Kesäisiä lähiretkiä

Kesäisiä retkiä lähialueella. Naivistit Iittalassa ja Pyhän ristin kirkko Hattulassa eli naivistien ja rottien pyhimyksen jalanjäljillä

Sivut: 1 2 3

Sielun silmin Gallen-Kallela museossa

Olen tänä keväänä saanut uudenlaisia näkökulmia taiteen katseluun. Ensin vierailin Järvenpään taidemuseon Sadejuovia ja pilvisäteitä -näyttelyssä, jonka museolle on kuratoinut säädaami Seija Paasonen ja näyttelyssä katsellaan kulta-ajan taidetta säälinssien läpi ja nyt pääsin ennakkokurkistamaan lauantaina 11.5. avautuvaan Gallen-Kallelan museon uuteen näyttelyyn Sielun silmä. Sielun silmä –näyttelyn on museolle kuratoinut taiteen- ja uskonnontutkija Nina Kokkinen. Näyttely... Continue Reading →

Sadejuovia ja pilvisäteitä

Mitä saadaan, kun yhdistetään meteorologi ja 1863 taideteosta? Saadaan erikoinen näkökulma taiteeseen ja mielenkiintoinen taidenäyttely. Meteorologi Seija Paasonen on aina harrastanut taidetta ja jo 1980-luvulla opiskeluaikoina pohti, että olisi mielenkiintoista tarkastella taideteoksia sääilmiöiden kautta. Vuonna 2014 Paasonen oli pitämässä esitelmää Eero Järnefeltin pilvistä Järvenpään taidemuseossa, kun hänen mieleensä palasi jo opiskeluaikoina herännyt idea tutkia taideteosten... Continue Reading →

Mitäs ihanaa Helsingissä viime aikoina?

No, kävin ensimmäistä kertaa Sinebrychoffin taidemuseossa. Ja hyvässä seurassa. Museossa on juuri nyt hollantilaisen mestarin Caesar van Everdingeninnäyttely: Caesar van Everdingen – Siveltimen mestari Rembrandtin aikaan. Näyttely päättyy 14.5.2017, joten Sinäkin ennätät vielä hyvin käydä ihailemassa Caesar van Everdingenin teoksia. Van Everdingen oli omana aikanaan arvostettu mestari, hollantilaisen klassismin kirkas tähti. Hän ei kuitenkaan ole... Continue Reading →

Tukholman kuninkaalliset linnat

Tuossa aivan lähellä, Itämeren länsireunalla on ihastuttava ja kuninkaallinen Tukholma. Se on niin lähellä ettei aina muista että Tukholma tarjoaa jos jonkinlaista kokemusta. Ja vielä vähemmän muistaa, että Tukholman ympärillä on kokonainen maa, vähän kuin meidän maamme mutta ei kuitenkaan samanlainen. Ihan vieras ja täynnä koettavaa. Minä satun olemaan innostunut vanhoista kuninkaallisista linnoista, joten Tukholma &... Continue Reading →

Powered by WordPress.com.

Up ↑