Viikingit ennen viikinkejä

Viikingit ennen viikinkejä -näyttely esittelee Saarenmaan Salmen-kylän hautalaivalöytöjä mielenkiintoisella tavalla Tallinnan Lentosatamassa 7.1.2024 asti.

Sellainen ol’ Viipuri

Lasse Erola summaa Viipurin viehätystä kirjassaan Viipuri-opas suomalaisille historian kujeiluksi: ”Onkin historian kujeilua, että parhaiten säilynyt suomalainen kaupunki on Viipuri. Siis kaupunki, jonka Suomi menetti sodassa 70 vuotta sitten.”. Lasse Erola muistuttaa osuvasti kirjassaan, että vanha suomalainen kaupunki Viipuri oli oikeastaan suomalainen vain vuodesta 1917 vuoteen 1940, vakkakin kulttuurisesti suomalaisia ihmisiä Viipurissa on asunut aina, siis kaupungin... Continue Reading →

Lappeenranta pikaisesti

Kesäisenä lauantaina minun oli ajettava Savonlinnaan. Ajan yleensä Lahden ja Mikkelin kautta Juvalle ja siitä Savonlinnaan, mutta tällä kertaa päätin ajaa itäistä reittiä ja pistäytyä pikaisesti Lappeenrannassa! Ajelin Lappeenrannan linnoitukseen ja mitä minä löysinkään. Viipurin portista linnoitukseen ajettaessa ensimmäinen mitä näen on auringon keltainen puutalo, jonka seinällä killuu kahvila-kyltti. Kahvila Majurska vastaanottaa linnoituksen kävijät. Kahvila... Continue Reading →

Hamina

Viisi -tai jotain- viikkoa omaehtoista karanteenia takana ja erityisesti teinin pää uhkaa poksahtaa. Niinpä minä hyvänä äitinä mietin minne voisimme tehdä kivan ja turvallisen retken? Aina silloin tällöin olemme retkeilleet kansallispuistoissa, mutta näinä korona-aikoina puistoissa taitaa olla tungosta. Ainakin näissä lähipuistoissa. No, näin keväällä kun pikkukaupungit vielä nukkuvat ruususenuntaan on turvallista vierailla niissä, ei varmasti... Continue Reading →

Krakova suunnitteilla

Olen jo pitkään halunnut matkustaa Krakovaan. Puolan legendaariseen ikivanhaan ja traagiseen kaupunkiin, jonka alueella on asuttu jo yli tuht vuotta. Nyt on hotellit ja lentoliput varattu kesäkuulle. Lennämme Krakovaan tiistaina ennen juhannusta ja tulemme pois juhannuksen jälkeen sunnuntaina. Ajankohdan määräsi viulisti ja viihdyttäjä André Rieun konsertti johon äitini haluaa meidät viedä. Konsertti on keskiviikkona 17.6. Krakovan... Continue Reading →

Suomenlinnan kaksi kahvilaa

Vietin ystävän kanssa aurinkoisen kevätsunnuntain talvihorroksesta heräilevässä Suomenlinnassa Suomenlinnan Suupalat -tapahtuman merkeissä. Tapahtumaa oli lanseerattu eräänlaiseksi kesäkauden avaukseksi. Mukana olevat ravintolayritykset tarjosivat maistiaisia viiden euron hintaan. Cafe Silon maisteluannoksessa oli kakkua, pullaa ja suklaata. Mitä sitä ihminen enempääRantakasarmien läpi kuljettaessa ensimmäinen stoppi on Cafe Silo. Minulle uusi tuttavuus, mutta vanhassa talossa. Ennen muinoin talossa taisi... Continue Reading →

Syvärannan Lottamuseo, yksi Tuusulanjärven hienoista museoista

Yksi Tuusulanjärven nähtävyyksistä on sotahistoriallinen Lottamuseo. Lottamuseo toimii hienossa sinisessä huvilamaisessa rakennuksessa kauniilla paikalla Rantatiellä Tuusulanjärven rannalla. Vastapäätä Lottamuseota, toisella puolella Tuusulanjärveä näkyy melko jylhät kalliot, Sarvikallio. Ollaan siis mitä syvimmällä Tuusulanjärven kulttuurimaisemia. Sarvikallion samoilustani voit lukea täältä. Lottamuseo tunnetaan aktiivisesta näyttelytoiminnastaan ja kanttiinista. Museo ja Lottakanttiini palvelevat asiakkaitaan ympäri vuoden. Vieraillessani aurinkoisena kevätsunnuntaina museossa... Continue Reading →

Kreivitär Amalie ja Aleksanterin teatterin synty

Eräänä helmikuisena lauantaipäivänä olin kutsunut itseni kylään Aleksanterin teatteriin. Emäntänä vierailulla olisi kreivitär Amalie. Amalie ottaisi minut ja parikymmentä muuta vierasta vastaan Aleksanterin teatterin pääsisäänkäynnin aulassa. Ennen Amalien saapumista, minua vähän jännitti; millainen Amalie on, mitä hänellä on päällään ja tempaako Amalien draamakierros osallistujan mukaan vai tuntuuko tapahtuma kiusalliselta? Kreivitär Amalie saapui aulaan ja oli sula... Continue Reading →

Rakvere, pieni mutta sympaattinen helmi Virossa

Etsiessäni tietoa Viron muista kohteista kuin Tallinnasta, löysin Rakveren historiallisen kaupungin. Ajattelin, että talvisen road tripimme ensimmäinen kohde voisi olla tämä pieni Rakvere, sillä se on vain noin sadan kilometrin päässä Tallinnasta itään. Tarkoittaen että iltapäivän laivalta olisi melko mukava ajomatka ensimmäiseen majapaikkaan. Ja juuri siihen suuntaan, josta halusin Viroa tutkia! * Aiemmat postaukset reissusta: tarinaa... Continue Reading →

Powered by WordPress.com.

Up ↑