Tällä viikolla Saksan linnat sarjassa esitellään Saarbrückenin linna. Sarjan muut linnaesittelyt löytyvät täältä: Saksan linnat, nuo 25 000 ihmetyksen aihetta.
Keskeisellä paikalla Saarbrückenin kaupungissa sijaitseva Saarbrückenin linna on hieno esimerkki barokkityylistä. Saarbrücken kaupunki on syntynyt Saar-joen varteen noin tuhat vuotta sitten. Saarbrücken on Saarlandin osavaltion pääkaupunki lounaisessa Saksassa lähellä Ranskan rajaa.
Saarbrückenin linnan historia
Linna paikalla on ollut ainakin 1300-luvulta asti. Kuten monimuukin vanha linna, on myös Saarbrücken kokenut monenlaista muutosta historiansa aikana. Saarbrückenin linna uudelleenrakennettiin 1600-luvulla renessanssin tyyliin, mutta se tuhoutui myöhemmin ja nyt tuosta linnasta on jäljellä enää nykyisen rakennuksen kellarit. 1700-luvulla prinssi Wilhelm Heinrich käski arkkitehtinsa Stengelin rakentaa samalle paikalle uuden barokkityylisen linnan. Sittemmin linna on kärsinyt useita tuhoja, se mm. paloi osittain ja kunnostettiin uudelleen, ennen kuin se peruskorjattiin perusteellisesti ja upeasti vuonna 1989. Arkkitehti Gottfried Böhm suunnitteli linnaan uudisosan teräksestä ja lasista. Linna on nykyään sekä hallinnollinen keskus että kulttuuritapahtumien, konferenssien ja juhlien paikka.

Kun etsin linnasta tietoa, oli sitä niukahkosto tarjolla ja sain kuvan ettei tämä, kieltämättä ulkoa komean näköinen linna, ole ehkä linnana niin kiinnostava, mutta Saarbrückenin kaupunki sinänsä voisi olla ihan kiinnostava kohde. Kaupungissa on säilynyt muitakin Stengelin suunnittelemia barokkityylin kohteita, kuten useita kirkkoja, ja kaupungin keskusta on kompakti, joten keskusta on helppo ottaa haltuun jalan ja keskustassa myös järjestetään kävelyopastuksia. Keskustassa on myös muutamia upeita 1800-luvun uus-goottilaisia rakennuksia kuten dramaattisen upea kaupungintalo.
Saavutettavuus
Saarbrückenin kaupunki on noin 100 kilometrin ja noin tunnin automatkan päässä Trierin kaupungista. Paikallisjunalla matkaan menee noin 1h 30 minuuttia. Eli ihan kiva päivämatkakohde vaikkapa Trieristä. Lisätietoja kaupungista ja sen nähtävyyksistä löytyy kaupungin turismisivuilta.
Ranskan rajan tuntumassa olevasta kaupungista on tietysti myös kätevää kävistä Ranskassa tutkimasa mikä muuttuu kun Saksan ja Ranskan raja ylitetään.
Kieltämättä hieman erilainen linna kuin moni muu tässä sarjassa esitelty. Oikeastaan itselleni tulee tuosta mieleen aika paljon jotkin kartanot. Ja kyllä, Saarbrückenin kaupunki voisi tosiaan olla kiinnostava.
Jep, joo, tuo linna-termi taitaa olla se mitä usein käytetään hyvin monenlaisista rakennelmista. Ja tosiaan, tälläkin paikalla on ollut keskiaikainen linna, ilmeisesti linnoitustyyppinen. Nimi on varmasti jäänyt..