Saksan linnat: Eltzin linna

Tämän perjantain Saksan linna on Eltzin linna 1100-luvulta. Eltzin uniikki linna on yksi hienoimmista Moselin- ja Saksan nähtävyyksistä!


Eltzin linna on saanut nimensä vieressä virtaavasta Elzbachin tai lyhyemmin Eltzin joesta. Linna taasen on antanut nimen siellä edelleen asuvalle suvulle. Ensimmäinen Eltz oli Rudolf von Eltz, josta on maininta Pyhän Saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Barbarossan allekirjoittamassa saantokirjassa 1157. Keisari myönsi pienen linnoituksen Rudolfille, joka ryhtyi vahvistamaan linnoitusta. Linnoituksen sijainti oli strategisesti oivallinen Moselin sivujoen varressa, Moselin-laakson ja Maifeldin välisen kauppareitin varrella. Samalla paikalla oli ollut jo kelttien sekä roomalaisten asutusta. Onko Eltzin linna Saksan kaunein linna?

Eltzin linnan historiaa

Rudolfin pojanpojat jakoivat linnan ja perinnön vuonna 1268. Rudolfin pojanpoikien Eliaksen, Wilhelmin ja Theoderichin välinen sopimus, jossa sovittiin perheen jakamisesta eri linjoihin loi niin sanotun ”Ganerbenschaftin”, Eltzin linnassa yhdessä asuvien perillisten yhteisön. Rudolfin jälkeläiset jatkoivat linnan rakentamista seuraavat 500 vuotta, pääasiassa ylöspäin, koska tila kalliolla oli niin rajallinen. Kolmen sukuhaaran jälkeläiset jatkoivat linnassa asumista 1600-luvulle, jolloin osa sukulaisista alkoi muuttaa mm. Trieriin, Coblenziin, Mainziin, Eltvilleen ja muihin kaupunkeihin. Vielä sen jälkeenkin sukuhaarojen päät perheineen asuivat linnassa kunnes 1786 yksi sukuhaaroista, Eltz-Rodendorf, sammui ja tämän haaran osuus linnasta siirtyi Eltz-Kempenichin kreiveille. Vuonna 1815 Eltz-Rübenachin paronit myivät osuutensa linnasta Eltz-Kempenichin kreiveille, jotka ovat olleet ainoat omistajat tähän päivään asti.

On melko uskomatonta ettei 900-vuoden historian aikana linnaa ole tuhottu. 1300-luvulla linna oli sodassa ja sitä piiritettiin pari vuotta, mutta tästäkin perhe ja linna selvisi. 1600-luvun lopulla alueella sodittiin kovasti ja monet alueen linnoista tuhottiin. Linnaa on pidetty hyvin ja sitä on varovaisesti restauroitu 1800-luvulla sekä nyt 2000-luvulla. Nykyinen omistaja, Karl Graf von und zu Eltz-Kempenich, on Eltzin suvun 34 perillinen.

Kaiken rakentamisen tuloksena kapean sisäpihan ympärillä on yhteensä kahdeksan asuintornia, joiden huiput nousevat jopa 35 metrin korkeuteen. Torneja koristavat punaiset ristikot, koristellut holvikaaret ja värilliset vaakunat. Linnavuoren yksittäisissä rakennuksissa yhdistyy arkkitehtonisia tyylejä romantiikasta varhaiseen barokkiin. Tämä upea historiallinen sekamelska tekee Eltzin linnasta yhden Saksan kauneimmista linnoista. Se on kaunis ja autenttinen, sillä edelleen tänä päivänä linna on hyvin pitkälti alkuperäisessä asussaan sekä ulkoa että sisältä päin. Linnassa on paljon sinne alunperin tehtyjä huonekaluja.

Melko jykevä 900-vuotias (kuva Eltzin sivuilta)
Olisikohan tässä etualalla alemmassa kuvassa oleva ulompi porttitakennus (kuva Eltzin sivuilta)
Linnan pohjakuva on Eltzin linnan sivuilta

Linna on ollut jonkinlainen turistinähtävyys jo 1800-luvulla. Nettisivujen perusteella linna on avoinna keväästä syksyyn ollen talvella kiinni.

Linnassa vierailu

Eltz on yksi Saksan suosituimmista turistinähtävyyksistä ja on saavutettavissa esim. Bonnista noin puolessatoista tunnissa ja Frankfurtista noin kahdessa tunnissa. Noin kahden kilometrin päässä Eltzin linnasta on lähin kylä, jossa on mm. pieni hotelli Landhaus vor Burg Eltz.

Lisää Eltzin linnasta Eltzin linnan www-sivuilta. Matkailuvideon voit katsoa täältä.


Aiemmat linna-postaukset löydät täältä: Saksan linnat, nuo 25 000 ihmetyksen aihetta

21 thoughts on “Saksan linnat: Eltzin linna

Add yours

  1. Burg Eltz on fantastisen hieno. Sekä ulkoa maisemissa että sisältä. Olemme käyneet siellä ja silti on sellainen tunne, että mennään uudelleen, jos vain matkalle sattuu. Hyvä valinta kirjoituskohteeksi. Aila

  2. Aika uskomatonta etteivät sodat, tulipalot tai vandaalit ole tuhonneet Eltzin linnaa. On kyllä komean näköinen pytinki. Pitäisi varmaan joskus tutustua paremmin (ja lähempää).

    1. Hei Eveliina, kiitos palautteesta 🤩 Tätä sarjaa on hauska tehdä, olen vähän sellainen tonkija ja minusta on hauskaa selvittää asioita. Ja linnat ovat niin kiinnostavia.
      Jep, tämä Eltzin linna taitaa olla yksi ikonisimmista, muistan nähneeni dokkarin Yleltä ja etsinkin sitä, mutta sitä ei ainakaan nyt löytynyt YLE Areenasta. Siinä oli juuri tästä suvun yhteisomistuksesta ja muustakin. Olisi ollut kiva linkata se juttuun.

  3. Kiva kun kirjoitat näistä linnoista! Tämäkin vaikuttaa upealta linnalta.
    Olisi hienoa joskus lähteä linnamatkalle Eurooppaan. Juttusi toimisivat hyvin oppaana silloin.

  4. Onneksi itse ei peri mitään linnaa tms. omaisuutta, josta tulisi itselle velvoitteita. On ilo ihan vaan vierailla näissä🫣😉

  5. On todella upea linna, aivan kuin satukirjasta! Saksassa näyttää olevan useampi mahtava linnavanhus, joita olisi kiva käydä kiertelemässä.

  6. Tämän linnan tiesin, mutta en ole kuitenkaan linnaa (vielä) käynyt ihastelemassa. Osuu hyvin samalle reissulle Kölnin kanssa, jonne myös haluan matkustaa. Todella näyttävä linna, ja sijaitsee muuten myös todella hienolla paikallla.

    1. Hei Mikko, jep, Köln on siinä lähellä myös. Tuossa videolla jonka löysin, näkyy hyvin millaista kävelypolkua pitkin linnalle matkataan, ja tämäkin on niin suosittu kohde, että kannattaa suunnata heti aamusta.

Vastaa

Powered by WordPress.com.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: