Tämän perjantain linnaesittelyssä on Hampurin läheltä löytyvä Ahrensburgin renessanssilinna, joka on yksi hienoimmista Saksan nähtävyyksistä.
Aiemmat linnatarinat löytyvät täältä.
Ahrensburgin linnaa pidetään yhtenä Schleswig-Holsteinin renessanssiarkkitehtuurin merkittävimmistä rakennuksista. Onko Ahrensburgin linna Saksan kaunein linna?
Ahrensburgin linnan historiaa
Linnan rakennutti Tanskan kuninkaan lähettiläs Daniel Rantzau noin 1585. Rantzaun suku asutti linnaa seitsemän sukupolven ajan, kunnes linna 1759 siirtyi Schimmelmannin suvulle, joka myös asutti linnaa seitsemän sukupolven ajan aina 1930-luvulle. Schimmelmann aloitti linnassa muutostyöt, joten tämäkin linna on muuttunut vuosisatojen saatossa.


1938, juuri ennen toisen maailmansodan syttymistä, linna avattiin museona. Sota sotki museotoiminnan ja linnassa toimi pakolaiskeskus sekä koulu, kunnes vuonna 1955 linna avattiin jälleen yleisölle. 2000-luvulla linnan omistuspohja muuttui ja 2009 – 2016 linnaa restauroitiin perusteellisesti ja avattiin uudelleen yleisölle.
Linna on hieno esimerkki aikansa arkkitehtuurista vallihautoineen ja symmetrisine torneineen. Ensimmäisen kerroksen salit toimivat nykyään myös konsertti- ja hääjuhlatiloina. Linnan toisen kerroksen huoneet ovat pitkälti on 1700- ja 1800-luvun tyyliin sisustettuja huonekaluineen ja taideteoksineen.
Viimeisimmän restauroinnin aikana myös linnan puistoa on kunnostettu.
Ahrensburgin linnan saavutettavuus
Ahrensburgin linna on saman nimisessä kylässä noin puolen tunnin matkan päässä Hampurista tai noin tunnin matkan päästä Lyypekistä. Paikalle pääsee hyvin julkisilla, junalla läheiselle pysäkille, josta on lyhyt bussimatka linnalle. Kylässä on hotelli, tietysti sen nimi on Hotel am Schloss eli Linnahotelli kai se suomeksi olisi.
Lisätietoja Ahrensburgin palatsista sen kotisivuilta.
Nämä linnat on kyllä niin upeita tuolla suunnalla! Joskus pitäisi oikeen tehdä sellainen linnakierros Euroopassa. Toistaiseksi tuttuja ovat vain linnat Suomessa, Virossa ja Englannissa. Turkissakin taisin käydä jossakin linnoituksessa tai linnassa.
Hei Paula, Suomen linnat ovat tietysti kivoja, niitä vaan on niin vähän. Olen Savonlinnasta kotoisin, joten minulle the linna on Olavinlinna. Tietysti myös Turunlinna on hieno, Hämeenlinna on minun mieleeni vähän kliininen.
Virossa olen itsekin käynyt Viron ja Venäjän rajalinnassa, jonka nimen olen nyt unohtanut 😵💫 ja Rakveren linnanraunioita olen ilhaillut. Ja Saarenmaalla on myös kiva linnakohde. Virossa on kauniita kartanoja, joissa muutamissa olen käynyt. Englanti & Skotlanti olisi kyllä myös ihana linna&kartano ja katedraali -kohde. Oi, niin paljon kiinnostavia kohteita, liian vähän aikaa.
Upea linna. Itselläni on aina ollut kiinnostus päästä kiertämään Saksan ja Puolan linnoja. Niitä kun molemmissa maissa on paljon.
Hei Melissa, kiitos kommentista! No nyt näistä linnapostauksista saat linnavinkkejä Saksaan 🤩 ja Puolassa olisi varmasti myös paljon kiinnostavaa nähtävää 🏰 ja muuta
Kaunis linna on tämäkin! Saksassa todella riittää linnabongarille tekemistä 😀
Hei Anne! Kyllä, olisi kyllä ihan hauska tehdä ihan livenä tällainen linnaturnee 🤩
On kyllä tyylikäs linna tämäkin! Hieno tuo valkoinen väri ja symmetrinen muutenkin kaikin puolin.
Kyllä, kaunis on tämäkin linna 🏰
Muistan, että aikoinaan Aasian reissulla sai yliannostuksen temppeleistä. Pitäisikö hankkia linnaöverit.. Voiko linnoihin sinusta kyllästyä?
Hei Mari, kiitos kysymästä, mun mielestä tietenkään linnoihin ei voi kyllästyä. Tämä siksi että linnoja on niin monenlaisia, on sitä kullan kimallusta mutta myös muunlaista. Ja ne ovat usein alueellisesti todella tärkeitä.
Minä en ole käynnyt Aasiassa, joten en tiedä miten saman tai erilaisia temppelit ovat. Ja joo, ehkä jos kävisi useissa linnoissa päivittäin niin kai siihenkin voisi työlääntyä, mutta sitten se olisi sellaista yleistä turistinaolemisen ahdistusta kun yrittää ahmia liian paljon liian lyhyessä ajassa.
Onko muuten tietoa, että kuka tuon linnan omistaa nykyisin? Mahtaako suurin osa Saksan linnoista olla julkisesti omistettuja vai onko omistus edelleen yksityisillä? Erityisesti linnan toinen kerros olisi sellainen, että se kiinnostaisi itseäni. Olisi mielenkiintoista päästä näkemään 1700- ja 1800-lukujen tyyliin sisustettuja huoneita.
Hei Mikko, en osaa sanoa omistajasta, ehkä säätiö, mutten tiedä sen taustoja. Aika monet näistä jo esitellyistä linnoista ovat valtion omistuksessa, ovat jollain tavalla merkittäviä, mutta uskon että säätiö omistus on myös yleistä. Nuohan ovat varsinaisia rahareikiä, joten omistajalla in oltava syvähköt taskut