Vaasasta Varsovaan bussilla

On mahtava uutinen tällaiselle automatkaromantikolle, että FlixBus avaa uuden reitin Vaasasta Varsovaan heinäkuun 27. päivä. Tämä reitti tuo matkustamisen helppoutta suomalaisille pohjanmaata myöten.

Aiheesta kertoivat Länsi-Suomi sekä Iltalehti18.7.

FlixBus Suomesta maailmalle

Saksalainen FlixBus avaa ensimmäisen reittiyhteyden Suomen ja Keski-Euroopan välille. Vaasan ja Varsovan välillä kulkeva bussireitti kulkee Närpiön, Porin, Rauman, Raisio, Turun, Salon, Espoon sekä Helsingin kautta. Helsingistä matka jatkuu edelleen kohti Varsovaa Viron, Latvian ja Liettuan kautta.

Bussireittiä operoi liettualainen Ollex ja lauttaliikenteestä vastaa Tallink. Suomen reitille varauksen tehneet matkustajat saavat sekä bussi- että lauttalipun samalla, ja kokonaismatka-aika Vaasasta Varsovaan on yhtiön tiedotteen mukaan noin 28 tuntia. Osuus Vaasasta Helsinkiin on noin 8 tuntia eli Helsingistä Puolaan pääsee alle päivässä.

Kuva: Flixbus

Tällä hetkellä Flixbusin nettisivuilta löytyvä matkahaku näyttää bussilipun hinnaksi päivästä riippuen noin 60–80 euroa. Reitti avaa Suomesta matkustaville myös liityntämahdollisuuksia yhtiön muille reiteille, kuten Berliiniin, Wieniin tai Bratislavaan.


Edit 5.8.2023: Ainakin tällä hetkellä bussimatkustajat tekevät Helsingissä henkilökohtaisen check-in Tallinnan laivaan eli laivaan mennään jalan. Tallinkin asiakaspalvelu ei osannut sanoa miten poistuminen laivasta tapahtuu; menevätkö bussimatkustajat bussiin laivassa sen tullessa Tallinnaan vai laivan ulkopuolella. Näin matkustajan näkökulmasta olisi tietysti kätevämpää ajaa sisään ja ulos bussin kyydissä..


Flix on globaali yhtiö, joka tarjoaa reittiverkoston FlixBus- ja FlixTrain-palveluiden kautta. FlixTrain on nykyään saatavilla Saksassa ja Ruotsissa. FlixBus operoi yhteensä 40 maassa globaalisti.

Vaasasta Varsovaan

Reitti kulkee Virossa Tallinasta Pärnuun, Latviassa Riikan ja Jelgavan läpi, Liettuassa ajellaan Šiauliain ja Kaunaksen kautta ja Puolassa matka kulkee Suwalkin ja Lomżan kautta Varsovaan.

Veikkaan että näissä läpikulkukaupungeissa tulee jatkossa olemaan enemmän suomalaisia turisteja. Tallinna ja Pärnu sekä tietysti Riika ovat suomalaisille tuttuja, mutta Latvia Jelgava taitaa olla monelle melko tuntematon, vaikka välimatka Riikaan on vain noin 40 kilometriä.

Jelgava (Latvia)

Latvia Travel kertoo Jelgavasta, että kaupungissa on Kuurinmaan ja Zemgalen herttuoiden entinen asuinpaikka, Baltian maiden suurin barokkipalatsi, joka toimii nykyään Latvian maatalousyliopistona. Jelgavassa on lisäksi palatsimuseo sekä taidemuseo. Melko uutena kohteena kaupungissa on Latvialaisten käsitöiden ja perinteiden talo (engl. House of Latvian traditions and crafts ). Kaupungin keskustan ulkopuolelta, Pils-saarelta löytyy villihevosia ja Jelgavan lähialueilla on useita vanhoja kartanoja ja linnoja, joissa voi vierailla tai majoittua.

Jelgavan palatsi

Voit kävellä Elejan kartanopuiston kunnostetuilla poluilla ja silloilla, ja nauttia teetä Elejan teehuoneessa. 1800-luvun alussa rakennetussa Lielvircavan kartanossa pääset tutustumaan oman vuosisatansa muotihistoriaan. Myöskin 1800-luvulla rakennetussa Lielplatonen kartanossa pääset kuuntelemaan legendoja ja tilalla on myös vanha kunnostettu pesula, jossa näet miten vaatteita ennen vanhaan hoidettiin! Myös Abgunsten kartanossa voi vierailla ja laskea luovuutensa valloilleen kartanossa pidettävissä työpajoissa, kartanossa voi myös yöpyä. Berķenen kartanon hyvin yksityisessä kylpylässä pääsee rentoutumaan!

Lisää alueen linnoista ja kartanoista (joita on paljon) löytyy Visit Jelgavan sivuilta. Tietysti sivuilta löytyy muutakin tietoa Jelgavasta.

Šiauliai (Liettua)

Šiauliai on perustettu 1236 ja se on historiansa aikana ollut monien kansojen hallussa ja sen kerroksellisuus on tuhoutunut monesti. 1500 – 1700 välillä kaupunkia tuhosi rutto ja Ruotsin sotavoimat. Kaupunki kehittyi ja kukoisti 1700 -1800 -luvuilla ja ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikana kaupungin rakennuksista tuhoutui 85 prosenttia.

Tänä päivänä kaupunki on Liettua neljänneksi suurin noin 110 000 hengen asukasluvulla. Kaupungin linja-autoasema on vilkas risteyskohta kotimaan mutta myös kansainväliselle bussiliikenteelle.

Nykyään kaupunki tunnetaan parhaitten hyvin erityisesti nähtävyydestä, joka on noin kymmenen kilometrin päässä kaupungin keskustasta.

Lähellä keskustaa on Ristikukkula (Kryžių kalnas), jonne on pystytetty kymmeniä tuhansia ristejä. Ristejä kukkulalle tuotiin jo Puola-Liettuan kapinoiden yhteydessä vuosina 1831 ja 1863 tsaarin Venäjää vastaan taistelleiden kansallismielisten, kapinoissa menehtyneiden uhrien muiston kunnioittamiseksi. Myöhemmin Neuvostoliitto ei pitänyt Ristikukkulasta ja neuvostovallan aikana ristejä hävitettiin useampaan otteeseen. Neuvostoliiton hajottua kukkulalle tulivat pyhiinvaeltajat ja siellä pidettiin messuja ja hartauksia. Kohteesta on tullut kansainvälisesti tunnettu nähtävyys ja turistikohde, jopa paavi vieraili kohteessa 1990-luvun alkupuolella.

Kaunas (Liettua)

Kaunas on kaunis ja historiallinen Liettuan kaupunki, jossa voit viettää monipuolisen loman. Kaupungista löytyy historiaa, kulttuuria ja hyvää ruokaa. Yksi erikoisimmista museoista on Piru museo, josta löytyy yli 3000 eri puolilta maailmaa tuotua pirullista veistosta. Tai upea barokkityylinen, 350 vuotta vanha luostari, Art decolle omistettu museo, tai kaksi historiallista funicularia. Lue lisää Kaunasin turistitarjonnasta Visit Kaunas sivuilta.

Suwalki (Puola)

Bussi pysähtyy Puolan puolella, noin 30 kilometrin päässä Liettuan rajasta Suwalkin pienessä kaupungissa. Erityisesti Suwalkin pääkatu on kaunis vanhoine rakennuksineen. Suwalkista löytyy kirkkoja ja mm. museo, jossa esitellään puolalaista taidetta ja historiaa. Kaupungissa on myös vesipuisto.

Lomza

Lomzan historia yltää 900-luvulle ja kaupungista löytyy keskikiaikaisia ja myöhempiä historiallisia rakennuksia, erityisesti kirkkoja. Kaupunki on tunnettu oluenteostaan, mutta erityisesti Lomza ja lähialue on tunnettu kahdesta kansallispuistostaan: Biebrzanski Park Narodowy ja Narwianski Park Narodowy. Puolassa kansallispuistoihin ostetaan pääsyliput, mutta puistoissa voi vaeltaa, pyöräillä, meloa ja jopa mennä ratsain valmiita reittejä pitkin. Näissä puistoissa voi nähdä hyvällä onnella mäyrän, suden, ilveksen tai vaikkapa hirven, joten eläimistö on monipuolista ja villiä. Lomzasta on Varsovaan noin 150 kilometriä. Lisää Lomzasta voit lukea täältä.

Reitti Vaasasta Varsovaan kulkee kiinnostavien kaupunkien läpi ja matka-aika on siedettävä. Voisi kuvitella että sesongin ulkopuolella lippujen hinnat ovat edulliset. Tätä reittiä tekisi mieli kokeilla, mutta ehkäpä pienillä välipysähdyksillä 🤩


Lisää Flix Bussin reiteistä ja hinnoista yrityksen www-sivuilta



Edit: FaceBookissa tähän blogipostaukseen liittyvässä keskustelussa Seija Karhunen kertoi 1.8.2023 tehneestä matkastaan näin:

Tulin bussilla eilen Helsinkiin Varsovasta, rutkasti myöhässä koko matkan. Tallinnassa myöhästyi laivasta muutamalla minuutilla ja odoteltiin seuraavaa. Helsingissä aikataulu täysin epärealistinen Länsisatamasta Kamppiin, muistaakseni kymppiminsa pistetty aikaa. USB-latausmahdollisuus oli, osassa Flixbusseja on normaalit pistorasiat. Eväitä pitää muistaa ottaa mukaan Flixbusseihin. Ja omaa paperia vessaan. Siinäpä ehkä tärkeimmät.”


8 thoughts on “Vaasasta Varsovaan bussilla

Add yours

  1. Itse kävin Varsovassa keväällä, lentäen. Tuo bussiyhteys on kuulostanut itsestä viisaalta, jos pysähtyy matkan varren kaupunkeihin. Olen aikoinaan Jenkeissä mennyt bussilla rannikolta rannikolle ja pitkät matkat ovat todella puuduttavia istua bussissa – jos ajaa itse, niin sitten kyllä menee hyvin itsellä 🙂

  2. Aikoinaan yhdistimme Riikan ja Vilnan matkaamalla välin bussilla. Tietysti tuo väli ei montaa tuntia ollut, mutta taisi olla, että samainen bussi oli jatkamassa Varsovaan ja taisivat mainita siinä matkan varrella, että montako tuntia siihen vielä menee. Me pohdimme silloin, että hyvä, että ollaan jäämässä pois, ei hevin olisi halunnut istua vielä lisää bussissa. Mutta tosiaan, voisihan tuota ehkä tehdä pätkissäkin 🙂

    1. Jep, kyllähän tuo koko matka Tallinnasta Varsovaan on melko pitkä, mutta yhdellä tai kahdella stopilla voisi olla ihan jees, mutta silloin tietysti yhden kyydin helppous jää pois.

  3. Tämä on tosi kiva uudistus ja kiinnostaisi ehdottomasti kokeilla tuollaista lautta + bussi -komboa. Koko reitti Tallinnasta eteenpäin olisi meille uutta nähtävää ja koettavaa.

  4. Tämä on kyllä kiva uudistus. Pitää yrittää hyödyntää. Mahtaako bussissa olla langaton verkko ja pistorasia käytössä? Enpä noita nykyhintojakaan kalliiksi menisi sanomaan, mutta sesongin ulkopuolella varmasti tosiaan vielä edullisempaa. VR taitaa veloittaa muutamasta tunnista jo saman…

Vastaa

Powered by WordPress.com.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: