Aiemmassa postauksessa kerroin Hohenzollern-dynastian Fredrik Suuren rakennuttamasta Sanssoucin palatsista.
Lue Sanssoucin palatsista täältä.
Potsdamin Sanssoucia hieman vanhempi Hohenzollern-dynastian suosikkipaikka oli Berliinin Charlottenburgin palatsi, jonka rakennutti Sophie Charlotte, Brandenburgin vaaliruhtinaan, Preussin herttuan Friedrich III:n vaimo 1600-luvun lopulla. Nykyään palatsi on yksi Berliinin suosituimpia nähtävyyksiä ja yksi ainoista Preussin kuninkaallisista linnoista mikä Berliinissä on jäljellä.
Charlottenburg, alun perin Lietzenburg nimisenä, vihittiin käyttöön 11.7. 1699 ja palatsia laajennettiin huomattavasti 1700-luvun aikana. Vuosisatojen aikana Charlottenburgia on uudelleen rakennettu, kalustettu ja muokattu monien hallitsijoiden toimesta, joten palatsissa on nähtävissä erilaisia tyylejä kuten rokokoota sekä barokkia.
Alunperin barokkityylisen palatsin suunnitteli Johann Arnold Nering. Palatsi koostui yhdestä siivestä. Se rakennettiin keskikupoliseksi, 2 + 1⁄2-kerroksiseksi palatsiksi. Kupolia koristaa Fortuna-patsas, jonka ajateltiin tuovan onnea kuningashuoneelle. Julkisivua koristivat korinttilaiset pylväät. Keskellä, palatsin takana oli kaksi soikeaa salia, joista ylempi oli juhlasali ja alempi oli ”puutarhan eteinen” eli siitä oli pääsy puutarhaan. Palatsin vihkiäisiä vietettiin 11. heinäkuuta 1699.
Palatsi oli tosiaan Sophie Charlotten yksityinen palatsi ja taiteiden ystävänä hän ympäröi itsensä taiteilijoilla ja filosofeilla. Palatsi oli hänen oma tilansa ja siitä kertoo sekin ettei ruhtinas-puolisokaan tullut palatsiin ilman vaimonsa erillistä kutsua.
Vuonna 1701 Friedrich kruunasi itsensä Preussin kuninkaaksi Fredrik I:ksi. Samoihin aikoihin Charlottenburgin vihkiäisten kanssa Fredrik, tuolloin vielä vaaliruhtinas, oli lähettänyt Johann Friedrich von Eosanderin tutkimaan arkkitehtuuria Italiaan ja Ranskaan, erityisesti häntä kiinnosti Versailles’n palatsi. Palattuaan vuonna 1702 Eosander aloitti palatsin laajentamisen. Sophie Charlotte kuoli vuonna 1705 ja Fredrik nimesi palatsin Charlottenburgiksi edesmenneen vaimonsa muistokseen. Seuraavina vuosina palatsia muokattiin paljon ja alueelle rakennettiin mm. kasvihuone. Palatsi toimi vaihtelevasti Preussin kuninkaiden asuntona, viimeinen kuninkaallinen asukas oli Preussin kuningas Fredrik III vuonna 1888.

Kuva: palatsin kotisivut

Kuva: palatsin kotisivut
Palatsia ympäröi valtava puutarha on pyritty ennallistamaan barokkiseen loistoon. Puutarhaan kuuluu muotoon leikattuja puita ja pensaita, tarkkamuotoisia kukkaistutuksia, teräviä käytäviä sekä vesiaiheita. Alun perin puutarhan suunnitteli ranskalainen puutarhasuunnittelija Siméon Godeau, joka oli Aurinkokuninkaan mestaripuutarhuri André le Nôtren oppilas. Nôtren käden jälki näkyi ympäri Eurooppaa barokin aikaisissa muotopuutarhoissa. Historian aikana kuitenkin Charlottenburginkin puutarha on ollut monessa asussa. Puistossa on myös myöhemmin rakennettu mausoleum, Belvederen teehuone sekä Neuer Pavillion eli uusklassinen napolilaisen villan mallin mukainen pieni talo.

Toisen maailmansodan aikana palatsi vaurioitui pahoin, mutta se on sittemmin onneksi kunnostettu. Hyvinkin olisi voinut käydä niin että tämä upea, monessa ajassa Brandenburgin vaaliruhtinaita ja Preussin kuninkaita palvellut palatsi olisi ikuisesti kadonnut maan päältä. Itä-Berliinin puolelle jäänyt, sodassa lievästi vaurioitunut Berliner Stadtschloss purettiin, joten Länsi-Saksa piti kunnia asiana kunnostaa melko pahasti vaurioituneen Charlottenburgin palatsin.

Osoite: Charlottenburg Palace – Old Palace
Spandauer Damm 10-22
14059 Berlin
Palatsin www-sivut löytyvät täältä.
Palatsi sijaitsee Charlottenburgin kaupunginosassa, matka julkisilla kulkuvälineillä Berliinin päärautatieasemalta kestää noin 30 minuuttia. Palatsialueen puisto on suuri ja siellä on muutakin katseltavaa kuin Charlottenburgin palatsi, joten tämänkään nähtävyyden katseluun ei yksi päivä oikein riitä. Palatsin lähistöllä on varmasti useita majoituksia, mutta löysin Schloss Park Hotellin aivan palatsin puiston vierestä. Haluatpa majoittua missä tahansa, niin lisää majoituksia voi katsella Trivagon kautta.
Jos aiot Berliinissä nähdä muutakin kuin Charlottenburgin niin kannattaa katsoa millaisia tarjouksia Berlin Welcome card mahdollistaa, lue lisää täältä.

Muita linnoja Berliinissä
Berliinin vanhin jäljellä oleva kokonainen linnarakennus on pienehkö, metsästyslinnaksi 1542 rakennettu Jagdschloss Grunewald. Linnan rakennutti Brandenburgin silloinen vaaliruhtinas Joakim II. Tässä linnassa oleva suuri sali on Berliinissä ainoa säilynyt renessanssityylinen sisätila kirkkoja lukuun ottamatta. Berliinin vanhin linna on keskiaikainen Spandaun linnoitus, jonka vanhin osa on 1200-luvulta ja pääosa on rakennettu 1559-1583 myöskin Joakim II:n tilauksesta.
Hei, kiitos kertomuksesta! Olimme eräällä kodinvaihtolomalla lähellä tuota linnaa ja kävelimme ja pyöräilimme useita kertoja linnan puistossa. Samoihin aikoihin oli suosittua etsiä Pokemoneja, joten saimme väistellä näitä metsästäjiä oikein urakalla. Linnassa sisällä emme siloin vielä käyneet. Viime syksynä linnan puistossa ja ympärillä oli osa Berliinin valofestivaalien näytöksistä. Hieno paikka! Juha
Se valofestivaalinäytös oli niin hieno, että houkuttelee ehdottomasti käymään uudelleen. Viime syksynä käyntipäivänämme oli myös maraton lähdössä linnan edestä, eli tapahtumarikas paikka on. Aila
Kiitos Aila, no siltä kuulostaa että tapahtumia riittää 🤩
Kiitos kommentista Juha, nämä linnojen puistot ovat kyllä nähtävyys jo sinänsä 🤩
Oi vitsit! Rakastan linnoja yli kaiken. Niin kiehtovia kohteita. Haaveena olisi tehdä joskus Saksaan linnankierros autolla.
Onko sinulla jo tiettyjä linnoja tai paikkakuntia katseltu ”sillä silmällä”?
Komian näköinen linna kaikin puolin. Varmasti olisi vierailun arvoinen kokemus alueen historiaan samalla tutustuen.
Eikös vaan, komiat on puitteet 🤩
Saksassa sekä Puolassa linnoja löytyy. Minua kiinnostaa kovin kaikki linnat ja Suomessa olenkin kiertänyt monet linnat. Minua kutsuu Puolan ja Saksan linnat ja ehkä niitäkin pääsen pian kiertelemään ihan oikeasti 🙂
Hei Melissa, kiva kun on muitakin linnoista innostuvia 🤩 jos pääset kiertelemään linnoja niin olisi kiva lukea kokemuksistasi ⭐️
Hienoa, että linna on säilynyt noin hyvin kunnioitettavasta iästään huolimatta. Kauniilta näyttää ja kuulostaa.
Niinpä, nämä vanhat upeudet ovat tavallaan osa meidän kaikkien eurooppalaisten kulttuurihistoriaa
Muistaakseni tätä paikkaa ja / tai Potsdamia mietittiin Berliinissä käydessä, mutta aika ei riittänyt. Se on kyllä kiva, kun kaupungin ulkopuolella riittää myös kivoja päiväretkiä! 🙂
Saksassa riittää nähtävää, pitkä historia. Ja minua viehättää myös se että julkisilla pääsee hyvin kulkemaan
Tämä sentään oli itselle tavallaan tuttu ja olin paikasta tietoien, vaikka en siellä olekaan käynyt. Tällaisissa paikoissa pihapiirissä on tosiaan usein todella paljon nähtävää ja itse pidän niitä usein jopa itse rakennusta kiinnostavampana.
Jep, monet linnat ovat keskenään saman tyyppisiä, paljon loistoa ja korkeita saleja, jos sellainen ei innosta niin puistot ja niihin liittyvät rakennelmat ovat monesti helposti lähestyttävämpiä. Mutta tämä linna on tosiaan yksi Berliinin kävijöiden suosikeista ja ilmeisesti tuo kaupunginosakin on aika kiva
Hieno paikka! Kävin siellä joskus n. 20 vuotta sitten. Ehkä pitää ottaa uusinta joskus.
Kiitos kommentista. Niin, voisihan se olla kiinnostavaa nähdä onko mikään muuttunut?
Onpa hieno linna. Nyt kyllä harmittaa, kun en linnafanina aikanaan Berliinin reissulla tuonne eksynyt. No ehkä ei olisi ollut aikaakaan.
Hei Sari, no seuraavalla kerralla sitten 🤩