Itselleni Saksa on ollut aina vähän ongelmallinen maa. En puhu saksaa ja nuorena se tuntui tylsältä autobaanamaalta, jossa ei voi olla mitään kiinnostavaa. On vain isoja kaupunkeja, kuten joku Stuttgart tai Frankfurt ja ruokakin on pelkkää makkaraa ja olutta.
Noo, ehkä näistä ennakkoluuloista johtuen en ole Saksassa matkustanut, sen jälkeen kun olin teininä äidin kanssa bussimatkalla, jossa kävimme Saksan Hampurissa sekä Tanskassa Kööpenhaminassa ja Roskildessa, josta edelleen muistan viikinkimuseon tummat laivat. Ja juuri tuolla samaisella matkalla vierailimme Hampurissa oluttuvassa, joten ehkä nämä makkara- ja olutkaiut ovat itsekoettua, mutta ehkä hieman kapeaa näkemystä saksalaisesta ruokakulttuurista.
Olen kuitenkin jo usean vuoden ajan katsellut Saksaa ”sillä silmällä” sillä onhan tuo valtava maa keskellä Eurooppaa erittäin monipuolinen ja sitä kautta loputtoman kiinnostava kohde. Ja minulle, kullan ja kimalluksen salaystävälle, kaikki ne saksalaiset linnat ja palatsit jo pelkästään olisivat hyvä syy matkustaa Saksaan. Luin Saksan matkailuinfon sivuilta, että Saksassa on 25 000 linnaa! Onhan se nyt ihan käsittämätön määrä. Tätä ehkä selittää se, että Saksan alueella on ollut iso määrä pieniä ruhtinaskuntia ja kyllähän jokaisessa pienessäkin valtakunnassa pitää olla oma linna.
Ja jos nyt syitä matkustaa Saksaan pohditaan lisää, niin toinen hyvä syy (minulle siis) on vahva roomalaisen kulttuurin historian kerros. Roomalaisia raunioita on nähtävissä useissa kaupungeissa, kuten Saksan vanhimmassa kaupungissa, 2000 vuotta vanhassa Trierissä, ja kolmas syy olisi se, että Saksan alue on yksi meidän eurooppalaisen kulttuurin kehdoista, jos neljättä syytä tarvitaan, on se Saksan itämerellisyys, se on kuitenkin tuossa meidän Itämeren eteläpuolella, laivamatkan päässä ja meillä on yhteinen meri ja sen kautta hyvin vanha kulttuurinenyhteys.
Koska Saksa kiinnostelee niin aion tehdä Saksan linnoista pienen linna-aiheisen blogipostausten sarjan, jossa esittelen joukon erilaisia ja upeita linnoja. Valitsen kohteita oman kiinnostukseni pohjalta, eikä se ole mitenkään kattava tai muutenkaan mitenkään looginen.
Näistä ensimmäisenä esittelen Potsdamissa sijaitsevan Sanssoucin eli Ilman huolia -nimisen palatsin
Lue linnoista ja palatseista lisää:
- Sanssoucin palatsi, julkaistu 7.7.2023
- Charlottenburgin palatsi, julkaistu 14.7.2023
- Moritzburgin linna, julkaistu 21.7.2023
- Augustusburg ja Falkenlust eli Brühlin palatsit, julkaistu 28.7.2023
- Wartburgin linna, julkaistu 4.8.
- Ahrensburg, julkaistu 11.8.
- Eltzin linna, julkaistu 18.8.
- Reichsburg Cochem, julkaistu 25.8.
- Heidelbergin linna, julkaistu 1.9.
- Marienburgin linna julkaistu 8.9.
- Weikersheimin palatsi, julkaistu 16.9.
- Schwerinin linna, julkaistu 22.9.

Meille Saksa on monin tavoin suosikki. Isommissa kaupungeissa olemme vierailleet, Berliinissä useitakin kertoja, mutta myös Frankfurtissa, Münchenissä, Kölnissä, Hampurissakin useita kertoja, Hannoverissa, Bremenissä, Regensburgissa, monta kertaa myös Leipzigissä, ja moni muu paikka on houkutellut pysähtelemään. Berliinin valofestivaalit ovat olleet kolme kertaa listalla. Lyypekissä odottelemme yleensä aina vähintään päivän laivaan pääsyä. Jokien rannat ovat myös olleet hienoja nähtäviä, Rhein tietenkin monin tavoin, mutta myös Mosel, Elbe ja Tonava. Luontokohteista olemme bongailleet myös Baumwipfelpfadeja eri paikoissa. Osaamme kohtuullisesti saksaakin, mikä myös helpottaa siellä matkailua. Ristikkotalot ovat niin tunnelmallisia ja kun mieluummin ajelemme pikkuteitä kuin ruuhkaisia moottoriteitä, niitä sattuu matkalle useinkin ja samalla tavalla esim joulutoreja. Linnat ovat ehdottomasti yksi hieno valinta Saksassa. Neuschwansteinin tunnistavat varmaan kaikki, mutta onhan niitä ihan valtavasti. Ihan viime vuosina olemme kierrelleet esim Burg Elzin, Schwerinin, Chiemseen, Moritzburgin ym. Odotan innostuneena kokemuksiasi linnoista. Aila
Kiitos Aila kommentistasi ⭐️ mainitsemistasi linnoista usea onkin mun linnalistalla, ensi perjantaina julkaisen jutun Moritzburgista 🤩 olet varmasti kirjoittanut paljon Saksasta, pitääpäs käydä tutkimassa.
Aika osuvat ennakkoluulot sulla Saksasta, nuo asiathan sieltä tulee helposti ensimmäisenä mieleen. Linnat on kyllä aina mielenkiintoisia, ehken niin historiasta välitä mutta ovat ainakin näyttäviä. Mikäli jokin linnna osuu matkanvarrelle, on siellä on aina kiva pysähtyä.
Kiitos kommentista Elina. Onko sulla joku suosikkilinna? Vaikka jossain muualla kuin Saksassa?
Linnat ovat meidän suosikkikohteita ja erityisesti linnahotellit kiinnostavat, mikäli majoituksen hinta on kohtuullinen. Jäämme siis odottelemaan innolla seuraavia juttuja 🙂
Kiitos, tänään ilmestyy seuraava jakso Charlottenburgin linnasta 🌺
Kovin konkreettisesti en ole vielä Saksan linnoista innostunut, mutta jään silti mielenkiinnolla odottamaan Neuschwanstein -juttua 🙂 Se kun on niistä, toistaiseksi, ainoa, jota olen silloin tällöin kevyesti harkinnut Listallemme …
Neuschwanstein on tietysti linnalistallani, mutta saattaa olla että listan muutkin linnat alkavat sinuakin kiinnostaa, sillä Saksa on pullollaan kiinnostavia ja historiallisiakin linnoja 🤩
Olen vieraillut Saksassa toistakymmentä kertaa ja ajanut erilaisia reittejä joita heidän turistitoimistot ovat maahan kehittäneet ja yksi niistä on juurikin ”Linnojen reitti”, joka kiertelee keskisen Saksan keskiaikaisia linnoja. Sitä pitkin ajamalla löytyi myös mukavia majoituspaikkoja, jos ei nyt linnasta (niissäkin on tullut yövyttyä) niin viereisestä kylästä. Saksasta löytyy myös ”Romattinen reitti” (risteää usean muun reitin suhteen), Satujen reitti (Grimmin satujen eri paikkoja), Ristikkotalojen reitti yms.
Kiitos Jani, tuota Linnojen reittiä pitää tutkia. Ja muutenkin noita teemareittejä 🤩
Linnapostsussarja kuulostaa hyvältä!
Saksa ei kuulu omiinkaan lemppareihin, mutta jotenkin se vaan on niin halpa, helppo ja mutkaton kohde, että siellä tulee käytyä.
Olen myös opiskellut saksaa vuosien varrella paljonkin, joten on kiva aina välillä päästä testaamaan, mihin kielitaito riittää!
Kiitos Eveliina! Olen linnojen ja raunioiden ystävä 🤩
Kielitaito tuo kyllä aina lisämausteen kustakin maasta.
Hyvä ajatus tuo linnapostausten sarja. Täytyy seurata! Saksassa on tullut käytyä yllättävänkin monta kertaa siihen nähden, ettei se oikeastaan edes kuulu lempimatkustusmaihimme enkä itse osaa juurikaan saksaa. Aina siellä on kuitenkin mukavaa ollut, oli sitten työ- tai huvireissu ja on se yllättävän edullinenkin. Tosin edellisestä käynnistä on kulunut muutama vuosi. Yhdessäkään linnassa en kylläkään ole Saksassa käynyt.
Kiitos Ismo! No, nyt seuraamalla linnapostauksia pääset nojatuolivisiiteille linnoihin 🤩
Joo, Saksan moottoritet on tehty tarkoituksella tylsiksi, että ehtii päivässä ajamaan Saksan läpi pohjoisesta etelään tai idädästä länteen, tai päin vastoin ilman että tarvitsee osata edes saksaa. Ei niillä olekaan mitään muuta kiinnostavaa kuin huoltoasemat ja Raststätten eli ruokapaikat: tankki ja maha täyteen, vettä ja virvokkeita ja vessat. Niitä tylsiä moottoriteitä on yli 13 000 km. Asutusten lähelle on tehty lisäksi melu- ja näkösuoja-aitoja. Kiinnostavaa nähtävää ja parempaa ruokaa löytyy heti, kun näkyy kyltti ” Ausfahrt” eli ulosajo.Linnoja on joka aikakudelta, raunioita, jälleenrakennettuja ja ”uusvahoiksi” alunperin 1800-luvulla rakennettuja. Ehkä kauneimpia linnamaisemia löytyy Keski-Reinin UNESCOn maailmanperintömaisemista, romanttisin Heidelergista ja luksusta Münchenissä. Täällä Saksassa on jopa 780 kilometriä pitkä Burgenstraße (linnareitti) Mannheimista Prahaan, mistä löytyy linna linnan perään. Jos joku haluaa syödä ja juoda muutakin kuin makkaraa ja olutta, hänelle löytyy 78 km pitkä viinitie Ranskan rajalta Bockenheimiin, Saksan Toskanaksi kutsuttu lähes välimerellinen ilmasto ja kasvillisuus.
Muistin tuossa että olenhan mä pörhältänyt Saksan poikki ja pysähtynyt Münchenissä bussimatkalla Itävaltaan joskus kasarilla. En kyllä muista mitään reitistä mutta paluumatkalla ajoimme itä-Saksan kautta koska edelleen muistan ne tuimat tullimiehet jotka nousivat bussiin ja passiin lyötiin leimat. Itävallan Kitzbühelissä lasketeltiin noin ehkä viisi päivää ja bussimatkat kesti pari päivää, mutta oli kiva reissu ja bussissa hyvä tunnelma 🙃 ja juu, tiedänhän minä että Saksa on myös viinimaa, tuo viinitie voisi olla kiva käyntikohde 🤩 saksalaiset viinitkin usein yllättävät, koska eivät kuulu minun normaaliin valikoimaan, aika usein näet valikoin vähän eteläisempää viiniä, Italiasta tai Espanjasta tai etelä-Amerikasta
Ja kiitos, tuo linnareittihän pitää heti googlata 🤩
Minäkään en ole kovin paljoa Saksassa matkustnaut. Marika on ollut siellä vaihdossa, ja tykkää kyllä maasta, mutta toisaalta on johtanut siihen, että yhteiset matkat kohdistuvat usein sitten muualle. Berliinin matkasta aiemmin tänä vuonna kyllä taas puhuimme. Mukavaa pääästä lukemaan eri linnoista tarkemmin, veikkaan että suurin osa on niistä itselleni vieraita.
Minä haluaisin nyt tehdä vähän Saksa road trippiä ja myös Berliini suunnitelmissa. Saa nähdä mitä toteutuu ja milloin.