Saksa on linnojen ja palatsien maa. Luin Saksan matkailuinfon sivuilta Saksassa olevan 25 000 linnaa. Ei ole ihme, että maasta, joka on ollut useiden kuningaskuntien hallitsema alue, löytyy hyvin erilaisia linnoja ja palatseja yksinkertaisista kartanoista suurten kuningashuoneiden upeisiin asuntoihin, kuten Potsdamin (Preussi) Sanssouci-palatsiin. Tämä ”Preussin Versailles” -nimellä tunnettu hervottoman kokoinen lomalinna rakennettiin Hohenzollern-suvun kuninkaan Fredrik II:n eli Fredrik Suuren käskystä. Kuningas oli kiinnostunut arkkitehtuurista ja luonnosteli suunnitelman palatsia varten itse. Linna rakennettiin vuosina 1745 – 1747.

Mikään muu palatsi ei liity niin läheisesti Fredrik Suuren ihmisenä kuin Sanssouci. Palatsin nimi Sanssouci eli ilman huolia tulisi ymmärtää kuninkaan toiveeksi, sillä tämä oli paikka, jonne hän mieluiten vetäytyi koiriensa seurassa. Kuninkaan kesäasunto oli lopulta hänen suosikki paikkansa ja pyhäkkönsä vaikeina aikoina. Hän tapasi siellä itselle tärkeitä ihmisiä ja ehkä siellä hän pohti mm. omaa hallintotapaansa, joka oli valistunut itsevaltius. Hänet on myös haudattu Sanssoucin linnan alueelle.
Palatsin viinitarhaterassit ja säilynyt 1700-luvun sisustus antaa vierailijoille mahdollisuuden sukeltaa ”Sanssoucin filosofin” maailmaan. Sisätiloille on tunnusomaista eleganssi ja rokokoo. Ne kertovat meille Fredrik Suuren rakkauden kauneuteen.
Jännittävää ajatella, että tässä palatsissa on vieraillut Casanova, tuo venetsialainen seikkailija ja Voltaire, valistuksen filosofi. Kertooko Fredrikin huvilinnan menosta jotain se että hänen aikansa konservatiivit paheksuivat kuninkaan ystäviä ja pitivät linnan menoa säädyttömänä?
Rokokoo palatsi ja ympäröivä puisto on ollut Unescon maailmanperintökohde vuodesta 1990.
Sanssoucin palatsin alueella on myös muita kohteita, kuten kaunis Kiinalainen paviljonki ja 1800-luvulla rakennettu Roomalainen kylpylä, jonka mallina oli roomalaiset villat. 1700-luvulla kiinalaisuus oli eksoottista ja näitä kiinalaisvaikutteita saaneita pieniä huvimajoja rakennettiin ympäri Eurooppaa, myös naapuristamme Ruotsista löytyy 1700-luvulla rakennettu kiinalainen paviljonki, jonka kuningas Aadolf Fredrikin antoi syntymäpäivälahjaksi puolisolleen kuningatar Loviisa Ulriikalle vuonna 1753.

Puiston toisessa päässä on myös ns. uusi palatsi, joka on todella suuri ja jyhkeä verrattuna kauniiseen ja oikeastaan aika herkän näköiseen Sanssouciin.
Osoite: Sanssouci Palace
Maulbeerallee
14469 Potsdam
Lisätietoa linnasta ja esim aukioloajoista löytyy linnan sivuilta, täältä.
Sanssouci sekä Potsdam ovat oivallinen päiväretkikohde Berliinistä käsin. Berliinin päärautatieasemalta junamatka kestää noin 30 minuuttia ja junapysäkki palatsin lähellä on Potsdam Charlottenhof. Pysäkiltä palatsille on matkaa hieman yli kilometri.

Sanssouci on tosi hieno linna ja sen puistot aivan mahtavat. Täällä olemme käyneet jo kaksi kertaa ja jos joskus viipyisimme Berliinissä tai lähettyvillä pidempään, kävisimme varmasti vielä kolmannenkin. Potsdamissa on toki paljon muutakin kivaa nähtävää, eli hyvä päiväretkikohde. Aila
Kiitos Aila kommentista, onko sinulla joku suosikki asia tuolla Sanssoucissa?
Kaikkein eniten olen tykännyt niistä mahtavista kauniista tiloista ja yksityiskohdista. Niitä on niin ihana kierrellä. Muistan viimeksi, että olin unohtanut hankkia kuvausluvan ja käännyin saman tien takaisin hankkimaan sen, kun näin, mihin olin tullut. Kyllä Sanssoucin ympäristökin viehätti. Puistonäkymät portaineen olivat niin mahtavat. Kävelimme linnalle pitkin puistoa Neuen Palais linnalta, jossa myös kävimme. Hieno sekin.
Jep, on kyllä kiva nähdä kokonaisia interiöörejä. Onko tuo erillinen kuvauslupa normaalia näissä Saksan linnoissa?
Sanssouci on tuttu historiankirjoista, mutta kummallakaan Berliinin-vierailulla ei ole ollut aikaa käydä siellä. Potsdam on muutenkin historiallisesti kiintoisa paikka, toivottavasti sinne joskus ehtisi. Hienon näköistä tuolla itse linnan alueella ainakin on.
Jep, ilmeisen kätevä kohde Berliinistä käsin ja kyllä, historiaa pullollaan on pieni Potsdam.
Saksassa on kyllä aivan uskomaton määrä linnoja. Siinäpä olisi urakkaa, jos aikoisi kaikki ne kiertää. Itse olen tainnut käydä ihan vain muutamassa, mutta kiinnostavia ovat kyllä kaikki olleet, mielelläni vierailisin useammissakin. Ei tee Sanssoucikaan poikkeusta, vaan näyttää oikein hienolta!
Niin, Saksa on niin suuri maa että siellä on kaikkea paljon mutta hieman pysäytti tuo 25000