Kesäpäivä Virolahdella

Yhteistyössä Virolahden kunta

Olen vuosien aikana reissunnut paljon lasteni kanssa, he ovat käyneet melko monissa museoissa, näyttelyissä ja kirkoissa eli pohjatyötä on tehty että nyt jo teini-ikäiset tyttäreni (15- ja 17-vuotiaat) lähtevät kanssani museoretkille. Niinpä he olivat heti valmiina lähtemään kanssani Virolahden Bunkkerimuseoon, jossa olemme käyneet kesällä 2020 kun korona oli sotkenut kesälomasuunnitelmat ja vietimme Krakovan sijaan kesälomaa Haminassa.

Esittelen alla viisi kiinnostavaa löytöä, vink vink

Bunkkerimuseo ja Salpalinja

Bunkkerimuseo kertoo Salpalinjan rakentamisesta ja se on rakennettu Salpalinjan aidoille paikoille. Museoon kuuluu melko pieni, mutta kiinnostava sisänäyttely, kodikas kahvila sekä suuri ulkoalue, jossa on autenttisia Salpalinjan rakenteita, korsuja ja juoksuhautoja. Ainoa alueelle tuotu, no, rakennelma on pallokorsu, jossa voi jopa yöpyä. Me emme tätä mahdollisuutta käyttäneet, mutta Retkipaikka Elämysseikkailijan oppaassa on Jarno Hämäläisen ja Elina Kämäräisen kokemus pallokorsussa yöpymisestä ja heidän kokemus oli miellyttävä.

Sisällä museossa esitellään Salpalinjan rakentamista, kanttiinitoimintaa, sodan aikaista rakennustoimintaa, vähän Mannerheimia ja myös luontoa. Museossa vierailevat pienet koululaiset olivat tutustuneet alueellakin asuviin lepakkoihin.

Sekä minä että teinit olimme samaa mieltä että kierroksesta sai paljon enemmän irti oppaan kanssa ja ulkona meitä opasti erittäin asiantuntevasti Tiia Kimmo.Oli hyvin pysäyttävää kun opas kertoi mm. miten yhdessä ampumapallossa oli otettu osumaa, sisällä ollut ampuja ei kuollut vaikka tykillä ammuttiin suoraan kylkeen. Korsuissa asui iso joukko miehiä pienissä tiloissa hyvin stressaavassa ympäristössä, kaveriin piti luottaa. Esimerkiksi korsusta ammuttaessa ei ampuja varsinaisesti nähnyt mitää vaan luotti tähystäjän silmiin.

Kierroksen päätteeksi teinit sanoivat että tällaisilla käynneillä historiaa pitäisi opettaa..

Rakennelmat ovat keskellä mäntymetsää ja kuumana kesäpäivänä metsä tuoksuu ihanasti männyltä. Puut luovat myös vähän varjoa, joten alueella on miellyttävää kulkea.

Bunkkerimuseo on täysin koiraystävällinen, ulkona luonnollisesti voi kulkea kouran kanssa mutta myös sisälle voi viedä koiran. Tällä kertaa koiramme Veikko ei ole mukana, mutta tämä oli mukava huomata.

Green Belt -keskus

Bunkkerimuseon pihalle on rakennettu Green Belt -keskus. Green Belt eli Vihreä Vyöhyke syntyi kylmänsodan aikana kun raja-alueet lännen ja idän välillä olivat vartioituja, ihmisen kulkemattomia alueita. Neuvostoliiton hajoamisen ja idän avautumisen jälkeen haluttiin Green Belt säilyttää, sillä sille oli syntynyt vahingossa tuhansia kilometrejä pitkä vyöhyke, jolla on säilynyt monimuotoista luontoa ja omaleimainen kulttuuri. Green Belt läpäisee koko Euroopan Jäämereltä Mustallemerelle ja Adrianmerelle asti.

Green Belt -rakennuksessa tuoksuu tuore puu. Rakennus on Aalto-yliopiston opiskelijan diplomityö ja sikäli ekologinen ettei rakentamisessa ole käytetty muovia. Rakennuksen muoto tulee laavuista sekä kirkkorakentamisesta.

Green Belt -keskuksen kaveriksi sopisi hyvin muutama Nolla Cabin, nämä ovat muodoiltaan kavereita ja molemmissa mielestäni toteutuu se että myös rakennuksen sisällä on tuntua kuin olisi osa ympäröivää luontoa.

---

Bunkkerimuseon osoite on Vaalimaantie 1318. Museon kotisivuilta löytyy lisätietoa aukioloajoista ja muusta, mutta kesällä museo on avoinna päivittäin. Museo on Museokorttikohde.

---

Pyterlahden louhos

Melko lähellä (noin 15 minuuttia autolla) Bunkkerimuseota on Pyterlahden louhos, johon on kunnostettu pieni polku ja paikalle on laitettu opastauluja, jotka kertovat paikan historiasta. Historianörttinä halusin nähdä paikan mistä on louhittu graniittia Pietarin Iisakin kirkon komeisiin graniittipylväisiin sekä Aleksanteri I:n muistomerkkiin.

Louhoksen parkkipaikalla nuorempi teini sanoi: ”äiti mä en tule, mee sä vaan kun sä tykkäät kivistä, mä en välitä”.

Joten, tallasin louhokselle ja nautin historiallisesta aikamatkasta, mäntyjen tuoksusta ja luonnon rauhasta. Istahdin louhokselle ja hengitin auringon lämmittämää mäntyilmaa.

Paikka on todella rauhallinen joten on vaikea uskoa mikä kuhina ja meteli paikalla on ollut kun pylväitä ja monoliittiä on louhittu käsivoimin. Paikka työllisti jopa 2000 ihmistä ja alueelle syntyi työläisten kylä. Nyt luonto on osittain ottanut louhoksen takaisin.

---

Pyterlahden louhos on kiva luontokohde. Sopii kaikille, joita historia kutkuttelee sekä ihan puhtaasti luontokohteena. Lisätietoja kohteesta Virolahden matkailusivuilta.

---

Bar Bistro Potkuri

Pyterlahdesta ajelimme noin puolen tunnin matkan Klamilan satamaan, jossa lounastimme Bar Bistro Potkurissa.

Nam! Oi-että! Olimme nälkäisiä mutta ruoka oli hyvää! Viime aikoina lasten kanssa on syöty lähinnä etnoruokia, sushia tai nepalilaista ja he vierastavat ”liian fänsiä” ruokaa. Muutama kesä sitten kävimme Hotelli Punkaharjun ravintolassa ja se oli lasten mielestä liian fänsiä, mutta tämä ruoka oli hyvällä tavalla fänsiä. Ennakkoluuloiset teinit valitsivat tomatti-mozzarella-pastan, joka näytti hyvältä ja maistui voimakkaasti tomaatilta, mozzarella oli kivoissa klönteissä eikä itse pasta ollut lötköä vaan juuri sopivaa. Minä söin paistettua ahventa. Annoksessa oli myös pottumuussia (nam), mummon kurkkuja (nam), kevyesti pikkelöityä punasipulia ja piimäinen mätikastike. Erittäin hyvä kokonaisuus! Ja söimmehän me jälkkäriäkin, koska letut!

Ruuan jälkeen teki mieli köllähtää terassille pötkölleen ja ottaa pienet ruokaperräiset, mutta emmehän me voineet koska päivän tunnit ovat rajalliset ja vielä oli nähtävää.

Osoite on Kalasatamantie 148, Klamila. Ruuan lisäksi paikka tarjoaa palveluja veneilijöille, matkaparkin sekä vuokravälineitä kuten SUP-lautoja, maastopyöriä ja kajaakkeja. Lisätietoja Bar Bistro Potkurin kotisivuilta.

---

Ajaessamme bistrolle olin bongannut muinaismuistomerkin eli pronssikautiset haudat. No, poikkesimme museotieltä (joka muuten on oikein kaunis tie) haudoille mutta löysimme vain viitan haudat ja ilmeisesti vieressä oleva kivipelto oli hautakohde. Ehkä tähän voisi raivata tilaa opastaululle, olisi ollut kiinnostavaa tietää hieman enemmän pronssikautisesta haudasta.

---

Harjun oppimiskeskus / Kiessi-museo

Viimeinen Virolahtikohde oli Kiessi-museo ja kesäkahvila. Harjun oppimiskeskuksen alueella sijaitseva Kiessi-museo on hevosajoneuvomuseo, joka esittelee noin 100 erilaista hevosajoneuvoa kyntöaurasta ja muista työvälineistä ajelurilloihin, rekiin ja kilpakärreihin.

Museo on syntynyt yhden ihmisen intohimon ja sinnikkyyden tuloksena. Risto Rahkonen on 40 vuoden aikana koonnut museoesineitä tarkoituksenaan säilyttää vanhoja arjessa käytettyjä hevosajoneuvoja, välittää tietoa vanhasta hevosmiestaidosta sekä kertoa ajasta, jolloin arjen työt tehtiin hevosvoimin.

Lopputulos on super sympaattinen museo, jossa voi omatoimisesti tai etukäteen sopimalla oppaan johdolla tutustua ajoneuvoihin.

Purilaat ovat hyvin alkeellinen ja varhainen kuljetusmuoto. Suomessa nämä otettiin uudelleen käyttöön sodan aikaan kun tiettömässä maastossa oli kuljetettava tarvikkeita, haavoittuneita tai kuolleita.

Aikani kierrettyä pistäydyin vastapäätä olevassa kesäkahvilassa nappaamassa teineille jäähilejuomat. Niillä saa aina hymyn muuten arvaamattoman teinin huulille. Ystävällinen kahvilan myyjä kertoi myös että kahvila ja terassi ovat koiraystävälliset, joten tännekin olisi voinut ottaa Veikon mukaan.

Kartanon alueella pyöriessäni alkoi vähän kaduttamaan miksi emme jääneet yöksi. Alueella on paljon kesämajoitusta oppilaitoksen ollessa kesälomalla. Ja Veikkokin olisi tykännyt. Ehkä seuraavalla kerralla!

Osoite on Viipurintie 50, Ravijoki. Paikka on yksityinen hevostalouden, puutarha-alan, maatalouden, metsäalan sekä luonto- ja ympäristöalan ammatillinen koulutuskeskus.

---

Päivän anti oli monipuolinen. Nautin todella paljon näistä jokaisesta kohteesta. Olen jo aiemmin fanittanut näitä itäisen Suomenlahden pieniä kaupunkeja ja kyliä ja Virolahti liittyy samaan kauniiseen ja kiinnostavaan ketjuun Haminan, Kotkan, Stömforsin ruukin, Loviisan ja Porvoon kanssa. Kannustan ajelemaan vielä Kotkan puistoista ja Haminan pyöreistä kaduista idemmäs ja tutustumaan tähän kaakkoiseen kolkkaan, joka on sodista kärsinyt mutta on myös toiminut porttina itään ennen viime aikaista ikävää kehitystä itäisen naapurimme kanssa.

Opin myös, että heinäkuun alussa Virolahdella Harjun hovissa on Kaakon kamarimusiikki juhlat. Vähän kiinnostelis…