Olen historianörtti ja yksi monista kiinnostukseni kohteista ovat nykyään niin suositut viikingit, siksi innostuin valtavasti kuullessani että viikingit ovat soutaneet tiensä Lentosataman.
Lentosataman Viikingit ennen viikinkejä -näyttely esittelee kiinnostavalla tavalla Saarenmaan Salmen kylän hautalaivalöytöjä. Näyttely avattii helmikuussa ja se on avoinna 7.1.2024 saakka.
Löytö
Salmen kylästä löydettiin vuonna 2008 kahden niittiriveinä säilyneen laivan jäännökset sekä 41 luurankoa ja hautaesineitä. Näyttelyn mukaan koko maailmassa löydöksen tekee ainutlaatuiseksi laivoihin haudattujen ihmisten suuri määrä ja hautaesineiden runsaus.

Salmen taistelu käytiin noin 750 jKr. ja se on merkittävä, koska aiemmin viikinkiaika on ajoitettu alkamaan Lindisfarnen luostarin ryöstöstä vuonna 793 jKr.
Lindisfarnen ryöstö merkitsi uuden ajanjakson alkua, jolloin pääasiassa Norjan, Ruotsin ja Tanskan alueiden retkeilevät sotilaat kylvivät pelkoa aina Länsi-Euroopasta itämaiden Bagdadiin saakka. Viikingit olivat kuitenkin enemmän kuin pelkkiä ryöstöretkeläisiä – he olivat ovelia kauppiaita, kokeneita merimiehiä, taitavia käsityöläisiä ja laivanrakentajia. Nimi viikinki tulee varhaisskandinavian sanasta “víkingr”, joka tarkoittaa meriretkillä kävijää.
Salmen hautauslaivat ovat ainoita laatuaan Virossa, ja niitä pidetään viime vuosikymmenien tärkeimpinä löytöinä viikinki-tutkimuksessa. Luiden DNA-tutkimus paljasti lähes kaikkien haudattujen olevan skandinaavista alkuperää.
Salme on tämän hetken tietojen mukaan koko maailman vanhin viikinkien sotajoukon hautauspaikka. Aiemmin ei tiedetty miten meriretkellä kaatuneet sotamiehet haudattiin. Salmesta löytyneet laivat antavat tärkeitä tietoja myös Itämeren alueen laivarakennuksen historiasta. Suurempi löytynyt laiva on vanhin Itämeren alueelta löytynyt purjelaiva.
Viikinkien laivat kulkivat sekä purjeella että soutaen ja näyttelyssä voi jokainen kokeilla millaista oli soutaa viikinkilaivaa.
Näiden laivojen ainutlaatuisuus ei ole tärkeä vain Viron kannalta, vaan ne ovat herättäneet suurta huomiota Euroopassa ja muuallakin maailmassa. Voidaan sanoa, että tämän löydöksen ansiosta on viikinkiajan historia jopa kirjoitettu uudestaan.


Lue lisää Lentosatamasta täältä. Kotisivuilta löytyy tietoa Lentosatamasta ja sen pysyvästä sekä vaihtuvista näyttelyistä. Nyt toukokuussa 2023 vaihtuvia näyttelyjä on kaksi, viikinkilöytöjen lisäksi kävijä voi tutustua Merten kuningattareen eli Venetsiaan. Lue postaukseni Venetsia -näyttelystä täältä.

Kenelle Viikingit ennen viikinkejä -näyttely sopii? Mielestäni se, kuten koko Lentosatama, sopii koko perheelle. Näyttely on melko pieni, mutta siellä on paljon katseltavaa ja myös itse voi osallistua esimerkiksi pelaamalla viikinkien peliä, soutamalla, lukemalla löydön vaiheista tai pukeutumalla ajan asuihin.

Huhtikuussa 2023 Viro lanseerasi oman museokortin viidentenä maana maailmassa Suomen, Sveitsin, Belgian ja idean alkuperäismaan Hollannin jälkeen. Viron 174 virallisesta museosta kortin piiriin kuuluu jo 117 museota. Merimuseon molemmat kohteet Lentosatama ja Paksu Margareetta ovat museokorttikohteita. Lue lisää museokortista eli virolaisittain Muuseumikaart!
* Lue postaukseni muista Viron upeista museoista täältä: Viro, uusi museokorttimaa
Viikingit tosiaan ovat todella kiinnostava aihepiiri. En muista, että olisin koskaan ollut pelkästään viikingeistä kertovassa näyttelyvvä, vaan aihepiiriä on sivuttu osana muuta kokonaisuutta, kuten merenkulun historiaa.
Tämä pieni näyttely kannattaa käydä katsomassa. Ja Lentosataman toinenkin vaihtuva näyttely, joka kertoo Venetsiasta, on kiinnostava. Lentosataman museo on rakennettu upeisiin vesitasohalleihin, paikka jo itsessään nähtävyys