Kaupallinen yhteistyö Kalevala Experince.
Olin suunnitellut pienen Kainuunloman loman viimeiselle viikolle. Kaksi ensimmäistä päivää aiomme olla Kuumun mökillä ja kokea Kalevala experiencen hoitoineen. Torstaina suunnitelmissa on ajaa Rukalle husky-farmivierailulle ja perjantaina karhuretkelle Martinselkoselle.
Minua ei haitannut ollenkaan tiistaille luvattu vesisade, ajattelin vain että no, parempi että sadekeli on matkapäivänä kuin muina vähinä lomapäivinä. Ajomatka meni melko rattoisasti, koska erityisesti vanhempi teini nauttii automatkoista ja jaksaa hetkittäin seurustella. Toki suurin osaa matkasta meni niin että molemmat teinit olivat piuhat korvissa ja minä sain viihdyttää itse itseäni. No, äänikirjojen kanssa matka taittui nopeasti.
Haimme Kuumun mökin avaimen emännältämme Kalevala Experincen Tanja Pyykköseltä. Tanja kertoi vieneensä mökille vettä meitä varten. Kiva juttu, ajattelin. Vaikka toki mekin olimme ostaneet vettä mukaan samalla kun haimme Kuhmosta ruokaa.
Sateen vihmoessa tuulilasiin ajelimme pikkutietä mökkiä kohti. Tunnelmat olivat kuin hetki ennen vedenpaisumusta ja pian vastaan tulikin veden peittämä tien pätkä. No, ajattelin että kyllä tästä pääsee, koska juuri vasta mökillä oli käyty. Niinpä ajoin vedestä välittämättä eteenpäin ja koska minua vähän pelotti, ajoin ehkä hitusen liian kovaa. Skoda sammahti heti kun pääsimme pahimman tulvan yli. No, voihan kakka! Yritin startata autoa uudelleen, mutta valitettavasti Skoda oli sitä mieltä että tämä oli nyt tässä. Taivas oli revennyt jo aikoja sitten ja meillä oli autollinen huonosti pakattuja kestokasseja, joten ei huvittanut lähteä raahaamaan tavaroita mökille, varsinkin kun en ollut varma miten pitkä matka mökille vielä oli. Eikä tietenkään tuntunut mukavalta jättää autoa tulvan armoille. Niinpä soitin Tanjalle ja kerroin mitä oli käynyt. Ei kestänyt kauaa kun Tanja tuli miehensä kanssa mönkkärillä ja meidät otettiin hinaukseen. Heti sen jälkeen kun olin konsultoinut omaa puolisoa siitä miten auton etuosasta saadaan esiin se kohta mihin hinausköyden voi laittaa. Kaivelin takakontista, Veikon alta, sen hinauspultin ja Tanjan mies ruuvasi pultin kiinni ja kiinnitti köyden, luojan kiitos! Läksimme hitaasti kohti mökkiä, minua jännitti valtavasti, mutta pääsimme hyvin perille. Kun tulimme mökin pihalle, kokeilin huvikseni josko auto starttaisi ja sehän starttasi.. Jaahas, hyvä että starttasi, mutta en ihan heti uskalla taakse jääneeseen tulvaan toista kertaa.
Raahasimme tavarat mökkiin vesisateessa ja huomasimme että valitettavasti normaalisti aurinkopaneelilla latautuva akku oli tyhjä, joten mökissä ei ollut normaalisti sähköjä.. Pimeä ja viileä mökki, tulvan alle jäänyt auto ja harmaana ja märkänä vellova taivas veti vähän meidän tunnelmia kohti maata. Tanja lupasi meille uuden akun, mutta sanoin että emme tarvitse sitä enää nyt illalla, sillä selviämme yhden illan kynttilöillä.
Laittelin takkaan tulen ja aloitin kokkaamaan kaasuhellalla ruokaa. Söimme vielä vaisuissa tunnelmissa. Isompi teini vetäytyi hetkeksi itkemään. Häntä ahdisti ajatus, että olemme tulvan vankeina ja taivas senkun antaa edelleen vettä. Valtavalla ropinalla.
Kun tuli oli jonkin aikaa loimottanut, alkoi pieni mökki lämmetä. Päätimme että nukumme kaikki alakerrassa, lapset vuodesohvassa ja minä tuolissa, jonka sai sängyksi. Ylhäällä parvella oli parivuode (jossa nukuin toisen yön) ja patjoja, joten pienessä mökissä oli runsaasti yöpymispaikkoja.
Minulla oli mukana uuden uusi makuupussini ja kömmin sinne köllöttelemään. Veikko asettui sänky-tuolini viereen karvamatolle ja vaikutti tyytyväiseltä.
Yö oli sateinen, tuulinen ja pimeä. Mökissä oli kuitenkin lämmintä ja me kaikki nukuimme melko hyvin. Lapset nukkuivat erittäin hyvin ja minä jotenkuten. Jossain vaiheessa yöllä, Veikko komusi sänky-tuolin alle, sillä Veikko nukkuu sänkyni alla aina kun se on mahdollista. En tiedä mikä juttu se on, mutta ihan suloista.
Olin aiemmin katsonut, että keskiviikon pitäisi olla ihan hyvä päivä, ei sadetta. Me olimme sopineet Tanja kanssa, että menemme hänen perinneaittaan saamaan hoitoja klo 16.00. Tarkoitus oli että saan hieronnan (aah) ja teinit saavat jalkakylvyn. Olin todella odottanut loman tätä hoitavaa ja rentouttavaa osaa.. Tanja on jo usean vuoden ajan tehnyt kalevalaisia perinnehoitoja ja jopa valmistanut omia hoitavia tuotteita. Tanja hoitovalikoimasta lisää täältä.
Ennakkoon olin ajatellut, että menemme ennen hoitoja jonnekin lähistölle luontoretkelle. Olin bongannut matkaraamatustani lähellä olevat luontokohteet kuten Lentuan luonnonsuojelualueen sekä Lentiiran. Lähistöllä olisi myös Kuiva– ja Hietajärven vienankarjalaiset kylät. No, tällä kertaa ne nyt jäivät, sillä sade ei tyyntynyt yöllä, eikä aamulla, eikä vielä päivälläkään. Vesi tulvaisella tiellä vain nousi.
Piti luopua ajatuksesta että ajaisimme minnekään, joten Tanja toi meille vara-akun sekä ihanan hemmottelupaketin, jossa oli hänen omatekemiä hemmottelutuotteita; koivu-laventeli-vartalokuorintavoide, yrttinen jalkakylpysuola, virkistävää teetä sekä turvesaippua. Lisäksi paketissa oli pullo kuplivaa kuusenkerkkä jääteetä.
Kuusenkerkkä tee tulee Rovaniemeltä, mutta muut tuotteet ovat Tanjan itse kehittämiä ja tekemiä luonnontuotteita. Esimerkiksi turvesaippuassa (ja turvehoidoissa) käytettävä turve nostetaan käsin turvesuosta noin 1,5 metrin syvyydestä. Se on siis oikeaa luonnon kultaa. Yrttijalkakylvyn yrtit on kerätty Kuumun puhtaasta luonnosta. Ja vaikka kyse on puhtaista luonnon tuotteista, on ne tarkkaan tutkittu ja turvallisuustarkastettu. Odotan innolla, että pääsen testaamaan tuotteita.
Pohdin josko lämmittäisin saunan. Mutta teinejä ei kiinnostanut saunominen. Eikä siihen liittyvä veden kantaminen. Joten niinpä emme saunoneet. Vara-akulla kaikkien puhelimet saivat uutta virtaa. Ja me viihdytimme itseämme pelaamalla mökillä ollutta Aliasta, lisäksi leikimme omaa arvauspeliämme Arvaa kuka Disney-hahmo olen ja sen jälkeen Arvaa kuka julkisuudenhahmo olen. Me myös söimme, onneksi eväitä oli runsaasti. Sade loppui joskus keskiviikkonailtana, mutta tuntui että maa ja ilmakin oli läpikotaisin märkää eikä mitenkään voisi kuivua ihan lähiaikoina.


Matkasuunnitelmaan kuului, että lähdemme torstaiaamuna jatkamaan matkaa kohti Rukaa, koska olimme menossa torstaina vierailulle Erä-Susi Huskies farmille. Valitettavasti torstaiaamuna tulva oli edelleen ylhäällä, vaikka sade oli päättynyt keskiviikkoiltana. Koska torstai valkeni kauniina, vietimme aikaa ulkona. Pihalla oli verkkokeinu, mutta viritin kuopustille kotoa mukaan otetun keinun, jossa hän nautiskeli samalla kun minä ja vanhempi teini loikoilimme laiturinnokassa. Ilma oli tyyni ja aurinko lämmitti. Fiilis oli rauhallinen. Harmi vaan että meidän olisi jo pitänyt jatkaa matkaa.

Myöhemmin köllötellessäni laiturilla kuopustin kanssa hän vinkkasi minulle ”äiti, kato, joku iso lintu”. Ja niin me tuijottelimme yllämme (ja järven yllä) liitelevää komeaa, isoa lintua, jonka siipien harittajasulat näkyivät selvästi ja jonka pyrstön alaosa oli valkoinen. Muuten lintu oli musta tai tumma, vaikea sanoa, koska aurinko paistoi kirkkaasti ja vaikeutti sävyjen näkemistä. Ajattelin heti että lintu on kotka. Pienen googlailun jälkeen päättelin, että näimme merikotkan, jonka levinneisyys on nykyään koko Suomi. Oli aika upeaa bongata tuo komea lintu. Sen kadottua puiden taakse toivoin sen palaavan. Mutta ei se palannut. Oikeastaan muitakaan lintuja ei näkynyt. Oli aivan hiljaista. Ei veneilijöitä, ei naapureita. Vain me laiturilla makoilevat, vesi allamme ja aurinko yllämme.
Auringon lämmittäessä maistelimme Tanjan tuoman kuplivan kuusenkerkkäjääteen. Nams.. Juoma oli erittäin hyvää. Olisin voinut nauttia enemmänkin. Note to myself: selvitä mistä tätä ihastuttavaa kuusenkerkkäjääteetä saa.


Päivällä kävelimme tulvalle ja edelleen se näytti olevan melko korkealla. Olin epävarma siitä pääsisimmekö Skodalla tulvan yli. Ei huvittanut jälleen tyssähtää tulvaveteen..ja joutua hinatuksi.
Päätin että odotamme vielä. Foreca näytti että sadetta kuitenkin tulisi tänäänkin, mutta vasta klo 17. Joten päätin mielessäni että me lähdemme viimeistään silloin. Siihen saakka tulva laskee, joten jokainen hetki takaa meille turvallisemman ylityksen.

Siinä odotellessamme matkaan pääsyä kuopusti keksi, että kilpaillaan siitä kuka bongaa pihasta useamman eläinfiguurin. Joten niinpä me tutkimme ja kolusimme. Kuopusti löysi yhdeksän suloista puuveistosta, joista osa on jo viehättävästi sammaloitunut.

Aurinkoisessa säässä Kuumun mökki on todella kiva paikka. Itsellä oli vain vaikeuksia rauhoittua nauttimaan kun takaraivossa jyskytti epävarmuus siitä starttaako auto ja pääsemmekö tulvan yli.

Kuumusta ajoimme Rukalle. Kuusamon ja Rukan seudulla tulee Lappi-vibat koska tie parveilee poroja. Porot eivät välitä autoista pätkääkää, ne kulkevat juuri niinkuin ne haluavat.
Majoituspaikassa purettuamme tavarat menin saunaan. Otin mukaan Tanja tekemän Koivu-laventeli-kuorintavoiteen. Oi! Harmi etten saa tähän mukaan voiteen tuoksua ja tuntua. Kuorintavoiteessa on koivun ja laventelin lisäksi kookkosöljyä, se on rakenteeltaan paksua ja se tuoksuu todella hyvältä. Levittelin sitä ohjeen mukaan saunotettuun itseeni ja annoin sen vaikuttaa hyvän tovin. Pesin voiteen pois ja iho tuntui ihanan pehmeältä. Kertakaikkiaan ihana tuote. Lue tästä mitä Tanja kertoo tuotteesta.
Kun loma loppuu ja arki alkaa, haluan rentoutua ja muistella kesää. Siihen tämä tuote sopii loistavasti, sillä sen tuoksu vie ajatukset kesäiltaan. Lisäksi kun jalat ovat työviikon vipinästä väsyneet, teen itselleni virkistävän jalkakylvyn. Tanja on kerännyt jalkakylvyn tärkeät ainesosat siankärsämön, nokkosen, mesiangervon ja koivun Kuumusta. Lisäksi tuotteessa on Himalajan suolaa ja eteerisiä öljyjä.

Tanjan itsetekemiä tuotteita voit katsella tästä. Ja perinnehoidoista voit lukea täältä.
Lisäksi Kainuun loman viimeisen päivän karhunkatseluretkestä voit lukea täältä: Karhunkatselua Suomussalmella.
Me gusta. Artículo agradable extremadamente agradable. buen trabajo,
Harmi, että sade vähän varjosti muuten mukavaa mökkikokemusta. Itselläni ei Suomesta olekaan tuollaista kokemusta. Sen sijaan usein on ollut tilanteita, että esimerkiksi kansallispuistoon tai muuhun luontokohteeseen vievä tie on niin huonossa kunnossa, että auton hajoamista joutuu pelkäämään.
Joo, sade muutti suunnitelmia. Mutta jo nyt kokemus on muuttunut hauskaksi muistoksi jota on välillä hauska muistella teinien kanssa 🤩