Karhunkatselua Suomussalmella

Istun melko mukavalla tuolilla liikkumatta. Samassa tilassa kanssani istuu yhdeksän muuta ihmistä. Istumme hiljaa. Silti ihmettelen miten paikoillaan hiljaa istuvista ihmisistä lähtee niin paljon ääntä. Minua jännittää.

Istun edelleen hiljaa. Pyörittelen henkisesti silmiäni jokaiselle kahahdukselle. Olen hiljaa ylpeä teineistä sillä he istuvat hiljaa ja odottavat.

Kuopusti nykii hihaani ja osoittaa etualalla näkyvää pusikkoa ja kuiskaa Karhu!

Sieltä se odotettu illan tähti saapuu.

Valkokorvainen karhu löntystää kohti tarjolla olevaa buffetpöytää. Hän ei ujostele tai kaartele vaan saapuu vakain askelin. Karhun turkki on erittäin kaunis. Eräoppaamme Riina kertoo, että Valkokorva on nuori, noin 2-3 vuotias ja todennäköisesti naaras, koska sen peppu on pyöreä ja pää siro. Minusta koko karhu on pyöreä. Se näyttää paijattavalta eikä yhtään pelottavalta. Mutta välissämme onkin kojun tuoma suoja ja karhun pitkät ja terävät kynnet ovat kaukana minusta. Meitä on ohjeistettu ettei valokuvausta varten olevasta aukosta saa työntää käsiä ulkopuolelle. Ei kyllä tulisi mieleenkään. Vaikka karhu näyttää täysin vaarattomalta ja halittavalta, on se kuitenkin villikarhu. Metsiemme suurin petoeläin.

Valkokorva syö innokkaasti tarjolla olevaa koiranruokaa. Me katselemme sen ruokailua. Isompi teini jatkaa lukemista.. Teinini ei ilmeisesti jaa jatkuvaa ihmettelyäni lähellä olevasta pedosta. Syötyään jonkin aikaa Valkokorva jatkaa matkaansa ja jälleen me ihmiset olemme ihan vain keskenämme. Karhun poistuttutta yksi jos toinenkin kaivaa reppua tai käy ottamassa tarjolla olevaa kahvia. Riina tarjoilee sämpylöitä. Vaikka pieni jännitys nyt ehkä purkaantuu kohinana ja kahvitteluna, olemme me edelleen hyvin hiljaa.

Odotellessani pohdin että onkohan tämä nyt ainoa karhu, jonka näemme tänään. Söikö Valkokorva kaiken ruuan? Ylättäen pohdintani keskeytyy kun kuopusti jälleen vinkkaa että ”äiti, karhu”. Nyt karhuja tulee kahdesta eri kohdasta metsää ja hetken jännitän tuleeko näiden karhujen välille konflikti. Mutta käy ilmi että kaikkiaan kolme paikalle saapuvaa karhua ovat samaa perhekuntaa, emo ja kaksi eruaspentua. Isot pennut kulkevat toisinaan vielä emonsa kanssa ja näitä yli vuotiaita kutsutaan erauspennuiksi. En tiedä mistä nimi juontaa juurensa mutta, nämä karhumaailman teinit ovat todella hellyyttävän kauniita. Ne opettelevat itsenäisyyttä ja jos ne selviävät syksyn karhunmetsästyksestä, nämä kaksi poikasta todennäköisesti etsivät yhteisen talvipesän, jossa ne viettävät tämän ensimmäisen emottoman talven kahdestaan. Keväällä niiden tiet eroavat, sillä karhut eivät ole laumaeläimiä. Näillä ruokintapaikoilla ne sietävät toisiaan, vaikkakin Riina kertoo, että ihan selvästi näkee että jotkut karhut tulevat paremmin toimeen toistensa kanssa kuin toiset.

Emon ja pentujen syödessä ne yhtä’äkkiä nostavat päänsä ja kääntyvät metsään päin höristäen pyöreitä korviaan. Ne huomasivat ennen meitä että sieltä tulee tämän metsän valtias, iso ruskea uros, Tuima. Tuima lönkyttää kohti ruokintapaikkaa. Toinen erauspentu lähtee livohkaan, mutta emo ja toinen pennuista (ehkä naaras) jäävät syömään. Karkuun lähtenyt pentu menee pienen matkan päähän, mutta huomaa ettei Tuimaa nyt kiinnosta ajaa takaa pentua, vaan Tuimaa kiinnostaa ruokabufee. Pentu juoksentelee lähistöllä ja jossain vaiheessa palaa ruokinta-alueelle.

Tuimalla on valtavan suuri pää. Se on kunnioitusta herättävän kokoinen, mutta Riina kertoo alueella kulkevan vielä isomman uroksen, Akun, joka on kooltaan yli 200 kiloinen ja noin 20-vuotias. Aku ei kuitenkaan ole enää ihan voimiensa huipulla vaan metsänvaltiaan valtikka on siirtynyt jo nuoremmalle Tuimalle. Tuima liikuskelee ruokinta-alueella ja jossain vaiheessa se tulee aivan eteemme rötköttäen maassa isot kasvot meihin päin. Näen sen vahvat tassut, pitkät kynnet ja kuulen kun se maiskuttaa ruokaansa. Liikutun melkein kyyneliin koska koen olevani tuhannesti onnekas saadessani tässä todistaa tämän upean eläimen toimia.

Hetken päästä metsänreunassa näkyy emokarhu ja yhdet, kahdet ja kolmannet pyöreät pentukarhun korvat ja emo johdattaa pennut syömään. Tämä emo ja pennut ovat käyneet buffetissa aiemminkin eivätkä ne arastele Tuimaa tai muita karhuja.

Pennut ovat rohkeita ja leikkisiä. Tai no, yksi pennuista on mammanpoika ja kaksi muuta ovat rohkeampia. Ihmettelin pentujen määrää, mutta opin että kolme pentua on ihan normaali määrä. On siinä emolla tekemistä..

Martinselkosen eräkeskus on tehnyt karhunkatseluretkiä jo yli 20 vuotta. Tarjolla on näitä iltaretkiä sekä yönyliretkiä. Yönyliretkillä voi nähdä muitakin eläimiä, mutta poronhoitoalueella ei juurikaan ole susia.. jotenkin kummasti sudet katoavat.

Martinselkosen eräkeskus lopettaa karhunkatseluretket ennen elokuun puoltaväliä elokuun lopussa alkavan karhunmetsästyksen vuoksi. Itseäni mietityttää ovatko ihmisen hajuun tottuneet karhut helppo saalis metsästäjille? Toisaalta, kun ruokinta loppuu, karhut hajaantuvat isommalle alueelle eivätkä hakeudu ihmisten ilmoille. Ja kyllä samoja karhuja näkyy ruokintapaikoilla vuodesta toiseen.

Näitä katselukojuja ja niiden toimintaa valvotaan. Lisäksi tutkijoita kiinnostaa ruokitut karhut. Riina kertoo, että juuri hieman aikaisemmin Luken tutkijat kävivät poimimassa karhunkakkaa tutkiakseen mitä kaikkea ruokintapaikan karhut ovat syöneet. Toive on tietysti se ettei karhujen ruokavalio koostu vain koiranruuasta vaan että ne ruokinnan lisäksi syövät myös luonnonantimia. Syksyllä karhujen pääravintoa ovat marjat. Niillä on kova homma lihottaa itseään talviunia varten.

Suomen karhukanta on noin 2400 karhua ja vuosittain kaadetaan yli 200 karhua. Se kuulostaa isolta määrältä. Tuntuu kurjalta että näitä upeita otuksia ammutaan vaikkakin Suomessa karhukannan hoidon päätavoitteena on, että ”kanta säilyy elinvoimaisena mutta ihmisarkana ja karhujen aiheuttamat haitat minimoidaan”. Täällä Suomussalmen saloilla on tilaa karhuille, ihan heti ei karhu törmää ihmisasutukseen. Tosin, Kainuussa on paljon karhuja ja metsässä liikkuessa karhuun voi törmätä.

Kainuun lomamme aiemmasta stopista tuttu Kalevala Experincen Tanja kertoi että hän on nähnyt karhun kaksi kertaa luonnossa. Toisella kerralla karhu nukkui ojassa ja toisella kertaa se tuli vastaan syksyisessä metsässä. Toisaalta, niinkin paljon kuin Tanja liikkuu luonnossa, kaksi kertaa ei ole kovin paljoa 🤩 Itse olen iloinen että voin katsella karhuja kojun suojasta ja vähän mietityttää minne karhut ruokintapaikalta lähtivät.. Suurin osa lähti ihan toiseen suuntaan, mutta emo ja erauspennut lähtivät epämääräisemmin… Lähtiessämme oppaamme Riina tarkisti ettei karhuja näy ja hän kulkee letkamme ensimmäisenä. Me onnelliset karhunkatsojat pulisemme hiljaa, toisin kuin tullessa jolloin olimme aivan hipi hiljaa ja jännittyneitä.

Tässä vielä tarkemmin Martinselkosen eräkeskuksen toiminnasta. Tämän kokemuksen jälkeen haluaisin seuraavaksi viettää yön katselukojussa. Oi, se olisi jännittävää.

Oletko sinä nähnyt karhun kojusta tai ilman kojua? Miltä se tuntui?