Minulla on melko paha Lappi-kuume ja täältä eteläisestä Suomesta katsottuna Lappi on iso ja yhtenäinen alue, joka on luonnon ystävän kultakimpale ja ikuisen eksoottinen kohde.
Kuitenkin Lappi on valtava alue, jossa on monenlaista luontoa ja erityispiirteitä, joten kannattaa ehkä vähän tarkentaa luuppia. Itse kävin pari kesää sitten lasten kanssa road tripillä akselilla Rovaniemi – Luosto – Sodankylä – Saareselkä – Inari – Giellajohka ja tällöin Lappi-kuume ei vähentynyt, vaan kasvoi edelleen.
Tuolla reissulla meiltä jäi Utsjoki katsomatta, koska en halunnut vain pyrähtää sinne ja takaisin, joten nyt tällä kesälle olen suunnitellut reissua Utsjoelle. Ja Utsjoki on oivallinen tukikohta myös pienelle Jäämeri- ja lunnikierrokselle. Joten, vaikka Utsjoelle on täältä matkaa (jonka voi tehdä osaksi lomaa, lue Nelostien reitti Utsjoelle) ei se ole syrjässä, vaan aika kivasti keskellä monenmoista.
Meidän tukikohdaksi on valikoitunut Aurora Holidays / Lohisuvannon vuokramökit, joka myös järjestää retkiä ja vuokraa aktiviteettivälineitä kuten lumikenkiä ja suksia, joten kaikkea ei tarvitse aina hilata mukana 😀
Mutta koska olen listojen tekijä ja rakasta suunnitella lomia, olen tietysti pohtinut Mitä sitä siellä Utsjoella tehtäisiin? Lohisuvannon mökkien kautta saa järjestettyjä retkiä kuten linturetkiä lähimaastoon tai vähän kauemmaksikin kävelyretkiä tunturissa ja jokilaaksossa sekä valokuvauspainotteisia retkiä kesäisin ja talvisin.
Itseäni viehättää ajatus lintujen bongauksesta, sillä pohjoisessa on lajeja, joita täällä etelässä ei niinkään näe, kuten suokukko, taviokuurna ja keräkurmitsa ja tietysti vielä pohjoisemmassa voi nähdä hauskan lunnin. Selvittelin että Norjassa on erityinen lintujen bongaukseen sopiva saari, Hornøya, jossa voi toki nähdä muitakin lintuja, mutta erityisesti lunneja. Tuo erityinen lintu on tosiaan hauska heppu (tieteellinen nimi, Fratercula arctica, tarkoitaa ”Arktista heppua”). Lunni-fanin kannattaa muistaa että lunnit ovat muuttolintuja ja ne lentävät talvehtimaan Atlantin tyrkskyihin jo heinäkuun loppupuolella, joten kun yötön yö päättyy, taitaa lunnienkin kesälomailu päättyä.

Retkipaikan juttu lintusaaresta Lintujen täyttämä saari
Ja tietysti minua kiehtoo Tenojoki. Tuo upeasti jokilaaksossa kiemurteleva elämänvirta, joka on tärkeä osa alueen elinkeinoa ja on aiemmin ollut myös kulkemisen valtatie. Lohisuvannon mökit ovat joentörmällä, joten jokaisesta mökistä on upea näköala joelle sekä niille jotka kalastavat, loistava pääsy suoraan mökistä kalaan.
Ja odotan myös Utsjoen kylän näkemistä. Utsjoen kirkonkylällä on yksi ikoninen kohde, jonka jokainen Lappi-fani tuntee, eli kirkkotuvat.
Ja odotan maisemia. Ihan vain sitä että voin katsella, nauttia ja kokea sitä kauneutta, mitä vain tässä paikassa voi kokea. Yksi tapa ihailla maisemia on ajella pitkin Tenontietä, jota pidetään yhtenä Suomen kauneimpana tienä. Tämä maisemallisesti erityinen tie on melko uusi, se avattiin vuonna 1983. Sitä ennen pohjoisessa oli paikkoja joihin ei tietä pitkin päässyt ja Tenojoki oli helpoin tapa kulkea pitkiä matkoja ja sen jälkeen jatkettiin jalkapatikassa. Toki edelleen Lapissa on isoja erämaa-alueita, joilla ei teitä ole, mutta näillä alueilla ei taida olla jatkuvaa asutustakaan.
Utsjoen ja Karigasniemen välillä on kolme pyhää Ailigastunturia. Explore Utsjoen mukaan jyrkkäseinäiselle Nuvvus-Ailigas-tunturille kipuaminen kannattaa, sillä maisemat Tenojokilaaksoon ovat henkeä salpaavat… Sen kyllä uskon.. Tuo kapuaminen vain vähän jännittää. Siksi olenkin iloinen että Lohisuvannolta voi ostaa retken, jossa joku joka tietää reitit johdattaa tällaisen retkeilyllisen tumpelon pitkin tuntureita.
Ja tietysti Utsjoelta pitää ajaa Nuorgamin kylään, jossa on Suomen ja EU:n pohjoisin piste, joka on tietysti tällaiselle keräilijälle oivallinen paikkojen ja pisteiden keräyskohde. Nuorgamista pääsee myös Norjan puolelle, Jäämeren rantaan on vain noin 30 kilometriä. Suomen pohjoisin järvi (myös hyvä keräilykohde) on Pulmankijärvi, joka on vanhasta Jäämeren vuonosta muodostunut järvi ja pituudeltaan yli 10 kilometriä. Ei siis mikään ihan pieni lampare. Pulmankijärvelle pääsee autolla Pulmankijärven tietä pitkin läpi tunturiylängön. Eli, jos maa ei olisi noussut niin paljoa kuin se on noussut, voisiko meilläkin Suomessa olla pääsy Jäämerelle?
Jäämeren rannalla maisema on aivan erilainen kuin meidän Lapissa. Ja kun kerran Utsjoelle asti matkustaa, on aivan mahtavaa, että voi kurkistaa vielä tämänkin erityisen kohteen. Nyt korona-aikana tietysti tuo rajan ylitys voi olla haaste, mutta nyt kesällä 2021 näyttäisi, että vihreiltä alueilta pääsee matkustamaan Norjaan. Tämä voi tietysti muuttua, joten Norjaan suuntautuneet retket ovat enemmänkin lisäoptio, mutta ei se tämän matkan ydin.
Mitkä ovat sinun Utsjoki-vinkit? Mitä pitää ehdottomasti nähdä ja tehdä? Mitä pitää välttää?

Etsitkö majoitusta, kokeile
Mitä tulitte lopulta tekemään Utsjoella? Yritettiin viime vuonna mennä elokuussa käymään tuolla Hornøyan saarella, mutta lipunmyyjä sanoi, että linnut ovat jo lähteneet saarelta. Suositteli vierailuajaksi kevättä.
Me ei loppujen lopuksi päästy tänä vuonna yllättävän perhetapahtuman vuoksi. Jep, se meidän matkan ajankohta olis ollut heinäkuun lopulla, joka alkaa olla myöhäistä nähdä lunneja. Mä olen pohtinut että ehkä heinäkuun alku olis aika kiva ajankohta säiden ja lintujen puolesta.