Automatkailijan Suomi – matkaopas ja kartasto

No nyt on mulle niiin nappi matkailukirja kun voi vaan olla, Automatkailijan Suomi – matkaopas ja kartasto yhdistää kaksi mun lemppari asiaa eli kartat sekä roadtrippailun!

Karttakeskus on tehnyt valtavan upean kustannuspäätöksen -ja kotimaan matkailun tähtiteon- julkaistaessaan tämän upean 336-sivuisen opuksen 7. uudistetun painoksen.

Teoksen (ja muutkin hienot karttaopukset) voi ostaa täältä, Karttakaupasta 😉

Automatkailijan oppaan sydämessä on 17 autoilun erityistä matkailureittiä: Ahvenanmaan reitti, Kuninkaantie, Saariston rengastie, Länsirannikon reitti, Via Finlandia, Nelostie, Viitostie, Revontulitie, Sininen tie, Runon ja rajan tie, Hämeen härkätie, Kokemäenjoella, Vihreän kullan kulttuuritie, Karjalan kirkkotie, Suomenselän yli, Tunturireitti sekä Koillismaan kierros.

Tiekartaston alkulehdillä on yleistä hyödyllistä tietoa, kuten tietoa Saaristomeren lauttayhteyksistä ja suurimmista matkailukaupungeista. Mutta kuten edellä mainitsin, oppaan suurin anti on matkailureittien kartat sekä etappikuvaukset.

Esimerkiksi Länsirannikon reitin ensimmäinen sivu antaa yleiskuvan reististä, joka alkaa Turusta ja päättyy Ouluun. Reitti on jaettu muutaman kymmenen kilometrin etappeihin, kuten Turku – Uusikaupunki 75km, Uusikaupunki – Eurajoki 65km, Eurajoki – Reposaari 68km jne. Ja jokaisesta etapista on lyhyt kuvaus, kuten Siipyy – Närpiön kuvaus: ”Lapväärtistä voi halutessaan tehdä luontokierroksen (n. 36km), jonka varrella on Perusforsin koski, Tuomalankoski sekä Susiluola ja Pyhävuori. Idylliset puutalokaupungit Kristiinankaupunki, Kaskinen ja Närpiö ovat näkemisen arvoisia. Närpiöstä kannattaa jatkaa tietä 673 kohti Vaasaa.”

Jo nämä pienet kuvaukset antavat valtavasti tietoa ja esittelevät kunkin etapin ”must” jutut. Lisäksi jokaiselle etapille on varattu aukeama, jossa on alueen TOP-nähtävyydet, muutamia majoituspaikkoja sekä matkailutoimistot. Esimerkiksi opin että Turun ja Uudenkaupungin välillä on Maskun Rosarium, jossa kasvaa 400 historiallista ruusua ja Maskussa on myös Nuuskalan tammimetsä, jonka pohjoisosassa kasvaa suuria tammia, Uudessakaupungissa on Kalannin Pyhän Olavin keskiaikainen kirkko, joka on kuuluisa keskiaikaisista maalauksistaan ja Uudessakaupungissa on Bonk-keskus, joka esittelee uskomattomia koneita.

Henkilökohtaisesti minua kiehtoo erityisesti Nelostien reitti, sillä se halkoo Suomen Helsingistä Oulun ja Kemin kautta Nuorgamiin, vaikka varsinainen Nelostie päättyykin Utsjoelle. Nuorgam on Suomen pohjoisin paikka ja siitä jäämerelle on vain 23 kilometriä. Ajelimme pari kesää sitten lasten kanssa Mäntsälästä Rovaniemelle ja Sodankylän kautta Inariin, mutta emme loppuja noin 170 kilometriä Nuorgamiin, koska en halunnut ahtaa tuota loppumatkaa liian tiukkaan aikatauluun. Nelostien reitti on nopein reitti pohjoiseen, mutta koska matka on niin pitkä (Helsingistä Nuorgamiin on 1328 km) mahtuu reitille valtavasti nähtävää ja pelkästään tällä reitillä voisi yhden kesäloman viettää.

Toinen erittäin houkutteleva reitti on Länsirannikon reitti Turusta Ouluun. Mutta nämä molemmat reitit vaativat jonkin verran aikaa, ainakin jos ei halua tehdä vain läpiajoa vaan oikeasti poikkeaa mielenkiintoisissa paikoissa. (Turusta Ouluun on 633 km, tämä tieto löytyy oppaan viimeisellä sivulla olevasta välimatkataulukosta.)

Lyhyitä pyrähdyksiä sen sijaan ovat Saariston rengastie (218km) tai Ahvenanmaan reitti (175km), mutta rengastiellä on huomioitava lossit/lautat/yhteysalukset. Myös Kuninkaantie Turusta edelleen Kotkan ohi Vaalimaalle on muutamassa päivässä ajeltava reitti, mutta kyllä tällekin kulttuurisesti rikkaalle reitille, jonka varrelle jää useita ruukkeja ja vanhoja idyllsiä merenrantakaupunkeja, voisi käyttää useita päiviä tai jopa viikkoja.

Itselleni aivan outoa aluetta on Kokemäenjoen seutu Tampereelta Poriin. Kokemäenjoen reitillä on vain kaksi etappia; Pori – Huittinen sekä Huittinen – Tampere. Koska sukunimeni sattuu olemaan Huittinen, oli meillä juuri muutama päivä sitten teinin kanssa puhe, että olisi ihan hauskaa käydä Huittisissa, ihan vaan ”koska mä voin”. Huittisissa myös on keskiaikainen kivikirkko ja huomattavasti uudenmpaa perua oleva Wanha Pappila ja kiven heiton päässä on Nuutajärven lasikylä, jossa voi tutustua lasintekemisen jaloon taitoon.

Minulle Kuninkaantien ohella tutuin matkailutie on Vihreän kullan kulttuuritie, joka kulkee Mäntyharjulta Puumalan ja Savonlinnan kautta Punkaharjulle, yhteensä 230 kilometriä. Reitin varrella on aimo annos kulttuuritarjontaa, Saimaan maisemia (juu, Suomen upeimpia ja ei, en ole puolueellinen…), historiaa ja kesäisin vihreää ja sinistä. Itseasiassa tajusin juuri etten ole ikinä kulkenut reitin alkupuolta Mäntyharjulta Ristiinaan, sen sijaan tie 62 Mikkelistä Puumalaan on erittäin tuttu ja sen osa Hurissalosta Puumalaan kuuluu Vihreän kullan kulttuuritiehen. Reitin tutut osat ovat osa sielunmaisemaani. Reitin osat Puumalan läheisyydessä (Lietvedentie) sekä Savonlinnasta Punkaharjulle, ovat Suomen kauneimipia.

Kuitenkin tämäkin reitti paljastaa Automatkailijan Suomi matkaoppaan avulla uusia puolia itsestään, opin muun muassa, että reitin varrella on ainakin kolme kalliomaalausta, muinaishautoja ja ainakin yksi kivikautinen asuinpaikka. Koska kalliomaalaukset kävivät heti kutkuttamaan mielikuvitustani, ja Astuvansalmen kalliomaalauksia kehutaan oppaassa pohjoismaiden suurimmiksi noin 65 kuvalla, oli minun heti googlattava tarkempaa tietoa; miten maalauksille pääsee. Google ja Visit Mikkeli kertovat, että maalaukset suositellaan tavoitettavan vesitse, sillä polku maalauksille on huonokuntoinen ja opasteita puuttuu. No, Mikkeli tai kuka tätä luontopolkua ylläpitää, mitä ihmettä! Laittakaa nyt ihmeessä fasiliteetit kuntoon niin me kaikki pääsemme aikamatkalle tuhansien vuosien taakse ja näemme mitä esivanhempamme ovat pitäneet tärkeänä. Retkipaikan Anssi Toivanen on käynyt ja kirjoittanut maalauksista, jutussa on maalauksista myös muutama hyvä kuva.

Tuttuja nähtävyyksiä reitin varrella ovat Punkaharjun harjualue, Olavinlinna, Kerimäen puukirkko, Lusto ja vuodelta 1900 oleva Rauhanlinna. Hyvänpäivän tuttuja ovat Hytermäen luonnonsuojelu- ja museosaari sekä Putikon kartano ja kylämiljöö 1800- ja 1700-luvulta ja Saimaan silta Puumalassa. Itseasiassa, Saimaan siltaan kuuluu lähes 30 metrin korkeudessa oleva näköalatasanne ja 37 metrin korkeudessa oleva näköalakahvila ja en ole ikinä ajanut sillan yli, vaikka olen sillan kupeessa käynyt useamman kerran. Silta on valmistunut vasta 1995, sitä ennen paikalla oli lossi. Itsekin olen useita kertoja ollut kyydissä tukkihinaajalla kun kuljimme Puumalan läpi. Lossiliikenne oli pitkään poikki kun hinaaja veti mukanaan lauttaa, jonka hännät huitelivat jossain parin kilometrin päässä hitaasti puksuttavasta hinaajasta.

Voisin, ja tulen viettämäänkin, useita tunteja ihan vain opasta selaillen ja karttoja tutkien. Tiedän jo, että seuraavalla tripillä iloiseen itä-Suomeen tämä matkailukartasto nököttää vieressäni etupenkillä!

Matkaan!! Heti kerron kun teen matkaa ihanan Automatkailijan Suomi -oppaan kanssa!

P.s Vielä pieni huomautus kuvista, otin ne ulkona epätasaisessa auringonpaisteessa, koska en malttanut tehdä töitä sisällä..siksi kuvien sävyt ovat oudot, oikeasti oppaan värit ovat oikein hyvät ja selkeät..