Tampere koronan aikana

Olen istunut kotona nyt yli vuoden! Alkaa kyllästyttää. Pas tehren tähä muutos!

Teinien kanssa päätettiin pitää pieni loma ja matkustaa pitkäksi viikonlopuksi jonnekin. Koska ulkomaille ei edelleenkään pääse ilman tohinaa, niin matkakohteeksi valikoitui jo ennakolta tuttu ja upeaksi tiedetty Tampere.

Tampereella on aiemmin koettu Särkänniemi, Vakoilumuseo, Lenin-museo, Vapriikki, Muumi-museo ja ihana Pupukahvila sekä paljon muuta.

Lue edellisestä visiitistä: Tampereen hitit ja hudit

Tällä kertaa kiinnostaa Vapriikissa juuri avattu näyttely Ritarit. Olen historiafani ja haluaisin tätä faniutta ujuttaa lapsilleni. Tähän mennessä se on ujunut valikoivasti. Ilokseni huomasin taannoisella Porvoon matkalla, että lapsille on jotain kiinnostusta syntynyt, koska kysyivät Porvoossa käydäänkö museossa.. Ja vanhempi teini halusi käydä Porvoon upeassa kirkossa.

Mutta Tampereelle siis, suuntana Vapriikki.

Sateisena perjantaina ajoimme mahdollisimman lähelle Vapriikin museota. Harmitti tämä keväinen märkyys, sillä olin odottanut että voimme vaellella kauniissa keskustassa ja olin ajatellut, että ajaisimme majapaikastamme Villa Härmälästä Nyssellä keskustaan. Mutta nyt sitten ajoimme autolla Vapriikkiin ja marssimme juuri avattuun näyttelyyn.

Ritarit-näyttely on rakennettu ja laitettu näytteille hienosti. Salissa on hämyisä tunnelma ja näyttelysalin pehmeissä valoissa on esillä satoja upeita esineitä suoraan keskiajalta. Vitriineissä ja korokkeilla on haarniskoja, aseita, patsaita ja joitakin pieniä kiinnostavia esineitä, kuten kannuksia. Opin näyttelyssä mitä tarkoittaa sanonta ”ansaita kannuksensa”, sillä kun nuori aseenkantaja lyötiin ritariksi, hän sai seremoniassa kannukset uuden asemansa merkiksi. Ja yhdessä vitriinissä loistivat ehkä upeimmat säärystimet, jotka olen koskaan nähnyt; kullanhohtoiset säärisuojat tai oikeastaan jalkasuojat, sillä nämä upeasti koristellut suojat ulottuvat nilkoista nivusiin. Polvien kohdalla on nivelet, jotta jalkoja voi taivuttaa. Mutta luulen että niin nämä suojat kuten haarniskatkin ovat käyttömukavuudeltaan olleet melkoisen epämukavia.

Ritarit Vapriikissa
Ritarit-näyttely on avoinna 5.12.2021 saakka
Kultaiset säärystimet, tyyli vs. käytännöllisyys
Ritari on ansainnut kannuksensa
Lohikäärmeitä ja vihulaisia vastaan!

Kaarle Suuren kuoltua hänen keisarikunta jakautui pieniksi alueiksi, joita hallitsivat alueelliset ylimykset, jotka liittoutuivat vahvempien hallitsijoiden kanssa ja liittosuhteisiin perustuneesta suhdeverkostosta muodostui feodaalijärjestelmä, jonka vankkana sotilasperustana ritarijärjestelmä toimi. Ritarin arvonimi annettiin yleensä taisteluissa kunnostuneille ratsusotureille. Ansioitunut ritari saattoi saada oman läänityksen eli linnan ja maata. Vuosisatojen aikana ritarilaitos loi vahvan ja etuoikeutetun itsetietoisen yläluokan.

Lisää ritareista näyttelyssä 😬

Ritarin hevonen oli kallis työväline, jota ilman ritari olisi pian työtön ja taistelussa kömpelöllä kohde

Meidän kolmen lisäksi näyttelysaleissa oli noin viisi ihmistä, joten näin koronan aikana, museovisiitti oli erittäin turvallinen. Vapriikissa on useita museoita ja tällä kertaa ritarien jälkeen lapset riensivät Peli-museoon. Vanhempi teini olisi halunnut pelata joitakin pelejä, mutta kaikki pelit eivät olleet käytössä ja pienempi teini ei ollut yhtään kiinnostunut pelaamaan oudoilla ja antiikkisilla peleillä, joten teini ei saanut pelikaveria.

Vapriikin jälkeen menimme syömään sushia ja kyllä tuntui kivalta mennä pitkästä aikaan ravintolaan syömään. Sushikin oli ihan kevollista ja teinin suosikki herkkuja, eli mitä lie katkarapuraksuja, oli tarjolla. Joten kaikki nautimme lounasta tyytyväisenä ja poistuimme täysin vatsoin.

Lounaan jälkeen ajoimme tuomiokirkolle, koska halusin käydä katsomassa Hugo Simbergin freskot. Ja toki Lars Sonckin suunnittelema kirkkokin on upea.

Menin kirkkoon yksin. Toisin kuin aiemmin Porvoossa, kirkon penkit olivat käytössä, joten istuin penkissä tovin ja nautin rauhasta ja Simbergin freskoista. Vaikea kuvitella miten nämä tavallaan rujot freskot ovat aikoinaan herättäneet närää, Kuoleman puutarhan luurangot ja alastomat köynnöksenkantajat olivat monien mielestä sopimattomia kirkkoon, puhumattakaan siitä, että kirkkosalin kunniapaikalle oli maalattu käärme.

Puutarhahommissa

Vielä ennen takaisin Villa Härmälään paluuta kävimme puputerapiassa Pupukahvilassa. Jälleen kerran, aivan mahtava kokemus. Pienet, pehmeät ja ahneet puput tulevat puputtamaan ruokaa kädestä ja ruuanhimossaan saattavat kiivetä syliin. Mutta kun ruoka loppuu, häviävät puput muihin hommiin. Meitä vierailijoita kiinnostavampaa on esimerkiksi läjässä makaaminen. Ja ymmärrän sen kyllä, minäkin voisin nukkua pupuläjässä!

Tampere antoi tälläkin kertaa hykerryttäviä kokemuksia. Lauantaina etsimme Särkänniemestä Sara Hildenin museon ja kävimme nauttimassa oudosta taidekokemuksesta. Museo on hyvässä jemmassa porttien takana ja on ehkä Tampereen parhaiten pidetty taidesalaisuus, mutta suunnistus ja etsiskely kannatti.

Kari Vehosalon oudot työt antoivat mielelle ja tunteelle askarreltavaa. Näyttely on avoinna 1.8.2021 saakka

Edellisestä Tampere-visiitistä kerkesi kertyä jo kolme vuotta, mutta seuraavaan käyntiin ei voi mennä niin kauaa.

Se on moro Tampere, nähdään taas!

Vastaa

Powered by WordPress.com.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: