Kaiken koronahössötyksen ja työntäyteisen syksyn keskelle halusin antaa teini-lapsille jotain kivaa, joten varasin meille tytöille parin yön kylpyläloman. Mieheni ei edelleenkään halua lillua vedessä julkisesti, joten en saanut häntä suostuteltua mukaan, ja juu, olihan hänellä joku työjuttukin. Joten tämä reunaehto aiheutti sen että varasin majoituksen kolmelle ihmiselle ja yhdelle koiralle. Ja koska meillä on uusi kisupentu, pakattiin hänetkin mukaan. Onneksi Booking.comin avulla voi kätevästi hakea majoituksia omilla reunaehdoilla, kuten ”lemmikit sallittuja”.
Päädyin pohtimaan Imatran kylpylöiden väliltä, sillä pienessä itärajan kaupungissa on kolme kylpylää, joista Scandic Imatran Valtionhotellin kylpylä jäi pois, koska kuvissa se näytti -anteeksi nyt- mummomaiselta. Pohdin Holiday Clubin Saimaan ja Finlandia Hotel Imatran Kylpylän Span välillä ja koska tarkoitus oli järjestää teineille kivaa lomaa niin annoin lasten valita. Holiday Clubin kylpylä on pimeä, värivaloin valaistu vesisirkus ja Imatran kylpylä on perinteisemmän näköinen, valoisa kylpylä. Molemmissa paikoissa on hotelli- sekä mökkimajoitusta ja lemmikit ovat tervetulleita. Valitsin mökkimajoituksen, koska lemmikit, kaikille oikeat sängyt ja keittiö!
*Lisää Holiday Club Saimaasta täällä.*
Lapset innostuivat kylpylöistä ja pohtivat vakavasti vaihtoehtoja, ja päätyivät vesisirkukseen…
Tulimme kohteeseen syysloman torstaina ja heti sisäänkirjautumisen ja ”kotiutumisen” jälkeen siirryimme kylpylään. Koska emme majoittuneet hotellissa ei meille ollut talon puolesta kylpytakkeja ja jouduimme tulemaan kaikissa vaatteissa. Matkaa oli noin 400 metriä, tulimme matkan autolla koska ajattelin että kylpylöimisen ja illallisen jälkeen on kurjaa kävellä kylmässä mökille.
Sisäänkirjautumisen yhteydessä saimme rannekkeet kylpylään. Näillä pääsisimme kylpylään koko lomamme ajan.
Kävelimme pyöröporttien läpi kylpylään ja vastaan tuli vaatteenvaihtokopit sillä pukuhuone on unisex-tila. Kopissa vaatteiden vaihto oli toki koronaturvallista, muutoin tunne oli vähän kuin olisi ollut vaatekaupassa. Paitsi että nämä vaihtokopit ovat todella karuja. Eikä niissä onneksi ole peilejä..
Pukuhuoneesta pääsimme naisten kylpyhuoneeseen. Ja jo siellä tajusin että paikka on täynnä. Siis tupaten täynnä! Seinä pursui pyyhkeitä, omaa valkoista pyyhettä oli vaikea saada mahtumaan sekaan ja ahdisti jo heti ajatus että löydänkö oman pyyhkeeni.
Kun pääsimme kylpylän puolelle niin siellä oli valtava hulina ja hälinä. Kahlasimme veteen, sekaan suolasillitungokseen. Ajattelin että uin vähän edemmäs, otin muutaman uintivedon ja käännyin katsomaan lapsia. Enkä nähnyt heitä missään. Apua! Onneksi tytöt ovat jo isoja teinejä, joten en ampaissut hengenpelastajan luo kuuluttamaan tyttöjä. Äiti täällä, missä te olette!! Aloin skannata kylpylää pala palalta mutta en saanut lapsiani kiikariin. Pyörin sinne ja tänne, kävin istumassa poreissa ja jatkoin tilan skannaamista, mutta en löytänyt tyttöjä.. kunnes neidit tulivat kuin tyhjästä kohti minua.
Juuri sopivasti, jotta pääsimme yhdessä ihmettelemään klo tasan vesi-, musiikki- ja valonäytöstä. Ensin alkoi musiikki, tai oikeastaan vain jonkunlainen jytinä, keskustasolla suihkusi vesi siellä ja täällä ja liuta lapsia oli kasaantunut keskelle tasoa. Näytti kuin lapset palvoisivat jotain sillä maassa oli polvillaan useita, ehkä jopa kymmeniä lapsia jotka yrittivät käsillä tukkia veden tuloa. Lapset rynnivät isossa läjässä sinne tänne ja muutama lapsi luisteli ja liukui pitkin tasoa. Minulla oli mielessä vain yksi kysymys: missä ovat turvavälit?
Alkujärkytyksestä vähän toivottuani läksin tutkimaan mitä tällainen keski-ikäinen ihminen voisi tehdä? Minua ei huvittanut mennä liukumäkeen tai liukumaan lasten kanssa keskustasolle tai mennä hyppyaltaaseen tai mennä pelaamaan palloa. Ihme.. onneksi löysin yhdestä nurkasta vesijumppapadin. Joku toinen oli jo jumppaamassa ja menin rohkeasti mukaan. Ikävä kyllä suurin osa kylpylästä on vähän liian matalaa vesijumpalle eikä tilaakaan ollut riittävästi. Tai no, olihan sitä ehkä ihan tarpeeksi, mutta oli outoa jumpata keskellä ”uintireittiä”.
Muutaman tunnin jälkeen olimme valmiit luovuttamaan. Tavallisuudesta poiketen, teinit eivät pyytäneet lisäaikaa.
Olin ajatellut että kylpylöinnin jälkeen voisimme syödä hotellissa illallisen. Kuvittelin että karvalakkipuoli, jossa tarjoillaan buffet-illallinen olisi ihan kiva, mutta lapseni tyrmäsivät lihapulla ja uunilohi-illallisen kuittaamalla että ”tää oli ihan kuin kouluruokaa”. Luulen että tähän arvioon vaikuttivat vähemmän onnistuneet perunat sekä hyvin ruokalamainen Easy Kitchen ravintola. Tähän Easy Kitchen ravintolan ulkoasuun kannattaisi panostaa, sillä en usko että kukaan pitää tilaa viihtyisänä.
Mökkimme oli viihtyisä. Tykkäsin sen sisustuksesta, mutta lapset eivät pitäneet omista sängyistään, olivat kuulemma kovat ja kapeat. Teinit ovat tottuneet 120cm sänkyihin, joten 80cm tuntui heistä kapealta. Itse pidin sängystäni.
Mökkiin kuului lasitettu terassi, jossa oli kaasugrilli. Mökissä oli myös kiva takka, hyvin varustettu keittiö, erillinen vessa, tilava kylpyhuone ja tosiaan kaksi erillistä makuuhuonetta sekä osittainen järvinäköala.






Alue, jolla mökit, tai oikeastaan loma-asunnot, ovat on viehättävä. Olimme aivan rannan tuntumassa ja Veikon kanssa oli kiva kuljeskella pitkin kävelyreittejä. Vastaan tuli melko paljon koiria, joten ilmeisesti Holiday Club Saimaa on lemmikkiväen suosiossa. Kiva lisä olisi koirapuistot pienille sekä isoille koirille.
Mökkimajoitukseen ei kuulu hotelliaamupalaa, mutta koska ne usein ovat kivoja, sovimme teinien kanssa että käymme lähtöpäivänä hotelliaamiaisella.
Aamiainen on tarjolla jo aiemmin tutuksi tulleessa Easy Kitchenissä. Aamupala maksoi 15€ / aikuinen ja 10€ / lapsi.
Tulimme aamupalalle noin klo 10. Aamiaistilassa kävi melkoinen hulina. Tarjolla oli puuroa, leipää, leikkeleitä, hedelmiä, lämpimiä asioita, teknolettuja jne. Mutta jotenkin aamupalasta jäi paha mieli, sillä se oli täysin keskinkertainen, siinä ei ollut mitään mistä olisi tullut ns. Wau-efekti. Ja itse kyllä koin että laatuun nähden se oli ylihinnoiteltu. Hyvä hotelliaamiainen on sellainen, jossa on laatua, ei tarvitse olla satoja artikkeleja, mutta jonkinlaista yritystä pitäisi näkyä!
Lapset narisivat että ”tällaisen aamupalan takia me jouduttiin heräämään liiiian aikaisin”.
Tjaa, illallisen jälkeen olisi pitänyt tietää ettei aamupalakaan voi olla kummoinen.
Tämä lomakohde ei ollut meille nappivalinta. Mutta tokihan meillä oli hauskaa. Yhtenä iltana lapset meikkasivat minut, peräkkäin.. ja heillä oli eri hauskaa kun äiti oli muuttumisleikissä (harmi että hiukset jäivät laittamatta). Ja muutenkin meillä oli kivaa yhdessä lomafiiliksissä. Ja Veikon kanssa oli ihan super kivaa käydä kävelyillä pitkin Saimaan maisemia. Paikka olisi kesällä varmasti mahtava, ainakin magea uimaranta.

Alueella on laajat aktiviteettimahdollisuudet, on luisteluhalli, tenniskentät, keilahalli, Angry Birds -puisto jne. Alueen vieressä on myös hevostalli. Joten aktiivisille alue tarjoaa paljon tekemistä. Respasta voisi myös vuokrata polkupyörät ja ne olisivatkin kätevä / nopea tapa liikkua alueella.
Kiva että lähditte reissuun, mitä monet eivät ole tehneet syyslomalla. Ja nyt olette kokemusta rikkaampana kun valitsette seuraavaa kylpylää: )
Me pulikoitiin syyslomalla Flamingossa, ja saatiin olla melkein yksin siellä – paikalla oli vain muutama perhekunta meidän lisäksi. Maisemat on kyllä Saimaalla kauniit, mutta huono (ja varsin arvokas) hotelliaamiainen harmittaisi muakin!
Flamingossa mua kyllä viehättäisi se K-18 puoli 🤩 mun lapset eivät tykkää Flamingostakaan, koska sielläkin on normaalisti tosi paljon ihmisiä. Aika jännä ettei siellä ollut tungosta. Varmaan aika kivaa!
Saimaan HC kylpylä on kuulemma lasten mieleen. Onneksi ”opin” tämän jostain blogikirjoituksesta ennenkuin varasin sieltä viikonloppureissulle huonetta. Saimaan maisemat olisivat houkutelleet, mutta täysi kylpylä täynnä kirkuvia muksuja – no thänks! Imatran Valtionhotelli kiinnostaisi ihan muuten ja alustavasti mietin kannattaisiko sinne mennä talvella. Kesäaikaan se(kin) olisi varmaan kivempi kohde, mutta kun kesään vielä aikaa..
Joo, tosiaan se Valtionhotelli on upea ja siellä on pieni kylpylä mutta sitten on vielä se kolmas Imatran kylpylä, Hotel Imatran Kylpylän Spa, joka näyttää kivalta aikuisempaan makuun 🤩
Kävimme Holiday Club Saimaalla syyslomalla ja kylpylää lukuun ottamatta onnistunut reissu. Aika paljon tuli kierrettyä eri kohteita lähistöllä ja näkemistä riitti mukavasti. Kyllä muksut tykkäsivät kylpylästä tosi paljon, mutta itselle aivan liian meluisa ja pimeä. Kävin kesällä Bomban kylpylässä js nautin sen rauhasta ja Pielisen näkymistä!
Jep, alue on tosiaankin kiva ja kyllähän siellä tekemistä riittää. Me ei tällä kertaa tutkittu lähialuetta. Mutta totta tosiaan, kylpylä (ja ruokatarjonta) oli pettymys. Seuraavalla kerralla joku enemmän ”aikuiseen makuun”. Pitääpä tutkia tuo Bomban kylpylä, kiitos vinkistä 🤩
Ehkä näinä aikoina vaan pitää jättää kylpylät väliin…
Huh, ei kyllä kuulostaisi omalta paikalta tuollainen aivan täynnä oleva kylpylä. Vaikka kohdevalinta ei tällä kertaa osunutkaan ihan nappiin, niin ehkäpä tärkeintä on se, että on hauskaa (ja rentouttavaa) ja sehän teillä kuitenkin toteutui!
Mikko, juuri näin. Oli kivaa joka tapauksessa. Annamme jollekin toiselle kylpylälle tilaisuuden taas jossain vaiheessa 🤩