Ensimmäinen muistoni Tallinnasta sijoittuu 90-luvun alkuun, hieman Viron uudelleen itsenäistymisen ja Neuvostoliiton kaatumisen jälkeiseen aikaan, ehkä syksyyn 1992.
Vietin mielenkiintoisen päivän tutustuen tallinnalaiseen media-alan kouluun, en kuitenkaan enää muista koulun nimeä. Opintoretki liittyi omiin mediaopintoihini. Tutustumiskäynti oli ihan kiinnostava, mutta ehkä jollain tavalla vielä kaiku neuvostoajasta. Parhaiten kuitenkin muistan ensi visiitiltä Tallinnan keskustan kauniit, mutta ränsistyneet talot, jatkuvan kilkutuksen joka kuului joka puolella meneillään olevasta uudelleen rakentamisesta ja massiivisesta korjaamisurakasta.
Tuntui kuin Viro kilkuttaisi vasaran isku kerrallaan itsensä eroon Neuvostoliitosta korjaamalla ränsistyneen ulkoasun uuteen ja ehompaan. Tallinna 2.0. Tjaa..
Tapio Mäkeläinen on reissannut Tallinnassa vuodesta 1981 ja ennen tätä uusinta kirjallista kurkistusta Tallinnaan hän on kirjoittanut matkaoppaat Tallinnan vanhastakaupungista sekä keskikaupungista sekä useita muita matkaoppaita muualta Virosta. Kaiken kaikkiaan yli 20 matkakirjaa. Mäkeläinen on aito talsinkilainen, sillä hän asuu sekä Helsingissä että Tallinnassa.
Mäkeläinen on nähnyt Viron kehityksen Neuvostoprovinssista uudelleen itsenäistyneeksi, moderniksi valtioksi ja talsinkilaisena hän on tutustunut syvällisesti Viroon ja selvästikin suhtautuu Tallinnan kaupunkiin intohimoisesti. Ja mikä ettei, sillä kuten Mäkeläinenkin kirjassaan kertoo, on Tallinnan historia huimasti pidempi kuin esimerkiksi Helsingin, Viron valtiona tai edesmenneen Neuvostoliiton. Tallinna on yksi Itämeren ikuisista kaupungeista..
Tallinna on perustettu ehkä joskus 1100-luvun puolivälissä ja sen nimen ollaan ajateltu tulevan sanoista Taani linn, joka tarkoittaa tanskalaisten kaupunkia tai linnaa. Mäkeläinen raottaa kirjassaan Tallinnan kaupungin vaiheita, joita tosiaan riittää aina siitä saakka kun tanskalaiset hallitsivat kaupunkia vuodesta 1219. Toki jo ennen tanskalaisten valtakautta Tallinnan alueella asuttiin ja todennäköisesti on myös käyty kauppaa, sillä eivät tanskalaiset olisi jonkun mitättömän kylän takia lähteneet valloitussotaan.
Tanskalaisten valta jäi lyhyeksi, ja tanskalaisten jälkeen valtaa ovat pitäneet kalpaveljet, liiviläiset ritarit, Ruotsin kuningas ja lopuksi Tsaarien Venäjä aina vuoteen 1918 jolloin Viro itsenäistyi. Satojen vuosien aikana valta kaupungissa (ja sen ympäristössä) on vaihtunut useaan otteeseen, mutta Tallinna on pysynyt ja kasvanut ja on tänä päivänä kukoistava ja monipuolinen Viron keskus.
Tallinnassa on historian kerroksellisuutta ja se myös edelleen näkyy rakennuksissa sekä kokonaisilla esikaupunkialueilla. Nykyään osana Tallinnaa on myös Nõmme, joka oli oma itsenäinen kaupunki 1926-1940. Puutarhakaupunginosan omaleimaisuus on säilynyt. Kaupunginosa alkoi syntyä 1873 Nikolai von Glehnin alkaessa irroittamaan tontteja vuokralle ja myyntiin.
Virossa on säilynyt niin paljon vanhaa, joten voi ajatella, että matka Tallinnaan ja sen monipuolisiin esikaupunkeihin on matka menneisyyteen.
Matkaaja voi kurkistaa esimerkiksi tsaarin ajan historiaan aivan keskustan vieressä olevalla Kadriorgin alueella. Kadriorgissa on Pietari Suuren perheensä kesäasunnoksi rakennuttama palatsi, upea 1700-luvulla perustettu puisto, useita muita puistoja, kanavia, patsaita, huvimajoja ja palatsialueen rakennuksia.
Tässä ympäristössä on helppo uskoa että Tallinna on ollut Venäjän tsaarien suosima lomakohde, jossa on käyty virkistäytymässä kun elämä Pietarin juonitteluissa on käynyt liian raskaaksi. Ja Tallinnahan on aivan Pietarin takapihalla tai etupihalla, riippuu mistä päin katsoo.
On hienoa, että Kadriorgin alueella olevista historiallisista rakennuksista useat ovat avoinna yleisölle, ne ovat tänä päivänä museoita, ravintoloita tai kahviloita. Mäkeläinen opastaa kirjassaan, että yksi museoista on Mikkelin taidemuseo, jossa on esillä Johannes Mikkelin lahjoittamaa 1600- ja 1700-lukujen eurooppalaista maalaustaidetta sekä kansainvälistä keramiikkaa vanhassa 1721 rakennetussa palatsin rakennusmiesten talossa. Ei taida tämän päivän rakennusmiesten asumuksista eli parakeista olla mitään jäljellä kolmensadan vuoden kuluttua. Toinen Mäkeläisen kirjaansa listaamista alueen museoista on Pietari Suuren kotimuseo, jossa tsaari asui alueella käydessään. Kadriorgin palatsihan valmistui vasta Pietari Suuren kuoleman jälkeen. Mäkeläinen esittää kirjassaan jännän faktan museoon liittyen, Pietari Suuren kotimuseo oli ensimmäinen Tallinnan julkinen museo. Museo avattiin jo 1800-luvun alussa.
Mäkeläinen valottaa kirjassaan lisää Kadriorgin aluetta ja kertoo alueella olevan myös paljon tuoreempia rakennuksia ja nähtävyyksiä. Kadriorgissa on mm. Tallinnan ja koko Viron ylpeys KUMU eli Viron modernin taiteen taidemuseo. Mäkeläinen kuvaa museota virolaisen taiteen pyhätöksi. Rakennus on ympyrän muotoinen ja osittain se on maan sisällä. Ehdoton käyntikohde kaikille taiteen ystäville.
Kadriorgissa ja Ülemistessä on myös majakkabongareille kaksi mainitsemisen arvoista kohdetta: Tallinnan alempi majakka eli Valkoinen majakka (Kadriorgi) sekä Tallinnan ylempi majakka eli Lasnamäen Punainen majakka. Mäkeläinen kertoo kirjassaan myös sen, että luonnollisestikaan Valkoinen majakka ei ole valkoinen eikä Punainen majakka ole punainen. Molemmat majakat ovat edelleen käytössä ja jokainen Tallinnan laivalla tuleva näkee ne.
Joitakin vanhoja puuhuviloita on muutettu ravintoloiksi, yksi uljaimmista on Villa Mon Repos, jossa on nykyään fine dining ravintola. 1800-luvulla rakennettu huvila muistuttaa kaupunginosan kylpylä- ja huvitteluhistoriasta.
Lukiessani Mäkeläisen kuvauksia Kadriorgista opin, että jo tällä yhdellä alueella voin kulkea tsaarillisesta Kadriorgista, jugend-talojen ohitse, kolistella retroratikkalla ja vielä tiirailla 1930-luvulla rakennettuja moderneja funkkistaloja.
Varmaa on, että seuraavalla Tallinnan matkalla, joskus jälkeen koronan, otan matkaani tämän Mäkeläisen kirjan ja jatkan vanhastakaupungista eteenpäin. Ehkä ratikalla!
Mäkeläiseltä on aiemmin ilmestynyt Tallinna sarjassa Tallinnan keskikaupunki sekä Tallinnan vanhakaupunki. Myös nämä molemmat kirjat ovat runsaita ja monipuolisia oppaita syvemmälle Tallinan sydämeen. Tässä esikaupunki-kirjassa Mäkinen esittelee yhdeksän kokonaisuutta, jotka ovat Kadriorg; Maarjamäe ja Pirita; Lasnamäe, Ülemiste, Sikupilli ja Sõjamäe; Nõmme, Mustamäe ja Kristiine; Haabersti, Veskimetsa, Väike-Õismäen, Õismäe, Rocca al Mare ja Kakumäe; Pelgulinn, Pelguranna, Merimetsa, Mustjõe, Sitsi ja Karjamaa; Kopli ja Paljassaare; Kalamaja, Noblessner ja Telliskivi.
Keskustan vieressä olevat Kadriorgi sekä Kalamajan ja Telliskiven alueet ovat varmasti jo monelle Tallinnan kävijälle jollain tavalla tuttuja. Mutta kuinka moni on viettänyt kesäpäivää Kakumäen tai Harku-järven hiekkarannoilla tai kävellyt Mansikka-kadulla ihastellen funkkisomakotitaloja. Kuka on edes kuullut Glehnin puistosta ja vieläpä käynyt ihmettelemässä puistoa ja sen monia patsaita. Kuinka moni tietää mitä löytyy Koplin linjoilta tai kuka on käynyt Maarjamäen Neuvoskauden patsaiden ja monumenttien surumielisessä näyttelyssä, jossa on mm. neljä Leniniä. Mäkeläinen opastaa vielä, että Maarjamäen alueelta löytyy myös Neuvostokauden Maarjamäen muistomerkkialue, ja lisäksi Kommunismin uhrien muistomerkki.
Mäkeläisen opas on oikea runsaudensarvi ja se todellakin avaa näkökulmaa Tallinnaan aivan uudella tavalla. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka luulevat jo tuntevansa Viron pääkaupungin. Mäkeläisen opas antaa laajasti tietoa ja inspiraatiota jokaiselle Tallinnan vanhalle ja uudelle ystävälle. Tallinna on niin paljon enemmän kuin sen vanhakaupunki tai keskustan ostoskeskukset!
Tapio Mäkeläinen; Tallinnan esikaupunkialueet; Arktinen banaani; 2020
Vastaa