Ahvenanmaan saaristo on meidän ihmeiden aarrearkku, jonka aarteita ovat pienet saaret, vaihtelevan kaunis merimaisema ja punaiset tuvat. Tuo tuhansien saarien saarirypäs tunnetaan kallioisista saaristaan, mutta maisemat ovat monipuolisemmat. Harvoin ajatellaan, että Ahvenanmaa on myös perunapeltoja ja omenapuutarhoja.

Jos pohdit missä menee Turun saariston ja Ahvenanmaan raja, sillä rajahan on toki olemassa, niin tiedoksi että rajana on Kihti (merenselkä). Matkaajalle rajalla ei ole niinkään väliä, itseä ainakin saarihyppely kiinnostaa, olisi mukava aloittaa matka kohti Ahvenanmaata esimerkiksi Turunsaariston Paraisilta, matkaamalla Nauvon ja Korppoon läpi. Korppoon Galtbystä lähtevä eteläinen linja vie Ahvenanmaan pääsaarelle Långnäsiin. Lisää reiteistä Saaristolautat.fi-sivulta.
Eteläisen reitin varrella suurempia saaria ovat Kökar ja Sottunga. Sottungassa olen ollut leirikoulussa kuudennen luokan keväällä ja se on jättänyt mukavan muiston Ahvenanmaasta.
Matka Galtbystä Kökariin kestää lautalla 2,5 tuntia, joten sinä aikana voi ihailla merta. Mutta mitä voi tehdä Kökarissa? Åland travel kertoo, että Kökarissa on asuttu noin 3000 vuotta, se on vanha kalastajien ja hylkeenpyytäjien paikka, joten tietysti siellä voi nykyäänkin kalastaa ja tarkkailla hylkeitä.

Saaressa näkyy myös muunlainen historia, sillä sieltä löytyy vanha keskiaikainen kivikirkko sekä fransiskaaniluostarin rauniot, mutta se mikä Kökarissa eniten kiinnostaa on sen luonto. Kökarin pääsaari ja ympärillä olevat luodot ovat juuri sitä kivistä ja karua maisemaa, mutta sille on tyypillistä myös vehreät metsiköt, kauniit niityt ja suojaavat lahdet, joissa voi uida. Joillakin saarilla kasvaa paljolti myös lakkaa.
Kökarista pääsee retkelle myös saariryhmään kuuluvalle Källskärin saarelle. Källskär on pieni omaperäinen saari Kökarin eteläisessä saaristossa aivan Itämeren äärellä, ja upean luonnon lisäksi siellä on kaksi nähtävyyttä; jääkauden aikainen kannu sekä Göran Åkerhielmin rakennuttama kesäparatiisi, johon kuuluu eksoottinen kesämökki, oma satama ja puutarha patsaineen. Jopa muumit saavat olla kiitollisia omaperäisen Göränin ideoille, sillä Tove Jansson ihastui huvimajan koristeelliseen kattoon ja lainasi sen Muumitalon katoksi.
Jos Kökarilla haluaa viettää pidemmän aikaa, niin saaresta löytyy muutamia majoituspaikkoja, kuten Antons Gästhem, jossa voi majoittua, seurailla lampaita ja osallistua purjehduksille. Sandvikin satamasta löytyy Sandvik Gästhamn ja Camping, josta voi yöpymisen lisäksi vuokrata kajaakkeja ja polkupyöriä. Sandvikissä on mökkien lisäksi paikkoja karavaanareille ja kauppa. Kävelymatkan päästä Hamnön puolelta löytyvät kulttuuripolku, fransiskaaniluostarin rauniot ja upea Pyhän Annan kirkko.

Brudhäll hotelli & ravintola tarjoaa hotellimajoitusta ja á la carte ravintolapalveluja sekä vierasvenesataman. Koska olen nykyään onnellinen koiranomistaja niin oli kuva huomata, että myös lemmikkieläimet ovat tervetulleita. Hotelli on rakennettu keskelle kalastajakylää ja punaseinäisenä se muistuttaa kalastajamökkejä.

Havspaviljongen tarjoaa mökkimajoitusta sekä polkupyörien ja kajakkien vuokrausta. Havspaviljongen ravintolasta avautuu upea merinäköala. Paikalta löytyy myös (pieni) kauppa. Klobbarsin majatalossa on mökkikylä ja oma ravintola niemennokassa. Klobbarsista on mahdollisuus vuokrata moottorivene kalastusta varten. Majatalon nurkalta lähtee myös patikointireitti. Aamiainen kuuluu yöpymisen hintaan.
Kökarissa vierähtää helposti parikin päivää, mutta siellä voi viettää vaikka vain muutaman tunnin ja jatkaa lautalla Sottungan saarelle ja kohti Ahvenanmaan pääsaarta. Matka Kökarista Ahvenanmaan Långnäsiin kestää kolmisen tuntia.


Jos on autolla tai matkailuautolla liikenteessä niin kannattaa varata siirtymät ennakkoon, kävelijät pääsevät kulkemaan lautoilla ilmaiseksi. Löysin vuoden 2018 hintoja ja mantereelta saarelle (jos yöpyy) maksaa 34€. Polkupyörä maksaa kuusi euroa.

Olipa kiva ja tiivis paketti! Kökar on ihana. Juuri nyt ollaan täällä Sottungassa pyöräilemässä.
Oi, Sottungaan liittyy kivat leirikoulumuistot 🤩
Kökar on kyllä yksi kivoimpia Ahvenanmaan saarista. Olemme veneellä yöpyneet siellä kummassakin satamassa, pohjoisen ehkä luonnonläheisemmässä ja etelän enemmän palveluja tarjoavassa. Kävimme myös Källskärillä, vaikka omalla veneellä sinne rantautuminen vaati jo vähän akrobatiaa, että pääsee veneestä hyppäämään melko korkeille rantakallioille – mutta saari oli ehdottomasti käynnin arvoinen! Jollain retkellä sinne päässee vähän helpomminkin.
Saa nähdä pääsenkö Kökariin tänä kesänä 🤩
Kökarissa on tullut yövyttyä, kun kiersin saaristoa äitini kanssa pyörällä. Olisimme mielellään jääneet pidemmäksikin aikaa, vuokranneet kajakin ja tutustuneet saareen perinpohjin. Juuri saaren karut kalliot ja matalana kasvavat katajat jäivät mieleen, ja seuraavan aamuyön upea punainen auringonnousu, jota meren rannassa ihailimme.
Oi, kuulostaapa maalaukselliselta 🤩
Kiva lukea Kökarista, siellä käynti on itselläkin suunnitelmissa. Katsotaan, onnistuuko vielä toinen Ahvenanmaan saaristoreissu tänä kesänä.