Lappeenranta pikaisesti

Kesäisenä lauantaina minun oli ajettava Savonlinnaan. Ajan yleensä Lahden ja Mikkelin kautta Juvalle ja siitä Savonlinnaan, mutta tällä kertaa päätin ajaa itäistä reittiä ja pistäytyä pikaisesti Lappeenrannassa!

Ajelin Lappeenrannan linnoitukseen ja mitä minä löysinkään. Viipurin portista linnoitukseen ajettaessa ensimmäinen mitä näen on auringon keltainen puutalo, jonka seinällä killuu kahvila-kyltti. Kahvila Majurska vastaanottaa linnoituksen kävijät.

Kahvila Majurska, Lappeenranta, kahvilat, Suomi, lomalla kotimaassa, matkalla Suomessa
Kahvila Majurska kaikessa keltaisuudessaan

 

Kahvila Majurska, kahvilat, Lappeenranta, matkalla kotimaassa, lomalla Suomessa

Keltainen puutalo rakennettiin 1800-luvun puolivälissä venäläisten upseeriperheiden asunnoksi. Jossain historian vaiheessa talon pohjoispäädyssä sijaitsi upseerikerho. Toista päätä asutti paikallisen komentajan perhe. Kahvila talossa on toiminut vuodesta 1986. Yli kolmenkymmenen vuoden kahvilahistorian aikana Majurskasta on tullut klassikko, joka tekee ja tarjoaa klassikoita. Kahvila on kuuluisa marjapiirakoistaan, itse valitsin herkuksi klassisen omenapiirakan. Kahvilan tiskillä oli runsas valikoima piiraita, kakkuja, pullaa, pannaria.

Kahvilakokemus meinasi jäädä väliin, sillä saapuessani iltapäivällä linnoitukseen oli kahvilaan todella pitkä jono. No, päätin etten jää jonottamaan, menin samassa rakennuksessa oleviin pikkuputiikkeihin tutkimaan niiden käsityöanteja. Vaeltelin huoneesta toiseen ja hipistelin ja hypistelin. Lopulta päädyin talon sisällä kahvilajonon päähän ja ilokseni jono oli typistynyt muutamaan ihmiseen, joten päätin jäädä jonottamaan.

Omenapiiras, kahvilla, Lappeenranta, Majurska klassikko

Minähän se tässä, terassilla

Lappeenranta, linnoitus, lomalla kotimaassaMajurska, kahvila, lomalla kotimaassa, Lappeenranta, linnoitus, näköala

Nautin kahvini, tai oikeammin piiraan ja jääteen, kahvilan ulkoterassilla puun alla. Herkkuhetken jälkeen lähdin vaeltelemaan linnoituksen muureilla ja turuilla. Vanhoilta muureilta on upea näköala satamaan, vesille, lehmusten kaupunkiin.

Itse linnoitus on rauhallisen viehättävä, mukulakivikaduilla ei ole tungosta, joten historiallinen tunnelma on läsnä autoista huolimatta.

Linnoitus tarjoaa ravintoa ruumiille, hengelle ja mielelle. Kahvilan lisäksi linnoituksesta löytyy pari ravintolaa; Kehruuhuone, Linnoituksen Krouvi sekä Valli ravintola, 1700-luvun lopulta peräisen oleva ortodoksinen kirkko, Lappeenrannan taidemuseo sekä luonto- ja kulttuuripolku.

Kulttuuri- ja luontopolku on uusinta hottia, sillä se avatiin keväällä 2020. Linnoituksen ympäri kiertävä reitti on pituudeltaan noin 1,8 km ja sen varrella on 11 opastaulua.

Linnoitus, Lappeenranta, kulttuuri- ja luontopolkuLappeenranta, linnoitus, kulttuuri- ja luontopolku, opastaulu

Tauluissa kerrotaan sekä alueen rakennus- ja kulttuurihistoriasta että linnoituksen erityisestä kasvillisuudesta. Kasvillisuus onkin viehättävä lisä linnoituksen historian kerroksissa.

Usein koko se tarina, mitä kasvit kertovat jää vaille huomiota.
Kuitenkin nyt lukiessani opastetaulusta siellä täällä kasvavista puskamaisista keltaisista kukista, nimeltään ukonpalko, tajuan että samaa historian tarinaa kertoo tämä kasvi mm. Suomenlinnasta sekä Vallisaaresta. Sielläkin vanhojen linnoitusmuurien päällä kasvaa ukonpalko tuppoja siellä täällä. Ukonpalko on tullut Suomeen idän aroilta venäjän armeijan mukana samoin kuin linnoituksesta löytyvä valkokukkainen harmio.

Ukonpalko, linnoitus, Lappeenranta, kotimaan matkailu, historiaLappeenranta, harmio, linnoitus, kulttuuri- ja luontopolku, historia

Linnoitus tarjoaa näköalan 1700-luvulle, sillä rakennuksista vanhimmat, kuten pääportin vartiorakennus eli nykyinen Ratsuväkimuseo, nykyiset Etelä-Karjalan taidemuseon rakennukset, ortodoksinen kirkko ja Komendantin talo, ovat 1700-luvun viimeisiltä vuosikymmeniltä. Kurkkiessa pitää kuitenkin muistaa etteivät vanhat talot ole enää alkuperäisessä asussa..  

Lappeenranta, ortodoksinen kirkko, linnoitus, lomalla kotimaassa, 1700-luku, historia, venäläinen historiaLappeenranta, linnoitusLappeenranta, taidemuseo, historia, lomalla kotimaassa

Ruotsin ja Venäjän rajamaille perustettiin kaupunki 1649 Pietari Brahen toimesta, kuningatar Kristiina antoi Lappeenrannalle kaupunkioikeudet 1652. Aluperin ruotsalainen kaupunki venäläistyi 1743 kun jälleen yhden sodan jälkeen raja siirrettiin Kymijokeen ja Lappeenrannasta tuli venäläinen kaupunki. Jälleen tänä päivänä Venäjällä ja venäläisillä on merkittävä osa Lappeenrannan kaupungissa, ei kuitenkaan juuri tänä päivänä, koska covid-19…

Linnoitus tarjoaa tekemistä ja kokemista koko päiväksi, itse en nyt kokenut museoita (aikataulun tiukkuuden vuoksi) enkä kirkkoa (koska covid), enkä olustellut terassilla (koska matkalla autolla). Linnoituksesta löytyy myös kesäteatteri, tosin en tiedä tämän kesän tilanteesta. 

Tämä oli pitkään aikaan ensimmäinen visiittini Lappeenrantaan. Näkemiin lehmusten kaupunki, kunnes jälkeen tapaamme!

Linnoitus, Lappeenranta, lomalla kotimaassa, kartta, Visit Lappeenranta

p.s. tapasimme seuraavana päivänä Savonlinnasta palatessani. Halusin näyttää lapsilleni tämän löydön. Esikoinen sanoin ”tämähän on kuin Suomenlinna”.. Lapset eivät innostuneet kovasti taloista ja kukista, mutta ruoka kyllä maistui, koska nälkä. Kehruuhuone ei tarjonnut sunnuntaina ruokaa, mutta heti Kristiinankadun alussa olevasta Valliravintolasta sai pizzaa..

Ihana vanhaan puiseen muonamakasiiniin rakennettu kesäravintola viehätti meitä kaikkia ja pizzat kuten Kehrääjän pizza, Muonittajan pizza ja Portinvartijan pizza tarjosivat herkullisen pizza-kokemuksen. 

Ravintolan katossa tuikkivat pienet valot ja vanhoista ovista tehdyt pöydät olivat erittäin viehättäviä sisustuselementtejä. Pizzat paistettiin ravintolan edessä olevassa pizzauuniautossa, josta ne kiidätettiin paistolapion päällä nälkäisille ruokailijoille.

Lappeenranta, pizza, ValliravintolaValliravintola, linnoitus, Lappeenranta, lomalla kotimaassaPizza, Lappeenranta, Valliravintola, lomalla kotimaassa

Kolme isoa pizzaa.. herkullista

Pizza, Valliravintola, Lappeenranta, kesäravintolaPizza, Valliravintola, Lappeenranta, linnoitus, Suomi, lomalla kotimaassaCovid-19, koronaohjeet, linnoitus

 

 

 

7 thoughts on “Lappeenranta pikaisesti

Add yours

  1. Lappeenranta on kiva kaupunki, tuttuja paikkoja itselle oli paljon. Kaupunki on sen verran kompakti, että se on aika helppo ottaa nopeastikin haltuun. Parasta Lappeenrantaa on linnoitus ja sieltä maisemat, ehdottomasti.

  2. Tuo linnoitus on niin mielenkiintoinen, mutta sen historiaan ei ole tullut tutustuttua, joten oli kiva, että kerroit siitä. Mielenkiintoista, että siellä edelleen kasvaa Venäjän aroilta tulleita kasveja. Toivottavasti pääsen Lappeenrantaan vielä tämän kesän aikana, se on todella ihana kesäkaupunki 🙂

    1. Ja juu, olen nyt nähnyt monessa FB-ryhmässä vinkkipyyntöjä LPR / Imatra -akselille ja aika monta kertaa olen linnoituksen aluetta ja ravintola Vallia jo suositellut. Koko linnoituksen alue on vähän kuin kätketty aarre. Toisaalta oli tietty kivaa ettei ollut mikään turistitungos, mutta toisaalta toivoisi että ihmiset löytäisivät tämän historiallisen paikan ja sen hyvät palvelut ☀️

Vastaa

Powered by WordPress.com.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: