Viisi -tai jotain- viikkoa omaehtoista karanteenia takana ja erityisesti teinin pää uhkaa poksahtaa. Niinpä minä hyvänä äitinä mietin minne voisimme tehdä kivan ja turvallisen retken?
Aina silloin tällöin olemme retkeilleet kansallispuistoissa, mutta näinä korona-aikoina puistoissa taitaa olla tungosta. Ainakin näissä lähipuistoissa.
No, näin keväällä kun pikkukaupungit vielä nukkuvat Ruususen untaan on turvallista vierailla niissä, ei varmasti ole tungoksia joissa korona tarttuisi.
Ja oikeassa olin. Kävimme lauantaipäiväretkellä Haminan vanhassa kaupungissa, linnoituksen sisällä ja koko sen parin tunnin aikana, jonka vietimme siellä kävellen, kuvaten ja eväitä syöden, näimme ehkä viisi ihmistä 😳
Olin printannut Linnoituspolun kartan Haminan matkailusivuilta ja ajattelin että seuraisimme sitä, mutta en ottanut navigoinnin kohteeksi karttaan merkittyä lähtöpistettä, lipputornia, jonka ohi kyllä ajoimme. Jätimme auton Johanneksen kirkon viereen, ja siitä alkoi epämääräinen linnoitusalueen samoaminen (ilman karttaa).
Johanneksen kirkko on ainakin ulkoapäin kaunis, uusklassinen kirkko. Sen sininen väri on Suomen kirkoissa melko epätavallinen, mutta kylläkin erittäin raikas. Kirkko muistuttaa kreikkalaista temppeliä ja se on Engelin suunnittelema. Kirkko valmistui 1843, joten se on viimeisiä Engelin töitä.
Päivä oli aurinkoinen mutta kylmä ja ensimmäinen kohde, jonne kävelimme Johanneksen kirkolta ja Raatihuoneelta oli Bastionit. Ja täytyy sanoa ettei siellä tällaisena normaalina huhtikuisena päivänä ollut mitään nähtävää. Tosin, matkalla bastioneille bongasimme muutaman koronanallen ❤️
Keskustassa suunnistaminen on helppoa, sillä kaiken keskipisteenä on Raatihuone, sillä Raatihuoneen toria kiertää kaksi ympyräkatua, tietenki Pieniympyräkatu sekä Isoympyräkatu ja ympyräkatuja lävistää kahdeksan katusädettä. Joten oikeastaan jokaisen kadunkulmasta näkyy 1798 rakennettu Raatihuone.
Vaikka Hamina on vanha rajakaupunki, on suurin osa vanhankaupungin rakennuksista melko nuoria, 1800-luvun lopun tai 1900-luvun alun rakennuksia ja kuten kaikissa Suomalaisissa pikkukaupungeissa, vanhojen talojen välissä on uusia rakennuksia, joten mikään kovin yhtenäinen rakennuskannaltaan vanhakaupunki ei ole. Hamina tuhoutui 1800-luvulla kolmessa tulipalossa: 1821, 1840 ja viimeisen kerran 1887. Joten jäljellä on vain muutamia tätä vanhempia rakennuksia.
Jäljellä olevat puiset rakennukset ovat viehättäviä, osittain kunnostusta kaipaavia. Yhtenäisiä puutalokortteleita ei oikeastaan ole esimerkiksi Tammisaaren tai Naantalin tapaan.
Vanhakaupunki on myös kirkkobongarin paikka, sillä kivenheiton päässä toisistaan on kolme erilaista, mutta kaunista kirkkoa. Vanhin näistä on Marian kirkko, entinen Vehkalahden kirkko. Kirkko on keskiaikainen harmaakivikirkko, joka on naamioitu 1800-luvun asuun Engelin suunnitelmien mukaan 1828.
Vanhankaupungin vanhinta osaa on itse linnoitus, bastionjärjestelmän kuusisakarainen pyöreä linnoitusrakennelma. Näin vanhakaupunki luonnollisesti rajautuu linnoituksen valleihin. Samoilimme valleilla jossain Reserviupseerikoulun takana.
Esikoisen mielestä RUKin pihalla kirmaaminen oli koko retken parasta antia, heti eväiden jälkeen. Kysyin tietysti että mikä siinä pihamaalla kirmailussa nyt niin mukavaa oli -kuvia oli otettava p a l j o n – niin hän kertoi että tuntui vähän kuin olisi armeijassa! Tjaa-a, saa nähdä noin viiden vuoden päästä päätyykö esikoinen armeijaan..
Maariankadulla oleva Meriportin vartiorakennus on yksi vanhoista kaupungin sisäänkäynneistä.
Ympäri vanhaakaupunkia löytyy jälkiä menneestä elämästä, niitä on hauskaa bongata ja mielikuvitella elämää näillä kaduilla, toreilla, kirkoissa ja kodeissa. Ehkä elämä oli hyvin samanlaista, vaikka puitteet olivat aivan erilaiset, ihmiset olivat samanlaisia.
Hamina yllätti ihanasti, ja rakastuin vähän tähän nyt uinuvaan menneen maailman näyttämöön. Onneksi tulipaloilta ja purkuvimmalta on säästynyt aina jotain.
