Lasten hiihtoloma oli tänä vuonna vähän ankea, meillä ei ole talvea, vaan marraskuu on jatkunut noin 150 päivää eikä minulla ollut lomaa ja olin vielä kaiken kukkuraksi kipeä.
Onneksi lapset pääsivät tätinsä kanssa pariksi päiväksi mökkeilemään ja lellittäväksi.
Yhteiseksi hiihtoloma-aktiviteetiksi olin suunnitellut visiitin Lahteen. Lahti on tässä vieressä, joten Lahti-piipahdus on päivätrippi.
Lahdessa on Radio- ja TV-museo Mastola, jossa en ole vielä käynyt ja joka on kuulemma kiinnostava.
Niinpä suuntasin autonnokan kohti Lahtea jotta pääsisimme tutustumaan vanhan radiomaston varjossa olevaan museeon.
Kun Lahden radiokeskus lakkautettiin 1993, paikalle perustettiin museo, joka esittelee Yleisradion radio- ja tv-toiminnan historiaa. Museossa on esillä vanhaa tekniikkaa ja vuosikymmenten aikaista historiaa.
Tekniikan historia ei meitä niinkään kiinnostanut, mutta alakerrassa oli hauska katsella millaisia radio- ja TV-laitteita on ollut. Lapset löysivät myös lankapuhelimet, joilla olikin eri hauskaa soitella.
Museossa on myös videoteos, jossa radio ja TV ovat sijoitettu olohuoneeseen eri vuosikymmenillä. Jännää miten muutamalla elementillä voi hyvin määrittää koko vuosikymmenen tyylin.

Minua viehätti vanhojen lastenohjelmien hahmot. Kuten Histamiini ja pelottava Heikkopeikko..
Tutustuimme myös Göstan tuotantoon alakerran Gösta Sundkvistin näyttelyssä Ihanasti sanottu.
Mutta museon hauskinta antia oli pelleillä vihreän kankaan edessä. Pääsin pitämään käsissäni maapalloa ja tytöt pääsivät Valkoisen talon nurmelle ja Iita rapsutti kissaa, tietysti.
Museon kauppa oli ankea ja kahvila vain kahviautomaatti ja muutama pöytä salin nurkassa, joten emme jääneet kahvittelemaan museolle, vaan ajelimme satamaan Kahvila Karinrantaan kahville ja pullalle.
Hiihtoloman Lahti-päivään kuului vielä piipahdus keskustan ostoskeskuksessa, josta lapset tekivät vaatehankintoja. Näin se päivä vierähti Lahdessa.
Vastaa