2020 Matkamessuja ja unelmia, kumpuileva Krakova

Tammikuisten matkamessujen antia oli myös Puolan suhteen iso nippu houkuttelevia esitteitä. Krakovan matka on jo varmistunut, sinne pääsen kesäkuussa. Olen vielä oikeasti melko avoimin mielin siitä mitä viiden päivän matkalla ”pitää nähdä”. Eniten odotan ihan vain itse kaupungin näkemistä ja kokemista.

 

Mound, Krakova, Puola
Jaksaa, jaksaa, kapuaa, kapuaa! Kuva alunperin täältä

Matkailumessuilla sain vinkin Krakovan ympäristössä olevista ”kummuista”. Nämä mystiset kummut ovat ihmiset rakentamia ja Krakovassa niitä on neljä, joista kaksi huomattavan vanhaa ja kaksi myöhempää syntyperää.

Ehkä isoin ja kaunein kummuista on 1800-luvulla on rakennettu Kosciuszko Mound eli Kosciuszkon kumpu. Sen tarkoitus on ollut sotilaallinen, mutta myös kulttuurillinen. Meidän jälkimmäisesti hotellista, Villa Zakamyczestä, on tälle kummulle  noin 20 minuutin matka polkupyörällä, kävellen reilu tunti. Väliin jää puistoa ja eläintarha. Kummun huipulle johtaa sen ympäri kulkevat portaat ja huipulta on hieno panoraamanäköala Krakovaan ja Vistula-joelle. Kummulle johtava kiemurtava polku on osittain melko jyrkkä, joten kapuamiseen on varattava aikaa ja hyvät kengät…

Kosciuszkovmound, krakova, Puola, kaupunkiluonto, muistomerkki
Kosciuszkoon liittyy linnoitus, jossa voi vierailla. Kuva Lonely Planet

Esihistoriallisia kumpuja ovat Krakus Mound sekä Wanda Mound. Krakus on saanut nimensä legendaariselta kuningas Krakukselta, joka legendan mukaan perusti Krakovan 1100-luvulla. Wanda on saanut nimensä Krakuksen tyttären prinsessa Wandan mukaan.

Wanda kumpu löytyy Nowa Hutan alueelta. Krakus kumpu löytyy Podgórzen alueelta ja kummun vieressä on huomattavasti uudempaa perua oleva hautausmaa.

Legendan mukaan kummut ovat kunigas Krakuksen sekä prinsessa Wandan hautakumpuja. Kerrotaan, että prinsessa Wanda tappoi itsensä hukuttamalla koska ei halunnut mennä naimisiin ei-toivotun sulhasen kanssa ja hänen rannalle ajautunut ruumis haudattiin Wanda kumpuun. Ja Krakus olisi kuninkaan hautakumpu. Toisaalta kummput voivat olla jo paljon aikasempaa perua ja rakennettu aivan muuhun tarkoitukseen.

Krakus mound, Krakova, Krakus legenda, Puola
Krakuksen huipulta on upea näköala, joten huipulle kannattaa kavuta. Kuva täältä

Oikeasti ei tiedetä miksi nämä kummut on alunperin tehty, mutta on ajateltu että ne ovat kelttiläisten rakentamia hautakumpuja mutta niitä on voitu käyttää myös astrologisiin tarkoituksiin.

Molempia mysteerikumpuja on tutkittu mutta niiden ikää tai käyttötarkoitusta ei olla voitu määrittää.

Uusin kummuista, Piłsudski Mound sijaitsee aivan tulevan matkamme jäkimmäisen hotellimme, Villa Zakamyczestä, takapihalla, noin 1,5 kilometriä hotellilta. Piłsudski on rakennettu 1930-luvulla puolalaisen valtiomiehen Józef Piłsudskin sekä Puolan itsenäisyyden kunniaksi.

Sekä hotellimme, Piłsudski kumpu sekä eläintarha sijaitsevat metsässä nimeltä Las Wolski Forest. Kaupunkimetsä antaa mahdollisuuden rauhaan ja hiljaisuuteen, ja suunnistustaidottomalle mahdollsuuden turvalliseen samoiluun metsässä. Tässä metsässä ei tule vastaan karhu eikä susi, ehkä polkujuoksija tai maastopyöräilijä ja eläintarhan aita. Mutta varmasti viisiitin arvoinen paikka.

 

 

 

2 thoughts on “2020 Matkamessuja ja unelmia, kumpuileva Krakova

Add yours

  1. Olipas mielenkiintoista lukea noista kummuista, on niitä joskus eläintarhaan mennessä ihmeteltykin! Tuo jälkimmäinen hotellivalinta kuulostaa myös sijainniltaan ja muutenkin, kerrohan sitten reissun jälkeen, millainen oli! Se eläintarhan ympäristö vaikuttaa kyllä hyvältä metsässä kuljeskelun paikalta. Meillä oli viime reissulla suunnitelma tehdä sinne eväsretki, mutta vesisateinen sää sitten sai lykkäämään ajatusta.

    Krakova on kyllä tosi kaunis, siellä menee useampikin päivä ihan vain kaupunkia katsellessa. Verkahalli on itsessään kaunis, mutta pelkkää turistirihkamaa täynnä. Maitobaarissa pitää ehdottomasti käydä aina kerran syömässä Krakovassa käydessä, ja myös paikallinen pikaruoka zapiekanki maistuu myös. Parhaat zapienkat saa Kazimiersistä 🙂 Myös paras jäätelöpaikka sijaitsee siellä, en nyt tähän sitä muista, mutta käy tsekkaamassa se blogistani kunhan saan Krakovan ruokapostauksen valmiiksi.

    1. Hei! Kiitos vinkeistä, tuo maitobaari kuulostaa hauskalta, onko se vähän kuin ruokala? Jep, mukava lueskella ihmisten vinkkejä juurikin ruokaan liittyen, koska mikään ooo niin ärsyttävä kuin huono ruoka.

Vastaa käyttäjälle Päivi/ Kelvästä kartalle Peruuta vastaus

Powered by WordPress.com.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: