Olen tänä keväänä saanut uudenlaisia näkökulmia taiteen katseluun. Ensin vierailin Järvenpään taidemuseon Sadejuovia ja pilvisäteitä -näyttelyssä, jonka museolle on kuratoinut säädaami Seija Paasonen ja näyttelyssä katsellaan kulta-ajan taidetta säälinssien läpi ja nyt pääsin ennakkokurkistamaan lauantaina 11.5. avautuvaan Gallen-Kallelan museon uuteen näyttelyyn Sielun silmä.
Sielun silmä –näyttelyn on museolle kuratoinut taiteen- ja uskonnontutkija Nina Kokkinen. Näyttely perustuu Kokkisen väitöstutkimukseen sekä uuteen tietokirjaan Totuuden etsijät.
Tutkimuksessaan Kokkinen tarkastelee Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin teoksia ja niiden ympärillä käytyä aikalaiskeskustelua. Kokkisen tutkimus selvittää minkälaisen roolin esoteerisuuteen taipuva henkisyys näiden kolmen taiteilijan taiteessa sai. Tutkimus osoittaa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun taiteilijoiden ammentaneen ideoita taiteeseensa muun muassa teosofiasta, spiritualismista ja psyykkisestä tutkimuksesta.
”Okkultismi ja esoteeriset liikkeet nousivat huippu suosioon 1800-luvun lopulla. Taiteilijat ammensivat vaikutteita näistä liikkeistä ja niistä myös muodostui ajan populaarikulttuuria ja viihdettä. Selvänäköisyydestä tuli yksi ajan kiehtovimmista puheenaiheista. Monet uskoivat, että kuudennen aistin ja sielun sisäisten silmien avulla saattoi havaita todellisuuden hienojakoisempia, tavallisesti näkymättömiksi jääviä tasoja.”
Virtauksia ja värähtelyä
”Osa psyykkisten ilmiöiden tutkijoista uskoi, että niiden taustalla piili luonnonlakeja ja voimia, joita ei toistaiseksi tunnettu. Tiedettä ja okkultismia yhdistelemällä syntyi ajatus todellisuuden eteerisistä tai astraalisista tasoista, joilla virtasi paitsi energeettisiä fluidumeja myös tunteita ja ajatuksia ja herkemmin aistivat, kuten taitelijat, saattoivat havaita ja ohjailla niitä.”
Näyttelyssä on Simbergin teos Unikko, jossa on kuvattu nuori oopperalaulaja punaisen unikkomaiseman edessä ja unikoiden punainen vana muistuttavat hyvin paljon teosofisten ajatusta siitä miten rakkauden tunne näkyy. Joten Simbergin teosta on tulkittu niin että hän esitti työssä lämpimät tunteensa nuorta laulajatarta kohtaan.
Näyttely ja sen näkökulma antaa uudenlaisen tavan katsoa vanhoja kultakauden mestareiden töitä.
Luonto näyttäytyi kultakauden taiteilijoille ”elävänä henkien valtakuntana”. Yllä esitelty Simbergin teos Halla ilmentää tätä samaa asiaa. Simberg esittää luonnonilmiön ihmishahmona.
Kokkisen mukaan luonnon näkeminen elävänä osittain selittää myös Gallen-Kallelan kiinnostusta suomalaisia tietäjiä kohtaan. Näyttelyssä on maalaus Sibelius Sadun säveltäjänä, jossa Gallen-Kallela samaistaa ystävänsä muinaissuomalaisiin tietäjiin.
”Sibeliuskin osasi havainnoida luontoa selvänäköisesti.”
Teoksessa Sibeliuksen eteen avautuu taianomainen maisema lumihiutaleineen ja kukkivine hedelmäpuineen. Kokkisen mukaan säveltäjän yliaistillisesta kyvystä kertoo kuitenkin selvemmin puun suojissa piilotteleva salamanteri, joka ”lukeutui niihin elementaarisiin henkiolentoihin, joiden havaitsemiseksi yliaistillisia kykyjä teosofian mukaan tarvittiin.” Kokkisen mukaan Gallen-Kallelan teos vihjaa, että Sibeliuksen kaltaisen taiteilijaneron oli mahdollista palata esi-isien alkuperäisen uskon ja luontosuhteen äärelle.
”Teokset menevät siihen suuntaan kuin menevät”
Jenni Tieahon 20-vuotis juhlanäyttely Musta Joutsen esittelee jykeviä ja voimakkaita ympäristöteoksia. Näiden Tieahon teosten materiaalina on käytetty mm. puuta, pajua ja maitohorsman syysvillaa. Tienaho kertoo keräävänsä materiaalia metsistä useinkin. Jo materiaalien kerääminen on osa luomisprosessia. Joskus hän on tehnyt teoksen suoraan paikalle, josta materiaalit on kerätty. Tienaho kertoo pitävänsä mielen avoimena tehdessään teoksiaan; ne menevät siihen suuntaan kun ne menevät.
Tienaho kertoo käyttävänsä joissakin teoksissa myös teräsrunkoa, joten silloin on mentävä rungon antamien ”linjojen” mukaan, kaikkea ei voi enää muuttaa.
Tienahon työskentelynsä lähtökohdat ovat suomalaisessa mytologiassa ja myyttisessä metsätarustossa.
”Minulle luonto on kuin toinen kansalaisuus ja kieli” kertoo Tienaho.
Ja katsojana voin sen hyvinkin uskoa. Tienahon isot työt ovat vaikuttavia. Hevoshahmoissa, joita Tienaho tekee usein, on voimaa. Hän itse kertoo, kokevansa hevoshahmoissa olevan lempeyttä ja lohtua. Tienaho kertoo, että hänelle taide on voimansiirtoa tietoisuuksien välillä. Mielikuvamaailma ja unennäkeminen pitävät meidät hengissä.
Minäkin ajattelen, että taide on energiansiirtoa; hyvä taide aiheuttaa tunteita tai ajatuksia.
Ei ehkä aina niitä mitä taiteilija on itse ajatellut, mutta taide nimenomaan on väline koskettaa toista ihmistä. Siinä mielessä esoteeriset taiteilijat olivat oikeassa ajatellessaan, että ajatuksemme tai tunteemme väreilevät ympärillämme jonkinlaisina aaltoine, vähän kuin ääni tai röntgenaalto. Useat kultakauden taitelijat ja vielä sen jälkeenkin ajattelivat, että herkät taitelijat voivat nähdä nämä tunne- tai ajatusaallot, mutta minä en usko tähän. En usko, että me näemme näitä aaltoja, mutta silti ne laineilevat ympärillämme.
*
Näyttely on avoinna 11.5. – 8.9.2019
Lisää Gallen-Kallela -museosta ja näyttelystä täältä
Museon yhteydessä on viehättävä kahvila ja piha-alue on erittäin kaunis. Museossa voi aistia menneen maailman, ehkäpä se on juuri sitä värähtelyä, josta Gallen-Kallelakin oli kiinnostunut.
Paikalle pääsee myös julkisilla tai vaikkapa kaupunkipyörällä, sillä museon parkkipaikalla on kaupunkipyöräpysäkki.
Vastaa