Kevätauringossa Tuusulanjärven pikku-Kolille

Tuusulanjärvi tarjoaa monenlaista kiinnostavaa koettavaa. On kulttuuria, historiaa ja luontoa.  Yksi helppo ja kaunis luontokohde Tuusulanjärven länsirannalla on Sarvikallio.

Kuten koko Tuusulanjärvi, tihkuu Sarvikallio kulttuurihistoriaa, sillä kallio näköaloineen oli keskeinen paikka jo sata vuotta sitten Tuusulanjärven taiteilijayhteisön piirissä. Siellä maalasivat Venny Soldan-Brofelt, Pekka Halonen ja Eero Järnefelt. Varsinkin Järnefeltille Sarvikallio toi mieleen Kolin jylhät maisemat ja hän nimittikin tuon paikan pikku-Koliksi. Tuusulanjärven kalliokohde oli myös tärkeä perheiden retkipaikka.

Visit Tuusulanjärvi, luonto, Sarvikallio, kevät
Juurikoura pitää kuusen pystyssä

Minäkin halusin nähdä minkälainen tämä Sarvikalliolta avautuva näköala on, joten päätin kävellä kalliolle kauniin kevätsunnuntain kunniaksi. Luin netistä, että Sarvikallion korkein ”huippu” kiirii 25 metrin korkeuteen järven pinnasta.

Noin 40 hehtaarin Sarvikallion alue on yksi Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen (Uuvi) kohteista ja se on ollut ja taitaa vielä edelleen olla parannustöiden kohteena (kevät 2019).

Sarvikallion alueella on jo aiemminkin risteillyt polkuja. Nyt Uuvi on parantamassa alueen viitoitusta niin, että alueella retkeilevä suunnistustaidotonkin voi kulkea turvallisesti helppoja ympyräreittejä luontoa ihaillen. Ja tosiaan, suunnistustaidoton on onnellinen tällaisista parannuksista… Minä voin eksyä vaikka lähimetsikköömme, joten vaikka haluaisin olla nainen, joka kulkee omia polkuja, oikeasti viitoitetuilla poluilla tallailu on juuri minua varten.

Visit Tuusulanjärvi, Järvenpää, Sarvikallio, luonto, kevät
Puomi alhaalla, arvatkaa kuka kömpi ali.. vaikka portti oli vieressä.. OMG

Keväisenä sunnuntaina retkeni kohti kalliota ei kuitenkaan sujunut ihan niinkuin olin kuvitellut.. Katso videosta mikä katkesi?

 

Kesällä 2019 myös Sarvikallio on saavutettavissa ilman autoa. Tuusulanjärven alueella on hyvät pyörätiet eikä Järvenpään keskustasta ole kuin noin kahdeksan kilometriä. Mutta jos pyöräily ei nappaa niin kesällä paikalle pääsee Visit Tuusulanjärvi hop-on-hop-off -bussilla.

Visit Tuusulanjärvi, luonto, kevät
Sarvikalliontie kulkee peltojen keskellä

Vastaa

Powered by WordPress.com.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: