Mielikuvani ketjuhotelleista on ollut aina vähän blaah. Ja monet ketjuhotellit ovatkin vaisuja, yleensä parhaimmillaankin vain ”ihan kivoja” ja joskus jo parhaat päivänsä nähneitä. Uudistettu Holiday Inn Helsinki -Expo ei ole blaah, vaisu tai ihan kiva, se on rohkeasti toista maata.
Tässä uudistetussa Holiday Inn Helsinki -Expossa (myöhemmin HIHE) jokainen yksityiskohta on tarkkaan mietitty ja sisustuksessa on tehty hienoa työtä.
Päästessäni tutustumaan vasta uudelleen avattuun hotelliin sain huomata, että hotelli on kaunis ja toimiva kokonaisuus. Sen värimaailma on harmoninen, huonekalut ovat sopusuhtaisia ja kauniita ja yksityiskohdat ovat harkittuja.
Alakerran Open Lobby kutsuu viettämään aikaa tai työskentelemään ja huoneet ovat tyylikkäitä. Sisustuksesta vastaa Sisustusarkkitehdit Fyra; Taru Leppänen ja Tiina Närkki.
Sanoisin että yleisten tilojensa perusteella HIHE sujahtaa jonnekin ketjuhotellin ja tyylikkään butique-hotellin välimaastoon.
Ja samoin kuin ihailemassani Hotelli Lilla Robertsissa, myös tässä hotellissa valittu linja pitää läpi koko hotellin ja mielestäni se on tärkeää wau-kokemuksen kannalta.
Kun kierrämme huoneissa, hotellinjohtaja Patrick Mitzner esittelee hotellia ylpeydellä ja kertoo, ”että uudistetussa hotellissa on 245 huonetta ja kaikki huoneet ovat 25 neliön kokoisia. Hotellin kuusi sviittiä ovat tilavampia, sillä niissä on olohuone ja makuuhuone erikseen ja kylpyhuoneessa on sauna.”
Jokainen huone Standard-huoneista ylimmässä huonekerroksessa sijaitseviin Executive-huoneisiin on samaa laatua vaikka varustelussa onkin hieman eroa huoneluokkien välillä. Yhteistä huoneille on Unicolla teetetyt sängyt ja loppuun asti mietityt yksityiskohdat, kuten laaja tyynymenu sekä sängyn vieressä olevat sähköpistokkeet, jotka toimivat sekä tavallisella töpselillä että usb:lla. Executive-huoneissa sänkyjen leveys 180 cm ja Standard-huoneissa saadaan tyytyä perus leveyteen. Ja koska tällä kertaa en päässyt koenukkumaan sänkyjä, niin ihan pakko oli vähän kellahtaa kutsuvalle sängylle. Ja kuten Kultakutri, tunsin kyllä heti, että tässä sängyssä olisi pehmyys ja kovuus juuri sopivasti kohdallaan.



Executive

Hotellin aulatilojen kulmakivenä toimii Holiday Inn -ketjun uusi Open Lobby -konsepti. Aula ja ravintola muodostavat yhdessä laajan olohuonemaisen alueen, jossa oikeasti voi tehdä olonsa kotoisaksi.
”Se on paikka, jossa ihmiset voivat rentoutua halusivatpa he sitten syödä, nauttia virvokkeista, työskennellä, levätä tai tavata muita ihmisiä”, esittelee Mitzner.
Eikä haittaa vaikka oma tietokone olisi jäänyt kotiin, sillä hotellin Open Lobbyn E-Barin alueella on vieraiden käytössä olevia tietokoneita. Tilasta löytyy langaton tulostin sekä pistorasioita omille kannettaville laitteille, joten tämä rento ja tilava E-Baari korvaa monista hotelleista löytyvät todella tylsät Business Centerit.
Tarvitsen itsekin välillä työtilaa (koska teen pääasiassa työtä kotitoimistossa), jossa voin tavata asiakkaita tai yhteistyötahoja ja siihen tämä Open Lobby –konsepti on todella sopiva. Olen monesti käyttänyt esim. haastattelutapaamisiin Espoossa olevaa Tapiola Gardenia, koska pidän sen avoimesta aulatilasta, mutta tämä uusittu HIHE:n kutsuva aula kiilaa tuon Tapiolan aulan ohitse, koska tämä on mukavammilla kalusteilla sisustettu, tässä on mietitty työntekoa (löytyy ne pistorasiatkin) ja tässä on paremmat kahvilapalvelut (sanokaa Fazer kun haluatte hyvää..) ja itselleni tämä on myös sijainniltaan loistava, onhan tämä Pasilassa, lähes Helsinkiin tulevan sisääntulotien vieressä.
HIHE:ssä näkyy sen sijainti Messukeskuksen vieressä. Hotellihuoneissa ja käytävillä on vieraita ilahduttamassa vanhoja julisteita Messukeskuksen 100-vuotisen taipaleen varrelta. Mielestäni tällainen historian juhlistaminen on mahtavaa, vaikkei olisikaan mikään juhlavuosi. Mutta 2019 on Messukeskuksen 100-vuotisjuhlavuosi. Suomen Messut Osuuskunta perustettiin 19.10.1919, edistämään suomalaista elinkeinoelämää tuloksellisten kohtaamisten avulla. Ensimmäiset messut järjestettiin kesällä 1920 Johanneksen kirkon kentällä. Ennen Pasilaa Messut olivat Töölön kisahallin tiloissa. Muutto Pasilaan toi Messukeskukselle valtavasti lisää tilaa ja pikku hiljaa Messukeskus on kasvanut Suomen suurimmaksi tapahtumataloksi.
HIHE on asiakkaalle saumaton osa Messukeskuksen palveluja, samoin kuin alakerran ravintolaa pyörittävä Fazer on osa palvelukokonaisuutta. Näillä kolmella pyörällä tämä hotelli-kongressi-keskus ajaa eteenpäin kohti parempaa tulevaisuutta. Saan kuulla aamun esittelytilaisuudessa myös hotellin ja Messukeskuksen vastuullisuusohjelmista ja nekin ovat hyvin mietittyjä ja tähän kokonaisuuteen sopivia. Erityisesti minua viehättää se, että Messukeskus ja Helen Oy aikovat yhdessä rakentaa Messukeskuksen hallien päälle Helsingin suurimman aurinkovoimalan. Hienoa! Lisää tällaista.
HIHE:n suurin asiakaskohderyhmä ovat tapahtuma-, kongressi- ja liikematkustajat, mutta kesällä hotelli täyttyy lapsiperheistä, sillä Linnanmäki on kivenheiton päässä. Hotellin perhehuoneet ovat yhdistettäviä Standard-huoneita. Standard-huoneissa on myös sohvia ja muita huonekaluja, joista saadaan lisävuoteet. Tietenkään en voi varmaksi sanoa minkälaista sohvasängyssä on nukkua, mutta sohva vaikuttaa jämäkältä ja vuoteeksi muuntuessa sohvan päälle tulee oikea patja sekä petari, joten uskon että sohvavuodekin on parempi kuin monissa muissa hotelleissa. Itse ainakin saan lapsilta usein valituksia siitä että ”Miksi me aina joudutaan nukkumaan sohvalla ja tää sohva on ihan hirvee..”.
Summa summarum; pääasia tässäkin hotellissa on mahdollistaa asiakkailleen hyvä nukkumis-kokemus. Sitä edistää kaunis muotoilu, laadukkaat sängyt ja tyynyt ja rentouttava ilmapiiri.
Vastaa