Paasiku mōis on noin 25 iloisen siperianhuskyn koti noin 35 kilometriä Tallinnasta itään. Valitettavasti ei ihan navigointi mennyt nappiin! Mutta kännykän ja puhelimen yhteistyönavigoinnilla, lopulta, noin 15 minuuttia myöhässä sovitusta aikataulusta pääsimme perille Paasiku mōisin Husky-taivaaseen. Olimme myöhässä lasten eniten odottamalta Viron matkan aktiviteetilta; olin varannut meille Husky-kierroksen Paasikun koirakartanossa (Paasiku mōis).
Kun ajoimme Paasikun pihaan ei paikalla näkynyt ketään. Ja minua harmitti jo kovasti. Olimme harhailleet lähitiennoilla puolisen tuntia (onneksi olin varannut reilusti aikaa) ja nyt kun pääsimme perille ei missään ollut kyltin kylttiä. Jostain sentään kuului haukuntaa, jospa lähdemme sitä kohti. Pienen kunnialenkin jälkeen palasimme autolle päin ja kuin tyhjästä meitä vastaan jolkotti husky-lauma. Hetken ajan jännitti, että mitenkä näiden villinnäköisten koirien kanssa pitäisi toimia, mutta jännitys oli turhaa.
Opin nopeasti että huskyt, ovat ystävällisiä, innokkaita ja uteliaita.
Huskyjen perässä kulki ystävällisen näköinen mies, joka esitteli itsensä Viljariksi. Hän on paikan isäntä ja hän oli meidän huskykierroksen opas. Ja mikä mukavinta, hän puhui loistavaa suomea, joten myös lapset ymmärsivät kaiken.
Sain tietää, että meitä vastaan jolkotellut lauma oli Paasikun koirien luottojoukko. Joukon johtajana koko koirajengin pomo, kärsivällinen ja kaunis Occhi. Muut koirat olivat aitauksissa. Ne kun eivät välttämättä pysy vapaana pihapiirissä… Huskyillä on vahvat vaistot ja ne metsästävät saadessaanmahdollisuuden. Vetäessäänkin ne saattavat lähteä porojen tai muiden kiinnostavien hajujen perään, jos reen ohjaksissa ei olla hereillä.
Tutustuttuamme ydinlaumaan jatkoimme matkaamme narttuaitaukseen. Pieni narttulauma tuli iloisena moikkaamaan meitä aidan äärelle. Juttelimme ja rapsuttelimme tyttöjä aidan yli. Viljar kertoili tarinoita koirista ja esitteli näitä upeita narttuja.
Nimiä tuli niin paljon etten muista kuka kukin oli mutta yllätyin siitä miten eri näköisiä huskyt voivat olla. On musta-valkoisia, harmaita, melkein valkoisia ja selvästi punertavia koiria. Paasikun laumassa ei ollut yhtään kokomustaa koiraa, mutta sekin väri kuuluu huskyjen värikarttaan. Lajimäärityksessä ei ole määrityksiä väriin liittyen. Koirien silmien väri myös vaihtelee sinisestä ruskeaan ja melko yleistä on sekin että koiralla eriväriset silmät, toinen sininen ja toinen ruskea tai jopa useaa väriä samassa silmässä.
Kun rapsuttelimme koiria katsoin kuopustini silmiin ja näin sellaista hehkua, että jäätyneitä varpaitanikin lämmitti. Luulimme että tämä oli tässä, mutta seuraavaksi tarvoimme isolle aitaukselle, josta kuului iloista haukuntaa jo kauas.
Innokkaat huskyt tuppautuivat aitauksen ovelle, mutta pääsimme sujahtamaan aitauksen sisälle, ja taas minua hieman jännitti.. sillä noin kymmenen koiraa rynni ympärillämme.
Mutta huskyt eivät olleet yhtään agressiivisiä eivätkä edes epäileväisiä tai arkoja. Ainoastaan innokkaan ystävällisiä. Pari näistä uusista ystävistämme olivat hyppijöitä, joten oli oltava tarkkoja ettei kukaan päässyt yllättämään.
Huomasin isommassa laumassa, että Occhi komensi liian innokkaita koiria. Tai jos kahden koiran välille syntyi nahistelua, lopetti Occhi sen napakasti, isällisesti. Ja eikä ihme, Occhi on monen Paasikun koiran isä, ikääkin pomolla on jo yli 10 vuotta.
Ison aitauksen molemmin puolin oli pienemmät aitaukset, joissa oli vielä muutamia koiria. Kaikki kauniita ja ystävällisen kiinnostuneita meistä vierailijoista.
Viljar kertoi että siperianhuskyt tosiaan ovat kotoisin Siperiasta. Rotu polveutuu alun perin alkuperäiskansojen rekikoirista. Alunperin eri kansoilla oli omat koirarotunsa, joten siperianhusky on sekoitus näitä reippaita työ- ja rekikoiria.
Viljar kertoi myös miten siperianhuskystäkin tuli Neuvostoliiton sortovallan uhri. Valtaapitäjät eivät halunneet että Siperiassa olisi rekikoiria, joiden avulla ihmiset olisvat voineet kulkea pitkiäkin matkoja itsenäisesti. Ilman koiria tiettömissä maisemissa oli mahdotonta kulkea pitkiä matkoja tai esimerkiksi karata vankileiriltä. Niinpä koirat tapettiin. Ja ihmisen ja koiran tuhansien vuosien yhteiselo päättyi.
Siperian lisäksi rotu on kotoisin Yhdysvalloista, Alaskasta, sillä nykyisten huskyjen esi-isät on kuljetettu Siperiasta Alaskaan rekikoiriksi, jossa ne korvasivat aiemmin käytetyt raskaammat rekikoirat. Rodun alkutaipaleen aikoina Yhdysvalloissa siihen sekoittui inuitien malamuutti-rekikoiria.
Aluksi Alaskassa ei uskottu miten nämä pienet koirat voivat vetää painavia taakkoja pitkiä matkoja. Mutta kyllähän ne voivat. Siperianhuskyt voivat juosta jopa sata kilometriä päivässä vetäen isoja taakkoja; reen tavaroineen tai ihmisineen. Huskyt ovat sitkeitä, kestäviä, älykkäitä ja ne ovat luotuja rekikoiriksi. Tässä on luonnonvalinta ja jalostus toiminut hyvin. Huskyt ovat myös edelleen melko terve rotu, perinteisesti huskyllä ei ole esim. lonkkavikoja tai hengitysvaikeuksia. Rodulle ominaisia ongelmia ovat kaihi sekä epilepsia.
Paasikun koirat eivät juokse sadan kilometrin lenkkejä, mutta vierailijat voivat ostaa esim. pienen vaellusretken koirien kanssa (kesä- tai talvituote), potkukelkkailu- tai tavallisen rekiretken, mutta tällä kertaa me olimme vain tutustumiskäynnillä. Olisimme voineet jäädä huskien luokse pidemmäksi aikaa, mutta olimme aivan jäässä. Kuinka ollakaan, Viron talvi yllätti suomalaiset turistit!
Luonnollisesti Paasikussa myös kasvatetaan koiria.
Jalostuksen johtotähtenä on tuottaa terveitä ja kauniita rekikoiria.
Ja ainakin meidän silmiimme koirat ovat kauniita ja juuri sellaisia aktiivisia ilopillereitä kuin niiden kai kuuluukin olla. Huskyt sopivat jokaiselle, joka tykkää aktiivisista koirista, joiden kanssa on hauska puuhailla ulkona tietysti rekiaktiviteettejä tai agilityä.
Paasikun koirakartanoa voi suositella jokaiselle koirien ystävälle. Erityisesti vielä näin talviaikana, koska nyt voi kokeilla rekiajelua.
Tässä on Paasiku Mōis -koirakartanon nettisivut ja tässä suoralinkki koirakartanon ihaniin koiriin.
*
Jos haluat tietää lisää siperianhuskystä niin loistava tietopaketti löytyy Siperianhusky.net -sivustolta, siellä mm. kerrotaan rodusta seuraavalla tavalla:
”Kestävyys kertoo rodun juurista Koillis-Siperiassa Tšuktšien niemimaalla. Siperianhusky on vähän energiaa kuluttava käyttökoira, se on erityisen kestävä työssään rekikoirana ja tulee toimeen yllättävän vähällä ravinnolla.
Uskollisuus kuvaa siperianhuskyn alkukantaista luonnetta. Kulkiessaan lumimyrskyssä, ihmisten oli luotettava henkensä näiden koirien varaan, jotta ne veisivät heidät turvaan. Siperianhusky kiintyy voimakkaasti perheeseensä. Alaskalaiset valjakkoajajat eivät halunneet ostaa aikuisia koiria, koska ne eivät enää toimineet rekikoirina yhtä hyvin kuin alkuperäisellä omistajallaan.
Älykkyys on toinen siperianhuskyn alkuperäisistä luonneominaisuuksista. Monet siperianhuskyn kohdanneet ja niiden kanssa eläneet ovatkin sitä mieltä, etteivät ne ole ”tavallisia koiria”. Siperianhusky on itsenäisellä tavallaan erittäin älykäs, eikä se palvo maata jokaisen kohtaamansa ihmisen alla.” -Laura Kinnunen
Kuulostaa ihan täydelliselle käyntikohteelle, tämä koirahullu laittaa sen nyt muistiin ja mietintämyssyyn. Lapset taatusti ilahtuisivat – eikä tarvitsisi matkustaa Lappiin huskien perässä 🙂
Jep, pääkaupunkiseutulaisille nämä huskyt ovat nopeammin saavutettavissa 😊
Oi miten ihania koiria! Oli varmaan hieno retkikohde niin lapsille kuin aikuisillekin!
Oli kyllä kiva kohde, tykkäsimme kaikki. Ja tosiaan koirat olivat super kilttejä ❤️