*Juttu on tehty yhteistyössä Ylöstalon tilan kanssa*

Turku-päivän jälkeen saavuimme Särkisaloon vuokramökille. Turku-päivästä voit lukea täältä.
Olin sopinut Ylöstalon tilan ihanan Anun kanssa, että pääsemme vieraaksi yhdelle heidän mökeistä. Saavuimme Näsinlinna nimiselle mökille juuri kun aurinko oli laskemassa. Ja voi että taivas hehkui kauniisti kultaisena, punaisena ja sinisenä.





Nautin väreistä ja kävelin laiturille katsemaan merta. Meri kilisi kuin jäät lasissa.
Kuunnellessani merta ja laineiden kilinää taivas sinistyi, seisoin meren äärellä sinisen hetken ajan. Pikku hiljaa taivas tummeni ja viimeinenkin kultainen raita taivaanrannasta hävisi. Taivaan väri vaihtui tumman sinisestä mustaan. Ohuessa talvitakissa laiturilla seistessäni jäisessä talvi-illassa alkoi tulla kylmä, joten kävelin lämpimään mökkiin.
Kodikkaassa mökissä mieheni oli laittanut tulen takkaan.
Olohuoneen nurkassa oleva vuolukivitakka loi olohuoneeseen kotoisaa tunnelmaa. Olohuone oli muutenkin viihtyisä. Kalusteena oli sohva, kaksi nojatuolia ja sohvapöytä. Hyvin tyypillistä mökkikalustusta, mutta tykkäsin siitä että vaikka mökki on yli sadan neliön kokoinen, oli oleskelutila mukavan kokoinen, ei mikään halli.
Takkatulen tanssiessa lämpeni sauna muurin toisella puolella. Oli hyvä hetki pelata erä Uunoa ja syödä illallinen ennen saunaa.
Oli ihanaa lopetella hauska lomapäivä saunanlauteilla. Mökin sauna on suuri, samoin kuin kylpyhuone. Kylppäristä on ovi terassille, samoin kuin olohuoneestakin. Ja kyllä, saunasta oli erittäin virkistävää kävellä terassille nauttimaan talvisen rapsakasta pakkasillasta ja viilentymään löylyjen välillä.
Kuumasta höyryten, kädessä lasillinen kylmää siideriä ja ympärillä musta talvinen ilta.
Hiljaisuudessa kuulin meren ja rantajäiden vienon kilinän ja kohinan.
Näsinlinnan molemmin puolin on mökit, mutta ne ovat sen verran kaukana ettei ole pelkoa että joku näkisi terassilla vilvoittelevan tai että itse näkisi naapurin. Mökkivieras voisi vuokrata paljun, mutta en huomannut kysyä olisiko se ollut nyt mahdollista. Ehkä seuraavalla kerralla!
Mökki on omassa rauhassa ja kesällä vielä enemmän puiden lehtien luodessa suojaa mökin ympärille.


Sunnuntai-aamupäivän otimme rennosti. Toki heräsin jo ennen aamun sinistä hetkeä, mutta oli ihanaa lököillä lämpimässä mökissä.
Sarastuksen hetkellä puin ulkovaatteet päälle ja kipitin laiturille seuraamaan aamun valkenemista. Aamun kultainen säde pilkisti pilvien alta, mutta hävisi auringon noustessa paksun pilvimassan takana. Päivä vaihtui sinisestä harmaaksi.
Löysän aamun jälkeen lähdimme Teijon kansallispuistoon, jonne Näsinlinnasta on noin 20 minuutin ajomatka. Halusin viedä koko konkkaronkan testaamaan Teijon polkuja. Tästä lisää seuraavassa postauksessa.
Näsinlinna faktoja
Näsinlinna on kaunis ”punainen tupa”, joka on saanut nimensä viereisen niemen ’Näsinnokan’ mukaan. Näsinlinna ja sen vieressä oleva sisarmökki Iso-Keisari ovat 90-luvulla rakennettuja. Mökkejä on uudistettu ja Näsinlinnassa onkin jo hieno uusi kylppäri ja tilava sauna. Myös keittiö näyttää uuden hohtavalta. Toisella puolella Näsinlinnaa on pieni rantamökki, Näsinranta.
Näsinlinnan alakerrassa on kaksi kahden hengen makuuhuonetta, keittiö-olohuone, saunatilat ja biovessa. Täytyy sanoa, että mökin biovessa -vaikka onkin ympäristösyistä tehty- on myös hauska. Asialla kun käy niin samalla paikat tuulettuvat 🙂


Mökin yläkerrassa on kaksi erillistä parvea, joissa yhteensä on nukkumapaikat kuudelle henkilölle. Lapset tietysti valtasivat yläkerran.. Ja me miehen kanssa nukuimme alakerran metsänpuoleisessa makuuhuoneessa. Pieni miinus makuuhuoneessa oli yksittäiset vuoteet, kun parivuoteeseen on tottunut.
Näsinlinna on todella tilava, sillä sen 108 neliötä pystyy majoittamaan jopa kymmenen henkeä.
Ylöstalon majoitus- ja juhlapalvelut
Kaikkiaan Ylöstalon tilalla on kahdeksan vuokramökkiä ja lisäksi juhlatalo Villa Meri. Uusimpia mökkejä ovat uuden karheat Villa Albin ja Villa Rufus.

Villa Meri on rakennettu korkean mäen päällä ja sieltä avautuu huimat näköalat merelle. Juhlatalo on nimensä mukaisesti vuokrattavissa juhliin ja kesäisin siellä erityisesti juhlitaan häitä. Enkä ihmettele, sisätilat ovat hienot, mutta luonto ympärillä on vielä upeampaa. Tila sopii toki myös yritystilausuuksien, vaikkapa tyhy-päivien viettoon.



Ylöstalon Anu ja Juha pitävät tilan ja majoituksen lisäksi, Särkisalon laidalla, Niksaaressa sijaitsevaa kesäravintolaa, Nixoria.
Näin talvellakin ravintolan terassilta avautuu huikea näköala yli jäisen maiseman. Ravintola avautuu kesään 4.5. Sitä odotellessa!

Loppusanat
Rakastan kotimaanmatkailua ja Suomi on pullollaan kauniita, rosoisia, mielenkiintoisia ja upeita paikkoja. Merellinen Ylöstalon matkailutila on yksi näistä upeista, vierailun väärteistä paikoista.
Ylöstalon ovat löytäneet mm. kalastuksen harrastajat, sillä Särkisalon vedet ovat perinteisesti olleet hyviä kalavesiä. Ylöstalon mökkejä voi lämpimästi suositella perheille, jotka pitävät merestä, luonnosta ja ylipäänsä yhdessä puuhastelusta. Lähellä on lisää tekemistä, mm. Teijon kansallispuisto, Salo sekä näin kauempaa katsottuna Turku.
Kesäkaudella Ylöstalo tarjoaa kalastusmatkoja (aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn) ja vuokraa veneitä, joten esim. meidän käyttämää mökkiä voisi hyvin pitää meriseikkailun kotisatamana.
Kyllä Suomessa kannattaa matkailla talvellakin (muuallakin kuin Lapissa ja laskettelukeskuksissa). Kotimaanmatkailu on ekologista ja varsinkin mökki-, maatila- tai luontomatkailu voi osaltaan auttaa pitämään maaseutua asuttuna.
Talvisen luonnon kauneus on karua, mutta auringon kylväessä valoa ja lumen tai jään muotoillessaan maisemaa, ei siitä voi kuin nauttia.
Ylöstalon matkailutila on viehättävä paikka ja palaan ehdottomasti tutkimaan minkälainen paikka se on muina vuodenaikoina.
Kiitos Anu ja Juha, nähdään taas!