Mikä on kun ei Oopperan kummitus liikuttanut?

No, nyt se on todistettu; minussa on jotain pahasti vialla.

Olin perheeni kanssa Kansallisoopperassa katsomassa Oopperan kummitusta (ransk. Le Fantôme de l’Opéra), joka on ehkä maailman tunnetuin musikaali. Ja esitys jätti minut kovin kylmäksi.

Miten näin voi käydä, vaikka musiikki oli hienona ja Oopperan kummituksen teema on yksi mukaansatempaavimmista musikaaliteemoista; onhan musiikin luonut musikaalimestari ja kaikkien aikojen taikuri Andrew Lloyd Webber. Mutta jälleen kerran, musiikki ei ollut se ongelma vaan tarina. Tämä sama ongelma oli mm. kesällä Oopperajuhlien Faust-esityksessä, mutta ei mennä siihen nyt.

Vaikka Oopperan kummitus on visuaalinen ja musikaalinen kokonaisuus niin en valitettavasti ymmärtänyt sitä ollenkaan.

Mitä tarinan kirjoittanut ranskalainen Gaston Leroux on halunnut tarinalla sanoa? Tämä goottilainen kauhuromaani ilmestyi 1910. Romaanin yli satavuotisen historian aikana, siitä on tehty useita sovituksia. Wikipedian mukaan tunnetuimpia ovat Lon Chaneyn tähdittämä mykkäelokuva Suuren oopperan kummitus (1925) ja nyt Kansallisoopperassakin nähtävä Andrew Lloyd Webberin musikaali The Phantom of the Opera (1986) sekä siihen perustuva elokuva (2004).

*Tarinassa ollaan vuodessa 1861 ja Opera Populairessa harjoitellaan uutta oopperaa. Kesken kaiken kulissin vastapaino putoaa. Phantom, oopperan kummitus, on aiheuttanut onnettomuuden. Oopperan diiva Carlotta ei suostu laulamaan roolia, ja kokematon kuorotyttö Christine saa tilaisuutensa. Onnistuneen esityksen jälkeen Christine kertoo ystävälleen, että hänen laulunopettajanaan on ollut mystinen ”Angel of Music”.

Kaikenlaista laulua ja kiihkeyttä tapahtuu, ja Phantom sieppaa Christinen omaan maailmaansa (kovin on epäilyttävää..) ja vielä tässä vaiheessa Christine on hyvin viehättynyt naamiomiehestä, onhan tämä hänen kuolleen isänsä lupaama enkeli, Angel of Music (psykoottinen masennus, antakaa nyt sille tytölle lääkettä!).

Phantom palauttaa Christinen oopperaan, jotta tämä voisi laulaa seuraavankin oopperan pääroolin. Palattuaan normaaliin maailmaan, Christinen sydän alkaa sykkiä lapsuudenystävälle, kiltille ja kunnolliselle Raoulille.

Johtajat ja henkilökunta päättävät uhmata Phantomin määräystä ja seuraavan oopperan tähti on Carlotta. Tästä johtuen onnettomuudet oopperassa jatkuvat. Myöhemmin Phantom vaatii oopperaa esittämään hänen itsensä kirjoittamansa teoksen, jonka päärooli on tehty Christinelle. Oopperan johto myöntyy vaatimukseen vain ottaakseen Phantomin kiinni ensi-illassa. Suunnitelma ei onnistu. Phantom murhaa oopperan tähtitenorin ja ilmestyy rooliasussa näyttämölle laulamaan kiihkeän dueton Christinen kanssa. Christinen paljastaessa Phantomin kasvot yleisölle tämä raivostuu ja pakenee Christine mukanaan kellariin.

Oopperan väki lähtee takaa-ajoon. Mukana on Raoul, oopperan rahoittaja ja Christinen sydämen valittu. Phantom vangitsee hänet ja uhkaa tappavansa miehen ellei Christine mene kanssaan naimisiin. Christine tekee valintansa. Ja The End!*

Mitä ihmettä?

Onko tarkoitus kertoa mielenterveydenongelmista vai siitä miten meillä jokaisella on tummiakin tunteita ja ajatuksia? Vai onko tämä vain rakkaustarina, tarina siitä miten aito rakkaus voittaa vaikeudet ja hulluuden ja kaltoinkohtelun? Vai mitä?

Lopun dramaattinen kohtaus, jossa Phantom vaatii Christietä valitsemaan oman vapauden tai Raoulin hengen välillä, ei sykäytä vaikka Raoulin henki ja Christinen vapaus ovat vaakalaudalla, Christine suutelee kummitusta pitkään ja näyttää tälle että olisi voinut rakastaa tätä ellei tämä olisi murhaava psykopaatti. Suudelman ja Christinen tekemän valinnan jälkeen Phantom päättää laskea Christinen ja Raoulin menemään kohti ”ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti” –loppua.

Oikeasti! Mitä! Kerrankin kun kaikki eivät kuole lopussa (vaikka oopperoissa on tapana) en ole tyytyväinen.

Miten muka psykopaattimurhaaja laskisi stalkkaamansa naisen ja tämän sydämen valitun menemään? Christine on sen luokan pakkomielle kummitukselle että en usko loppuratkaisua. Tai sitten minussa on jokin vakava vika..

En tiedä, pitänee jatkaa tutkimuksia!

Muutama fakta Phantomista ja Oopperasta

Tässäkin tuotannossa pääosissa on kaksoismiehitys, meidän esityksessä Christinen roolin laulaa Iida Antola ja hienosti ja herkästi laulaakin. Ja hulluuden higwaytä ajaa joku kolmesta Phantomista, Kevin Greenlaw, Ilkka hämäläinen tai Ville Rusanen. En nyt osaa varmaksi sanoa, oli maskeeraus sen verran hyvä enkä valitettavasti tunne niin hyvin näiden herrojen ääniä. Phantomin ääni on erittäin hieno ja hän laulaa upeasti. Raoulina taisi laulaa Markus Nykänen, upeasti hänkin. Kaiken kaikkiaan, miehitys on hieno ja musiikki oli hienosti soitettua ja laulettua. Jos olisi kuunnellut vain sitä, enkä olisi välittänyt tarinasta, olisin varmasti ollut ihan eri tavalla liikuttunut. Esitys muuten sai osittain seisovat aplodit, joten se varmasti kosketti hyvin monia.

Täytyy vielä sanoa että mielestäni tässä musikaalissa on oivallisesti esitetty oopperan kliseitä ja niille isketään silmää..

Esityksessä oli myös viittomakielinen tulkkaus. Ensin ajattelin, että viitottu musiikkiesitys on kuin sanoilla esitelty tuoksu, mutta näin ummikon silmin, tulkkaus näytti hienolta, se varmasti elävöitti esitystä, jos katsomossa oli viittomankielisiä katsojia.

Esitykseen ei ehkä enää saa lippuja, kovasti se on loppuunmyyty. Mutta jos jotain hienoa haluaa nähdä niin Kansallisoopperan ensi kevään esityksiin saa tietysti vielä lippuja, keväällä ohjelmistossa on mm. klassikko ja upea Aida ja Anna Karenina –baletti. Thaïs-oopperassa voi kuulla ihanaa Iida Antolaa. Ohjelmistossa on myös Jää, Wozzeck ja useita muita tuotantoja. Mielenkiintoista ja ihanaa on, että Ooppera tekee juttuja myös lapsille, luvassa on mm. miniooppera Carmen ja baletti Pieni merenneito.

Lisää Kansallisoopperan esityksestä.

Lisää Phantom of the Opera -musikaalista.

Lisää Andrew Lloyd Webberistä.