1. Puistot

Vaikka Lontoo on valtavan kokoinen ja todellinen kiviviidakko, on siellä paljon puistoja. Sekä julkisia isoja puistoja että yksityisiä pienempiä puistoja.
Yksi hieno puisto on Buckingham palatsin puisto, joka on yksityinen, palatsin puisto, mutta palatsissa vierailtaessa, poistuminen tapahtuu puiston kautta ja samalla pääsee ihailmaan tätä vehreää, vihreää ja kaunista puistoa, joka toteuttaa kauniisti vanhaa maisemapuutarhan ideaa, jossa pyritään luonnonmukaisuuteen.
Luonnonmukaisuuden vaatimus ei silti estä massiivisia muokkaustöitä; tähän puistoon on rakennettu mm. suuri tekojärvi ja sinne on istutettu lajeja, joita siellä ei normaalisti kasvaisi, kuten mulperipuu Jaakko I:n ajalta. Jaakko I (James) halusi istuttaa mulperipuita silkkitoukkia varten. Mutta ei Lontoosta tullut silkinkasvatuksen keskusta.
Alkuperäisen puutarhasuunnitelman teki Capability Brown, joka on yksi suurista 1700-luvun puutarhasuunnittelijoista, mutta puutarha ei ole Brownin aikaisessa asussa, sen uudelleensuunnitteli William Townsend vuosina 1820 – 1830 hallinneelle Yrjö IV:lle.
Muita isoja puistoja keskustassa ovat mm. Hyde Park, St Jamesin puisto ja Keningstonin palatsin puisto. Lisäksi aivan keskustassa on valtava määrä yksityisiä puistoja tai julkisten rakennusten pieniä julkisia puistoja.
Yksityisissä puistoissa on aita ja portti ja jos olet puiston jäsen, saat avaimen porttiin ja voit nauttia siitä. Jäsenyys voi tulla asumisen kautta tai joihinkin puistoihin sen voi ostaa.
Lontoon keskustan ulkopuolella on useita puistokohteita, mutta Richmond upon Thamesissa sijaitseva Kew Garden, virallisemmin Royal Botanic Gardens, on Lontoon historiallinen kasvitieteellinen puutarha ja Unescon maailmanperintökohde.
Puutarha perustettiin vuonna 1759. Vaikka puutarhalla on nyt kansallinen status, sai sekin alkunsa yhden miehen intohimosta, sen perusti Tewkesburyn lordi Capel 1700-luvulla. Puutarhan alkutaipaleen rakennuksista on jäljellä William Chambersin suunnittelema Kiinalainen pagodi vuodelta 1761.
Puutarha on juuri ollut suuressa ”remontissa” ja on jälleen avattu vierailijoille entistä ehompana. Tähän kohteeseen olen tutustunut vasta virtuaalisesti, mutta se on matkakohdelistallani ja haluan ehdottomasti käydä siellä seuraavalla Lontoon visiitillä.
Kew Gardenista lisää täältä.
2. English Breakfast
Englantilainen aamupala on ns. suonet tukkoon ruokaa, mutta pakkohan sitä on kerran reissullansa kokeiltava.
Tämä perinteinen aamuruoka ei ole vegetaristeille siihen kuuluvan pekonin ja makkaran vuoksi, mutta meille lihan popsijille ruoka on… herkullista.
Culinaria-teoksen mukaan perinteiseen aamiaiseen kuuluu viisi ruokalajia, joista pekoni, makkara, kananmuna ja lisäkkeet (paistetut tomaatit ja herkkusienet) ovat nro 3, sitä ennen pitäisi nauttia mehua ja greippiä (nro 1), puuroa tai maissihiutaleita (nro 2) ja pekonin jälkeen tarjolla pitäisi olla vaikkapa savusilliä tai lampaan munuaisia ja viidentenä ruokalajina olisi vielä marmelaadilla siveltyä paahtoleipää.
No, tällaista ruokalajien kavalkaadia varmaan harvoin kukaan nauttii, mutta pekoni, makkara, muna, papu, tomaatti, sieni, paahtoleipä kokonaisuus on yleisesti käytössä ja toki sitä voidaan nauttia myös lounaaksi tai illalliseksi. Ja niin, oikeaoppisesti tämä suonet tukkoon kokonaisuus nautitaan teen kanssa!
3. Museot

Lontoo on tavallaan yhtä ulkoilmamuseota, kuten koko Englanti, mutta niitä ihan sisään mentäviä museoitakin on valtavasti.
Monet suuret museot ovat osittain tai kokonaan ilmaisia ja niistä kannattaa nauttia, sillä monet ovat myös erittäin laadukkaita ja uniikkeja.
Yksi suosikki museoni on Victoria & Albert museum. Se on maailman suurin sisustusesineiden museo ja museon esineistö sisältää maailman tavarahistoriaa 5000 vuoden ajalta.
Viimeksi käydessämme V&A -museossa oli erityisiä ”lapsireppuja”, joissa oli tehtäväkokonaisuuksia jostain aiheesta.
Otimme repun, jonka sisältö auttoi lapsia tutustumaan vanhaan kiinalaiseen kulttuuriin ja tekeminen oli tervetullutta.
Nyt museon sivuilta ei löydy enää vastaavia oppimis-reppuja, mutta sieltä löytyy monenlaista materiaalia opetuskäyttöön.
Isojen museoiden, kuten V&A, Science Museum (Lontoon ilmainen tiedemuseo), British Museum eli maailman suurin museo, Maritime Museum eli suuri merenkulun museo tai Lontoon kaupungin museo ja tietysti kaikkien upeiden taidemuseoiden (esim. Tate Modern, Tate Britain, National Gallery, National Potrait Gallery) lisäksi kaupungissa on erikoisia museoita, kuten Lontoon liikennemuseo, Churchill War Rooms tai Sherlock Holmesin museo. Ja vink, vink osa näistä kohteista on ilmaisia…
Unohtamatta kuninkaallisia kohteita, jotka ovat osittain edelleen käytössä, mutta osittain ne ovat avoinna yleisölle, kuuluisimmat kuninkaalliset kohteet ovat Buckinghamin palatsi sekä Kensigtonin palatsi, Banqueting House upeine Rubens kattoineen, Westminster Abbey ja tietysti Tower.

Lontoo on myös kirkkojen kaupunki, tunnetuimpia ovat Westminster Abbey ja St Paulin katedraali. Jälkimmäisen historia on noin 1400 vuoden ikäinen. Nykyinen 1700-luvulla rakennettu katedraali on neljäs paikalle rakennettu kirkko. Ennen ensimmäistä, noin 604 rakennettua puista kirkkoa, paikalla oli jumalatar Dianalle omistettu temppeli. Mutta nykyinen katedraali on siis jo neljäs kirkko samalla paikalla, joten monet vallanpitäjät ovat halunneet jättää oman jälkensä rakentamalla aina vaan suuremman ja hienomman palvontapaikan.
4. Big Ben ja parlamentti
Yksi englantilaisimmista asioista on Westminsterin palatsi (engl. The Palace of Westminster) eli parlamentti ja sen kellotorni ja kello, Big Ben. Vuonna 2012 kellotorni nimettiin uudelleen kunigatar Elisabethin kunniaksi, joten nyt Big Ben sijaitsee Elizabeth Towerissa.
Westminsterin palatsi on paikka, jossa Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentin ylä- ja alahuone kokoontuvat. Hallintotapa on hyvä muistutus brittiläisestä luokkayhteiskunnasta, hallitseehan maata ylähuone eli House of Lords ja alahuone eli House of Commons… Toki vaaleilla valituilla alahuoneen edustajilla on enemmän valtaa kuin sekalaisesti paikkansa saavilla ylähuoneen edustajilla.
Parlamentin lähistöllä on muitakin hallintorakennuksia, mm. pääministerin virka-asunto, Downing street 10.
Palatsin vanhin osa, Westminster Hall vuodelta 1097, on yhä olemassa. Sen rakennutti Wilhelm Valoittajan perillinen, Wilhelm II ja alun perin palatsi toimi kuninkaallisena asuntona.
Halli oli aikanaan erittäin suuri ja se olikin rakennettu tekemään vaikutus alamaisiin. Englantihan oli vasta 1066 joutunut normannivallan alle ja Wilhelm II oli vasta toinen tuon dynastian hallitsija.
Suurin osa Westminsterin nykyisistä rakenteista on peräisin 1800-luvulta, jolloin palatsia kunnostettiin sen vaurioiduttua pahoin tulipalossa vuonna 1834.
Rakennus on -kuten niin moni asia Englannissa- käytössä oleva museo. On jotenkin vaikea uskoa että rakennuksen sydän on yli 900-vuotta vanha ja edelleen sykkivä…
5. Punainen puhelinkioski
Näitä ei oikeasti enää ole, ei Lontoossa eikä meillä, mutta V&A -museon eteen on jätetty yksi punainen kaunokainen, liekö osa museon kokoelmaa…
Vaikka kaikilla on kännykät eikä puhelinkopeille ole enää käyttöä, uskon että myös monet suomalaisetkin lapset tunnistavat vielä tämän, ainakin ne, jotka ovat katsoneet Pikku Kakkosesta Postimies Patea.
6. Englannin leijona
Englannin, kuten meidänkin, vaakunaeläin on leijona. Ja näitä leijonapatsaita on siellä täällä. Ne tietenkin julistavat valtaa, voimaa ja kuninkaallisuutta.
7. Koristeet, patsaat ja muut krumeluurit
Ennen muinoin rakentaminen ei ollut niin suoraviivaista vaan koristelussa on käytetty taitoa. Katulyhdyt, sillankaiteet ja talojen julkisivut on koristeltu monenlaisin koristein. Ikävä kyllä, meille tärkeintä on funktionaalisuus, ei koristeellisuus.
8. Harry Potter -pääkaupunki
Maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka ovat hurahtaneet Harry Potteriin ja hänen taikamaailmaansa. Vaikka elokuvissa vilahtelee muitakin englantilaisia kohteita -eikä Lontoo niissä juuri näy, on Lontoo Harry Potter -pääkaupunki. Eikä vain siksi että Harryn matka Tylypahkaan alkaa Lontoosta, Kings Crossin rautatieasemalta laiturilta 9 3/4.
Lontoon liepeellä on Warner Brosin Studiot, jonne on rakennettu Harry Potter maailma. Siellä voi kulkea Tylypahkan suuressa salissa, katsella kun taika hoitaa kotiaskareita Weasleyn perheen keittiössä tai vierailla Harryn makuusalissa. Kahvilassa voi juoda kermakaljaa ja pihamaalla on Hagridin sivuvaunumopo. Upeiden lavasteiden lisäksi (Harryn rappusten alus, Bussi, Dumledorin työhuone, Taikakuja, Tylypahkan pikajuna) näytteillä on mekaniikkaa joka auttoi elokuvan taikaa toteutumaan. Voit nähdä mm. Hiinokan ja kokea junamatkalla ankeuttajat. Vierailuun voi käyttää useita tunteja ja siellä on erittäin paljon katseltavaa ihan koko perheelle, tai ehkei se ole ihanteellinen aivan perheen pienemmille.
Lisäksi Lontoosta löytyy Harry Potter tavaroita myyvä ihastuttava kauppa Platform 9 3/4.
Vastaa