Pitkä viikonloppu Pietarissa

Mitä voisi sanoa Pietarista? Aloittaisinko kirkoista, kanavista, historiasta?

Vai siitä että Pietari on kaunis ja tuttu. Se todella on kuin vähän fiinimpi Helsinki.

Empiiritaloja ja barokkia, kauniita harmonisia linjoja, keltaista väriä. Tosin Pietarin talojen seinissä on myös turkoosia, vaaleanpunaista ja siellä täällä myös tummia kiviseiniä.

Tyylillisesti se on huomattavasti yhtenäisempi kuin meidän Helsinki, sillä vaikka Pietari on yli 300 vuotta vanha, on sen nykyinen ulkonäkö hyvin pitkälti 1800-luvun lahja meille.

Pietarissa asuu noin viisi miljoonaa ihmistä ja se on Euroopan neljänneksi suurin kaupunki. Silti tunnelma on kuin pienessä kaupungissa, kuin Helsingissä. Keskustassa ei ole korkeita kerrostaloja, joten sen maamerkkeinä toimivat kirkkojen tornit ja muutamat kerrostalojen erikoiset korkeat tornit. Pietari kasvaa korkeutta vasta mentäessä ulospäin kaupungista.

Pietari on saanut nimensä perustajansa, Pietari Suuren mukaan. Vai olisiko kuitenkin nimi tullut apostoli Pietarin ( St Petersburg) mukaan?

Perustajana Pietari Suurella on merkittävä paikka vielä nykyisyydessäkin. Hänen nimensä näkyy nimistössä ja jokaisessa matkamuistokaupassa Pietari Suuren naama koristaa mukien kylkiä, sytkäreitä, magneetteja, t-paitoja jne. Kolme kovaa hahmoa matkamuistoissa ovat Pietari Suuri, Lenin ja Putin. Ainoa nainen, joka laajasti näkyy matkamuistoissa on tietysti Katariina Suuri. Uskonnollisissa matkamuistoissa näkyy Neitsyt Maria ja vielä erityisesti Kazanin Jumalanäidin esittämistavan mukaan esitettynä.

Suuressa Pohjan sodassa Venäjä valtasi Nevan suiston alueen Ruotsilta. Alun perin Pietari onkin rakennettu vanhan ruotsalaisen asuimiston päälle ja suojaksi ruotsalaisten hyökkäyksiä vastaa. Pietarin vanhinta osaa on Pietari-Paavalin linnoitus. Toki Pietari Suuri halusi avata Venäjän Eurooppaan ja rakentaa eurooppalaisen kaupungin Itämeren rannalle. Näin syntyi Pietari vuonna 1703. Vuodesta 1712 vuoteen 1918 Pietari oli Venäjän pääkaupunki. Ja se on edelleen keisarillisen viehättävä, edes kommunismin vuodet eivät pilanneet kaupunkia. Ne ehkä jopa pelastivat sen arkkitehtoonisesti. Pietari (silloinen Leningrad) kärsi suuresti toisen maailmansodan aikana, mutta sen arvo nähtiin myös Neuvosto-Venäjällä ja se haluttiin uudelleen rakentaa vanhan mallin mukaisesti.

Pietarin toiseksi vanhinta osaa on Amiraliteetin alue (ven. Адмиралтейство, Admiralteistvo). Alun perin alueella oli Pietarin Suuren suunnittelema laivanveistämö Venäjän laivaston tarpeisiin. 1700-luvulla rakennukset olivat puuta, mutta 1800-luvulla rakennukset vaihdettiin kiveen. Nykyinen upea ja kaunis Amiralitetti edustaa klassista rakennustyyliä.

Amiraliteetin huipulla kiiltelee pieni kultainen laiva, joka on yksi kaupungin symboleja, joita muita ovat mm. Vaskiratsastaja-patsas ja Nevan ylittävät kaarevat sillat. Kaikki nämä symbolit johtavat jälkensä Pietari Suureen sekä Pietarin merellisyyteen.

Itämeren ja Nevan suistossa oleva Pietari on siltojen kaupunki. Kaupunkia halkovaa Nevaa ja useita kanavia ylittää yli 340 siltaa. 8 Nevan ylittävää siltaa avautuvat öisin ja yöllä onkin vaara jäädä sillan väärälle puolelle… Yö on varattu laivoille, jotka purjehtivat pitkin jokea tuoden kaupunkiin tavaraa ja ihmisiä. Me emme kuitenkaan tulleet kaupunkiin vettä pitkin vaan junalla.

Tulimme Allegrolla Pietarin Suomen asemalle (Finlyandskiy Railway Station Финляндский вокзал). Asemalta pääse etenemään metrolla (punainen linja), ratikalla (nro 23), bussilla (useita linjoja) tai taksilla ja me valitsimme taksin.

Saavuimme Pietariin iltapäivällä, kun perjantai-illan ruuhka oli jumittanut kadut ja matka asemalta hotellille kesti noin puoli tuntia vaikka matkaa ei ollut kuin alle neljä kilometriä.

Muutenkin Pietarissa kannattaa varata aikaa siirtymiin, sillä kaupunki on viiden miljoonan ihmisen koti ja esim. metro on suunniteltu huomattavasti pienemmälle määrälle vaikkakin uusin linja on avattu 2008.

Maan alla risteilee viisi metrolinjaa ja on sanottu, että Pietarin metro on yksi syvimmälle kaivettu metro maailmassa, johtuen kaupungin savisesta maaperästä.

Tällä kertaa en päässyt matkustamaan metrolla, mutta se on, kuten muissakin metropoleissa, helppo ja edullinen tapa liikkua, aamuisin ja iltaisin myös hyvin ruuhkainen. Pietarissa metroa alettiin rakentamaan vuonna 1950 ja asemiin panostettiin jo tuolloin, ne ovatkin kuulemma kauniita. Visit Pietarin sivuilla on esitelty Kauneimmat metroasemat, joukossa on uppouusia ja vanhoja klassikoita.

Ensimmäinen päivä; tutustumista ja ruokaa

Minulla oli pitkä lista kaikkea mitä haluan nähdä Pietarissa. Toki tiesin ettei kaikkea ennätä, mutta kyllä me tytöt yritimme!

Ensimmäisenä iltana asetettuamme hotelliimme (Petro Palace) Iisakin kirkon viereisellä kadulla (Malaya Morskaya Ulitsa) lähdimme syömään. Mielessäni oli eräästä Pietari-oppaasta löytynyt venäläinen ravintola Gogol, mutta emme ennättäneet sinne asti kun mielenkiintomme kiintyi georgialaiseen ravintolaan Kazan Mangaliin (Malaya Morskaya Ulitsa, 13/8). Ja täytyy sanoa, että hyvä että kiintyi.

Ruoka tässä viihtyisässä kellariravintolassa oli mahtavaa. Sen oikeaoppisuudesta en osaa sanoa mitään, mutta hyvää se oli.

Valitsimme turistiystävälliseltä kuva-venäjä-englanti-listalta alkupaloja, mm. khinkalit (nammm.. lihaa ja lihalientä nyytissä), paprika-pähkinätahnaisia kääröjä ja vielä jotain kanaisaa.

Maistelimme toistemme valintoja georgialaiseen tyyliin ja kaiken lisäksi lisukkeena oli erittäin terveellistä hatsapurileipää.. Niin, jos juusto ja voi lasketaan terveystuotteiksi.

Pääruuaksi söin jotain kastiketta (kanaa kermassa ja granaatinomenasiemeniä ja yrttejä) ja seurueessa muut söivät pilahvia.

Ehkä kastikkeen kanssa olisi pitänyt älytä tilata jotain lisuketta, mutta minä dippasin kastikkeeseen leipää.

Ja herkku ruuan kruunasi hyvä viini. Vahva suositus!

Georgialainen keittiö on saanut vaikutteita turkkilaisesta keittiöstä (tai päinvastoin) ja toki myös venäläisestä keittiöstä. Ruoka on tuhtia, maustettua mutta ei liian tulista meidän makuun.

Ruuan jälkeen olikin kiva vyöryä noin sata metriä kohti Amiraliteettiä ja sen edessä aukeavaa puistoa.

Puiston läpi kuljimme kohti Iisakin kirkkoa ja siitä Pietarin kotikadullemme. Ilta oli kaunis ja jo tämä ensikontakti Pietariin muistutti siitä että vaikka olemme Venäjän toiseksi suurimassa kaupungissa, olemme myös Maailman perintökohteessa, kauniissa ulkoilmamuseossa, jossa katseltavaa riittää joka kulmalla.

Toinen päivä; Kazanin Jumalanäidin koti ja Pietarhovi

Toiseksi Pietari-päiväksi säätiedotus lupasi aurinkoa ja tuulta. Pohdimme aamulla voiko 8 metriä sekunnissa olla liikaa kantosiipialusmatkalle, mutta päätimme ettei tuuli estä matkaa. Pietarhoviin pääsee toki myös maata pitkin bussilla ja junalla, mutta ”oikein” tapa on purjehtia sinne veden yli kuten jo Pietari Suuri aikoinaan.

Mutta ensin piti saada aamupalaa ja tappaa vähän aikaa, sillä Pietarhovi avautuu vasta vaiheittain klo 9 ja 10.30 välillä.

Läksimme kotikadulta kohti Nevski Prospektia ja matkalla oli ikkunoita, joissa mainostettiin aamupalaa, mutta olin tullessamme nähnyt taksin ikkunasta piirakkapaikan, jota halusin kokeilla. Niinpä kävelimme aamiaiselle ravintolaan nimeltä Stolle.

Stolle tarjoaa ruokaakin, mutta paikan erikoisuus ovat erilaiset venäläiset piiraat. Kauniisti sisäänleivotut ja koristellut suolaiset ja makeat piiraat näyttivät vitriinissä herkullisilta. Valitsimme aamupalaksi kaalipiirasta, mustaa kahvia, lattea, teetä ja karpalomehua. Kaikki tämä kolmelle noin 800 ruplaa (noin 10 euroa). Vahva suositus!

Aamupalan jälkeen jatkoimme kohti Kazanin Jumalanäidin Katedraalia (ven. Собор Казанской иконы Божией Матери, Sobor Kazanskoi ikoni Božijei Materi), koska emme kuitenkaan vielä olisi päässeet Pietarhoviin.

Kazanin Katedraali on yksi Pietarin upeista kirjoista. Sen esikuva on Rooman Pietarinkirkko. Tämä nykyinen kirkko on samalla paikalla jo neljäs, jokaisella kerralla uusi kirkko on tehty aiempaa suuremmaksi.

Tämä upea uusklassismin ja barokin tyylien rakkauslapsi on rakennutti 1801-1811 Nevski prospektin varrelle arkkitehti Andrei Voronihinin suunnitelman mukaan latinalaisen ristin muotoon. Katedraali sai nimensä Kazanin ihmeitätekevän Jumalanäidin kuvasta, jonka kopiota säilytettiin kirkossa.

Kirkossa oli jatkuva jono tämän upean ikonin luokse. Seurasin hetken miten ihmiset toimivat ikonin luona ja näin miten moni suuteli ikonia ja lausui rukouksensa ikonin edessä.

Itse turistina kulkiessa on hyvä muistaa, että tämäkin kirkko toimii aktiivisesti palvontapaikkana ja siellä järjestetään jumalanpalveluksia. Mikä minulle on vain kaunis ja historiallinen nähtävyys on jollekin toiselle Herran huone ja sillä tavalla näitä upeita kirkkoja pitää kohdella.

Kazanin Jumalanäidin Katedraali toimi 1800-luvulla keisarillisen perheen kirkkona ja siellä vietettiin perheen juhlia sekä valtiollisia merkkipäiviä. Myöskin 1800-luvun rakennettu Iisakin kirkko (myöskin Vau) toimi kansalaisten ykköskirkkona. Nyt Iisakin kirkko on museo, jollainen siitä tehtiin kommunismin aikana. Kolmas Suuri Kirkko Pietarissa on Kirkko veren päällä eli Kristuksen ylösnousemuksen kirkko, joka on rakennettu vanhaan venäläiseen tyyliin ja sen sisustus on tehty miljoonista mosaiikeista. Kirkko on rakennettu paikalle, jossa Aleksanteri II haavoittui kuolettavasti. Tapahtumapaikoille kirkon rakentaminen on vanha venäläinen tapa.

Kazanin Jumalanäiti

Tradition mukaan ikoni saapui Venäjälle Konstantinopolista 1400-luvun alussa. Tataarien piiritettyä ja poltettua Kazanin kaupungin vuonna 1438 ikoni joutui kadoksiin, kunnes ikoni jälleen löytyi 1500-luvun jälkipuoliskolla tulipalon seurauksena.

Kesäkuussa 1579 Kazanin kaupunki paloi pahoin. Matrona Onutshina -nimisen kymmenvuotiaan tytön kerrotaan löytäneen ikonin tulipalossa tuhoutuneen Kazanin kaupungin raunioista 8. heinäkuuta 1579. Ikonin olinpaikan oli hänelle kertonut Neitsyt Maria ilmestyksessä. Ikonia säilytettiin sen löytöpaikan päälle myöhemmin rakennetussa luostarissa. Kazanin Jumaläidistä tehtiin useita kopioita, joita oli nähtävissä muun muassa Moskovan, Pietarin sekä Jaroslavin kaupungeissa.
(lähde Wikipedia sekä englanninkielinen opas Kazansky Cathedral)

*

Aamupäivällä tallasimme kohti Amiraliteettia ja sen takana olevaa laituria, josta lähtee laivoja mm. kohti Pietarhovia. Matka kesti noin 40 minuuttia ja saavuimme tuuliselle laiturille Pietarhovin rannalle. Kävelyreitti rannasta palatsille kulkee Meri-kanavan viertä pitkin.

Kanava tekee suoran linjan Pietarhovin keskussuihkupatsaan ja meren välillä. Ja uskon mitä venäläinen taiteilija Alexandre Benois on sanonut

”On kuin Pietarhovi olisi syntynyt merentyrskyistä merenkuninkaan palatsiksi. Suihkulähteet eivät ole palatsin ja sen puiston koristeita vaan se pääasia”.

Ennen palatsia on suuri suihkulähde, jonka keskushahmo on raamatullinen Simson. Simsonin suihkulähteen takana on varsinainen Suuri suihkulähde, joka ei siis ole yksittäinen lähde vaan suihkulähteiden, rappusten ja kultaisten patsaiden sarja. Kokonaisuus on huimaava ja todellakin näkemisen arvoinen.

Aurinkoisena päivänä Pietarhovin patsaissa ja suihkulähteissä kiiltelevä kulta kimalteli kauniisti. Lähteet ovat toiminnassa toukokuusta lokakuulle ja olen iloinen että matkamme osui syyskuun lopulle sillä lisä kauneutta toi vienosti näkyvä ruska. Päätimme nauttia pääasiassa Pietarhovin puistosta.

Kävimme sisätiloissa vanhaan talvipuutarhaan rakennetussa kahvilassa sekä Pietari Suuren yksityiskodissa, Monplaisirin palatsissa, joka on erittäin viehättävä ja pieni jos sitä verrataan upeaan ja spektaallimeiseen Pietarhoviin tai keskustan palatseihin. Palatsin puutarha oli viehättävä, useilla pienillä suihkulähteillä koristeltu. Talo oli sisältä kaunis muttei mikään upea ja Pietari Suuren omakätisesti suunnittelema.

Vaikka vietimme puistossa useamman tunnin, emme siltikään kulkeneet koko alapuistoa läpi ja varsinainen Pietarhovin palatsi sekä sen takana aukeava ylempi puisto suihkulähteineen jäivät seuraavaan kertaan.

Pitkän ulkoilupäivän jälkeen ajelimme kantosiipialuksella takaisiin kaupunkiin, nyt Eremitaasin laituriin. Kiersimme Eremitaasin takaa ja tutkimme mahdollisia jonottomia sisäänmenoja ja löytyihän niitä. Harmi vaan etteivät päivän Pietarhovissa tallanneet jalkamme enää kantaneet ja laahustimme palatsiaukion poikki kohti hotellia.

Palatsiaukiolla olikin tavallista enemmän katseltavaa sillä tupsahdimme keskelle jotain mopopoikien festaria. Lavalla esitettiin rokkimusiikkia ja suuri aukio tulvi erilaisia moottoripyöriä ja iloista väkeä.

Lauantai-iltana pyrimme Gogoliin syömään muttei se onnistunut ilman varausta. Niinpä menimme tavalliseen venäläiseen ruokalaan. Ruoka oli halpaa ja ihan mukava kokemus.

Myöhemmin illalla kävimme vielä Iisakin kirkossa. Upea kirkko ja ihmeen valoisa ja ilmava sisältä. Ulkoa jykevä ja vaikuttavaksi suunniteltu.

Kolmaspäivä; Verikirkko ja Valtiollinen venäläinen museo

Kolmas Pietari-päivä ”valkeni” sateisena ja harmaana. Sääennustus lupasi aamulle jatkuvaa sadetta ja päivälle sadekuuroja. Koska aamu oli niin märkä ja harmaa päätimme nauttia aamupalan hotellissa. Valinta oli ihan hyvä. Hotelimme Petro Palacen aamupala oli hyvä, mutta hyvin samanlainen kuin suomalaisten ketjuhotellien vastaava. Pieni erikoisuus oli paistettu rahka (?) sekä kylmät majoneesi- tms. pohjaiset salaatit. Ja tietysti aamupalan kruunasi lasi kuohuvaa.

Perinpohjaisen tankkauksen jälkeen lähdimme kävellen kohti Verikirkkoa eli virallisemmin Kristuksen ylösnousemuksen kirkkoa. Hotelliltamme käveli sinne noin 20 minuuttia, mutta tottahan matkalla piti vähän ihmetellä Pietaria.

Kävelimme hotelliltamme kohti Moika-kanavaa ja sen vartta pitkin kohti Nevski Prospektia. Nevskiä pitkin kävelimme kohti jo aiemmin näkemäämme Kazanin katedraalia ja Singerin taloa, jonka kulmalta käännyimme kohti Verikirkkoa. Kävelimme jälleen erään kanavan viertä ja hieman ennen kirkkoa oli pieni silta (italialainen silta), josta oli hyvä näkymä kirkolle ja mahtava paikka vähän kuvata.

Kirkko on todella kaunis ja erilainen kuin Pietarin muut kirkot. ”Sen sisällä ja julkisivussa on lainattu Moskovassa sijaitsevan venäläisessä rakennustaiteessa kansanomaisuuden symbolina pidetyn Vasili Autuaan kirkon muotoja ja koristelutapoja” (lähde matkaopas Pietari ja sen esikaupungit). 1830-luvulla Venäjällä syntynyt ”uusvenäläinen tyyli” oli keino tuoda vanhaa ortodoksitraditiota kirkkorakentamiseen.

Jos kirkko on ulkoapäin uniikki, on se sitä myös sisältä. Kirkossa ei ole yhtään maalausta vaan koristelu on toteutettu mosaiikkikuvioilla. Mosaiikkien pinta-ala on yli 6500 neliömetriä, joten kyseessä on todellakin valtava määrä mosaiikkia. Tällä hetkellä kirkko kiiltää ja kimaltaa upeasti, vanhat mosaiikit ovat restauroitu, sillä tämäkin kirkko kärsi neuvostovallan aikana vakavista laiminlyönneistä.

Kirkon vieressä on yksi Pietarin hienoimmista museoista, Valtiollinen venäläinen museo (Russki muzei), joka on toiminut jo vuodesta 1898 eli 120 vuotta.

Museo sijaitsee Mihailovskin palatsissa, joka sai nimensä Aleksanteri I:n ja Nikolai I:n pikkuveljen Mihail Pavlovitsin mukaan. Tarinan mukaan Paavali I aloitti säästämään rahaa palatsia varten heti Mihailin syntyessä. Jännä ajatus että Venäjän yksinvaltias tsaarikin oli asuntosäästäjä.

Vuonna 1895 palatsi siirtyi valtiolle taidemuseoksi. Vain pieni osa palatsista on alkuperäisessä asussa, mutta palatsin ala-aula ja upea juhlaportaikko ovat alkuperäisessä asussa. Samoin myös kaunis Valkoinen sali hohtaa kuten silloin kuin talo on rakennettu ja salissa ovat säilyneet arkkitehti Rossin suunnittelemat värikkäät maalaukset ja huonekalut.

Venäläisen museon kokoelman perustana ovat keisarillisen perheen taidekokoelmat. Mutta museo esittää laajan kaaren venäläistä taidetta varhaisesta uskonnollisesta taiteesta 1900-luvun avantgardetaiteeseen.

 

Emme kävelleet läpi koko museota ja jälkeenpäin hieman harmitti se mitä oli jäänyt näkemättä (kiitos The State Russian Museum Guide), mutta näinhän se on että kaikkea ei voi nähdä kerralla, jos ahnehtii liikaa, ei mieleen jää mitään.

Koska museon kokoelma on valtava ja Pietarissa riittää upeita kohteita on museolla ”sivupisteitä” Insinöörilinnassa (Mihailovin linna), Marmoripalatsissa ja Stroganovin palatsissa. Nämä sivupisteetkin jäivät nyt toiseen kertaan vaikka kävelimme monta kertaa Stroganovin palatsin ohi, onhan se Nevskin varrella ja lähellä hoteliamme.

Läksimme museosta ja kävelimme Taiteiden aukion läpi (moro Puskin) Mihailovskaja ulitsaa pitkin Nevski Prospektille ja kohti Pietarin vanhaa ostoskeskusta Gostinyi Dvoria.

Mihailovskajan varrella on yksi Pietarin vanhimmista hotelleista, Grand Hotel Europe kaviaaribaareineen ja toisella puolella Sostakovitsin filharmonian kotisali. (Tällä kertaa emme käyneet missään konsertissa tai baletissa, harmi sinänsä, mutta nähtävyyksiä täysien päivien jälkeen olimme illalla jo melko väsyneitä. Ehkä seuraavalla kerralla!)

Heti Nevskillä tultaessa on metroasema, Nevsky Prospect (sininen linja nro 2) ja pitkin Nevskiä ajaa useita trollibussivuoroja sekä tavallisia busseja. Meidänkin hotellille pääsi numeroilla 5 ja 22 (päätepysäkksi Iisakin kirkon aukiolla). Joten nähtävyyspäivän ja pikaisen ostoskeskuskäynnin jälkeen ajoimme hotellille trollikalla. Lippu ostetaan sisältä rahastajalta ja se maksaa 40 ruplaa. En osaa sanoa, onko busseissa vyöhykkeitä.

En testannut mm. Espanjassa hyvin toimivaa Moovit-sovellusta, koska en halunnut käyttää nettiä ilman wi-fiä, mutta meidän matkanteko oli niin yksinkertaista ja mukana ollut serkkuni puhui venäjää, joten minun ei tarvinnut suunnistaa itsenäisesti.

Mutta jos menisin Pietariin ilman venäjänkielistä osaamista, ottaisin vierailun ajaksi netin ja hyödyntäisin kaikkea mahdollista teknologiaa, mutta huomasin että myös Otavan Pietarin Karttaoppaassa on erittäin hyödylliset pikkukartat sekä aivan keskustan kattava liikenneopas.

Olen muuten monessa muussakin kaupungissa suunnistanut Otavan karttaoppaan mukaan..

Tänäänkin kotimatkalla tavoittelimme Gogoliin, mutta se oli varattu koko illaksi. Päädyimme illalliselle erääseen kotikatumme georgialaiseen ravintolaan. Ei ollut niin hyvä kuin ensimmäisen illan georgilainen.

Neljäspäivä; Fabergémuseo

Neljäs Pietari-päivä oli jo kotiinlähdön päivä. Mutta koska Allegro lähti vasta myöhemmin iltapäivällä ennätimme vielä yhtä ja toista. Halusin nähdä vielä Fabergémuseon, joka on mm. tsaarillisten pääasiäismunien koti.

Mutta päivä pitää kuitenkin aloittaa aamupalalla. Viimeisenä aamuna menimme hyväksi havaittuun piirakkakahvilaan. Valitsimme paljon piirakoita, itse söin sekä lihapiirasta että puolukkapiirasta ja äitini söi lohopiirakkaa sekä puolukkapiirakkaa ja serkkuseni söi rahkapiirasta. Piiraat ovat hyvin venäläinen juttu, mutta myös hyvin suomalainen juttu. Noista jokaista olisi voinut olla tarjolla meillä kotona.

Stolle-kahvilasta ei ollut enää pitkä matka Fabergémuseoon, kävelimme pitkin Nevskiä ja Anitskovin sillan kohdalla käännyimme vasemmalle, meidän ei tarvinnut ylittää Fontanka kanavaa, mutta saimme ihailla sillan upeita hevospatsaita.

Hauska tarina patsaista. Alunperin sillalle tehdyt pronssipatsaat lahjoitettiin Nikolai I:n määräyksestä Berliiniin Preussin kuninkaalle lahjaksi ja kipsiveistokset jäivät sillalle. Kuvanveistäjä Clodt teki uudet pronssivalut ja ne tsaari lahjoitti Napoliin kuninkaan palatsin vastapäiselle aukiolle. Alkuperäiset kipsiveistokset eivät kestäneet Pietarin ilmastoa ja ilmeisesti kuvanveistäjä ei halunnut tehdä kolmatta kertaa samoja patsaita ja nämä nyt näkyvillä olevat patsaat ovatkin erilaiset kuin hänen alkuperäiset patsaansa.

Fabergémuseo on upea. Ja sen sijoitupaikka, Shuvalovin palatsi on erittäin upea.

Museo on melko uusi Pietarin museokentässä, se avattiin vuonna 2013 ja on yksityisesti omistettu ja sen taustahahmot ovat varakkaita mesenaatteja.

Museo esittelee laajasti Fabergén taidekäsitöitä, mutta kokoelman kruununjalokivi ovat yhdeksän Fabergé munaa eli pääsiäismunia, jotka kaksi viimeistä tsaaria (Aleksanteri III ja Nikolai II) tilasivat usean vuoden aikana perheilleen lahjaksi.

En muista kuinka monta munia on alunperin tehty, mutta huomattavasti enemmän niitä kuitenkin on kuin yhdeksän nyt museon hallussa olevaa.

Linkki Suomeenkin löytyy, Pietarin kultaseppäpiireissä työskenteli paljon suomalaisia kultaseppiä (tai tjaa, tuohon aikaan suomalainen oli venäläinen), yksi kirkkaimista tähdistä oli Henrik Wigström. Hän pääsi 22-vuotiaana kultaseppämestari Mihail Perhinin oppiin ja Perhinin kuoleman jälkeen 1903 hänestä tuli Fabergén vastaava kultaseppämestari. Hänen luomiensa esineiden tyyli oli Perhinin tyylin mukainen. Lähes kaikki hänen aikansa Fabergén kiviset eläinaiheet, figuurit ja kukat valmistettiin hänen valvonnassaan.

Jo pelkästään palatsi on näkemisen arvoinen. Näyttelykerrokseen noustaan upeita juhalaportaita pitkin ja voin kuvitella miten näitä portaita pitkin on noustu upeissa iltapuvuissa ja miehet uniformuissa ja puvuissa. Portaikko on 1840-luvun asussa, joten juuri näitä samoja portaita pitkin ovat nousseet Pietarin ylimystön kerma.

Näyttelyesineet ovat erilaisissa huoneissa, me aloitimme pääsiäismunista ja Sinisestä huoneesta.

Tykkäsin museossa siitäkin että tavallaan kaikki kauniit esineet ovat autenttisessa ympäristössä. Voin kuvitella että tämän tyyppisissä huoneissa ovat asuneet tsaarit ja muu ylimystö. Ja toinen ajatus kyllä oli että ei ole ihme että vallankumous tuli…

Museo esittelee upeasti vanhaa pietarilaista käsityötaidetta ja keisarillista loistoa. Käsitöitä katsellessa tulee väkisinkin mieleen että miten ihmeessä kaikki tämä pienen pieni piiperrys ja upeus on saatu aikaiseksi.

Lopuksi

Pietari oli upea ja kaunis ja se jätti jäljen. Vaikka näimme paljon, jäi erittäin paljon nähtävää seuraavillekin kerroille.

Ainoa asia mikä harmittaa on se hemmetin viisumin hankinta.. Mutta siinäkin auttaa matkatoimisto, meidän tapauksessa Xenia Tours ja rakas serkkuseni Minna Väistö, vink vink 🙂

Seuraavallakin kerralla taidan matkata Pietariin junalla, oli se vaan niin kätevä. Toisaalta Pietarin lisäksi minua kyllä kiinnostaa myös tuo lähialue, Karjala ja Viipuri. Junalla Vainikkalasta Pietariin matka kestää noin 1,5 tuntia ja Vainikkalasta Viipuriin noin puoli tuntia.

*

Jos haluat lukea lisää Pietarista, tästä löytyy Meriharakka Pirkon postaus pikavisiitistä Pietariin. Pirkkokin nautti hyvästä ruuasta ja kävelyistä, ajeli metrolla ja bongasi kauniita metroasemia, tavallaan löysi pienen kirjakahvilan, ja postauksessa on sananen taksilla ajamisestakin.

Matkalla lähelle tai kaus -blogissa Pietarin vinkit – minun Pietari viikonloppumatkailijalle. Osittain samoissa askelissa, mutta myös paljon muuta, kuten Pietari Paavalin linnoitus, Eremitaasi ja Pietarin sirkus, ja ja ja, kurkkaa vinkit!