Granada, Maurien viimeinen linnake Espanjassa

Espanjan lomamme kolmas etappi oli granaattiomenan kaupunki eli Granadan kaupunki, joka makaa tasangolla vuorten keskellä.

Ajomatka vuoristosta Grandan keskustaan kesti noin puolitoistatuntia ja vuoristomaisemat vaihtuivat tasangoksi ja miellyttävä vuoristoilmasto muuttui erittäin kuumaksi sisämaanilmastoksi. Matkalla vuorotteli vuoret, joet (osassa jopa vettä..) ja laaksot.

Tie Sierra Nevadasta Granadaan

Sierra Nevada, Espanja

Matkan varrella näki vilauksen Espanjan maatalousteollisuudesta, ensimmäistä kertaa matkamme aikana näin mm. viljapellon, mutta suurin osa viljelyksistä oli oliivipuita.

Granadan asuntomme oli myös hankalasti autolla saavutettavassa paikassa (juu, nämä tällaiset pitää lopettaa..) ja tullessamme kaupunkiin jätimme auton parkkihalliin (San Agustin, aivan Gran Vía de Colónin kulman takana) ja kävelimme matkalaukkujen kanssa majapaikkaan, koska matka oli noin 10 minuuttia. Mutta, mutta. Google maps ei osaa valita sellaista kävelyreittiä, joka olisi kaikkein helpoin niille raukoille, jotka vetävät perässään matkalaukkuja.. Joten kävelimme pikku pätkän Gran Vía de Colónia,

mutta sitten koukkasimme pienelle kujalle, jonka molemmin puolin oli pieniä kauppoja ja teehuoneita marokkolaiseen tyyliin.

Pienien kujien ja rappujen jälkeen saavuimme kunnon portaikkoon (tumps, tumps, tumps..) ja muutaman käännöksen ja lisäportaiden jälkeen olimme perillä Granadan asunnollamme: Casa Miravalle, Carrera Del Darro 3, Albayzin, aivan Plaza Nuevan äärellä.

Granada, Casa Miravella
Granadan kotimme aamuauringon valossa
Näkymä parvekkeeltamme Plaza Nuevalle.
Paikallinen Essonbaari
Näköala lumihuipuille Granadan kuuluisimmasta nähtävyydestä Alhambrasta.

To Do -lista

Minulla Granadan to do -listalla oli Alhambra.

Olen käynyt linnoituksessa joskus 20 vuotta aiemmin (o-ou, kylläpä aika rientää..) ja halusin viedä perheeni katsomaan tätä upeaa maurilaisen kulttuurin hienoa helmeä.

Ja oikeastaan tätä varten ostin koko porukalle Granadakortit, koska noin kuukautta ennen reissuamme ei netistä saanut enää pääsylippuja Alhambraan.. Mutta Granada-korttiin ne kuuluvat. Lisäksi korttiin kuuluu pääsy useaan muuhunkin nähtävyyteen, tietty määrä paikallisliikenteen lippuja sekä possujunaretki. Lisätietoa Granada-kortista täältä.

Vierailu Alhambran kuninkaalliseen eli Nasridien palatsiin piti varata tietylle päivälle ja ajankohdalle ja olin etukäteen varannut vierailun meidän ensimmäiselle kokonaiselle Granada-päivälle. Tämäkin päivä, kuten koko oleskelumme, oli todella kuuma päivä ja sisäänpääsy palatsiin oli klo 14.00. Pahimman porotuksen aikana olisimme siis linnoituksessa.

Menimme linnoitukseen noin puolen päivän aikaan, joten meillä oli pari tuntia aikaa katsella muita nähtävyyksiä ennen Nasridien palatsia.

Kyllähän me vaeltelimme palatsialueen hienoissa puutarhoissa ja kävimme muurien aukoissa ja ihailimme mm. palatsialueen sisällä olevaa parador-hotellia, mutta emme ennättäneet Alcazabaan (alueen vanhinta osaa) ennen vierailua ja sen jälkeen jengi ei ollut enää kovin vastaanottavainen katsomaan ”vielä yhtä paikkaa”. Joten se jäi toiseen kertaan.

Alhambra, Alcazaba

Alcazaba on Alhambran vanhin, 800-luvulla rakennettu osa

Palatsialue on noin 14 hehtaarin alue, jonne mahtui aikoinaan noin 40 000 ihmistä asumaan ja tekemään työtä. Tällä kertaa meiltä jäi varmasti yli puolet näkemättä, sillä emme käyneet myöskään Generalifen puutarhassa ollenkaan.

Palatsialueen huippuaika alkoi 1200-luvun alkupuolella, jolloin Granadasta tuli islamilaisen Granadan kuningaskunnan pääkaupunki. Islamilainen Granda kukistui viimeisenä alueena Andalucíassa 1492, jolloin Isabella Katolilainen ja Ferdinand Katolilainen valloittivat sen, ja kaupunki liitettiin Kastiliaan, joka myöhemmin laajeni Espanjan kuningaskunnaksi.

Arabialaiseen tyyliin kuuluvat vesiaiheet ja niitä olikin siellä täällä linnoituksen useissa puutarhoissa.

Tämä kyseinen allas oli kovaäänisten sammakoiden koti.

Emme päässeet lähemmäs vesiallasta, joten en oikein nähnyt kurnuttajia, mutta yhden onnistuin bongaamaan, mutta äänestä päätelleen vesialtaassa asui useita pitkäkoipia.

Meillä oli audio-oppaat ja niiden kanssa koko paikasta sai enemmän irti. Mutta vielä mukavampaa olisi ollut henkilökohtainen opas. Joku joka olisi tarinoillaan saanut vielä enemmän lihaa luiden ympärille.

ranada, Spain, Espanja” src=”https://aunt-and-niece.com/wp-content/uploads/2018/06/img_9014-1.jpg?w=616″ alt=”Alhambra, Granada, Spain” width=”616″ height=”821″ /> Kuninkaallisesta palatsista tullaan ulos tämän ihanan puutarhan kautta

[/caption]

Kuninkaallisen palatsin jälkeen tulimme ihanaan puutarhaan, jossa oli vesiaiheita sekä erilaisia istutuksia, pensaita, puita, kukkia.

Paikka oli todella kaunis ja kuumana päivänä tämäkin puutarha tarjosi hetkittäisiä varjoisia kohtia, joten minusta siellä oli ihan mukava kuljeskella, mutta tässä vaiheessa olimme olleet linnoituksessa noin kolme tuntia ja joukkomme junior-väki koko että ”elämä menee ihan hukkaan täällä tyhmässä linnassa…

Kuninkaallinen puutarha, Alhambra, Granada, Espanja, Spain
Muuripuutarha

Granada, Espanja” src=”https://aunt-and-niece.com/wp-content/uploads/2018/06/img_9010.jpg?w=616″ alt=”Appelsiini, Alhambra, Granada” width=”616″ height=”950″ /> Eräässä sisäpihan puutarhassa kasvoi appelsiinipuu.

[/caption]

Alhambra, Granda, Spain

Alhambra
Tämäkin portti on uudelleen rakennettu ikiaikaisten piirustusten perusteella.

Alhambra on kurkistus menneeseen. Se on maailman ainoa säilynyt keskiaikainen muslimipalatsi.

Viime vuosikymmeninä linnoituksen aluetta on puunattu ja kunnostettu. En osaa sanoa miten paljon linnoituksessa on uudelleen rakennettua ja mitkä kaikki osat ovat olleet pystyssä satoja vuosia, mutta 1600-1800 kuvulla linnaa tuhottiin ja laiminlyötiin, 1800-luvun lopulla se ”löydettiin uudelleen” ja sen arvo ymmärrettiin ja sitä alettiin suojella. Vuodesta 1984 linnoitus on ollut maailmanperintökohde.

Alhambra, kylpylä, Granada
Vanhan kylpylän katto, aikana ennen led-valoja valaistus hoidettiin toisella tavalla.

Alhambra on tietysti korkean mäen päällä ja nousu sinne Granadan kaupungista on lyhyehkö mutta paikoittain jyrkkä, joten helteisenä päivänä emme edes kuvitelleet että nousisimme linnoitukselle jalan. Ajoimme paikalle punaisella bussilla, C3, sillä Granada-korttiinhan kuului myös bussilippuja. Linnoitukselle pääsee myös paikallisella possujunalla.

Täällä tietoa palatsista ja vierailun suunnittelusta.

Mitäs muuta teimme Granadassa?

Meidän halut ja suunnitelmat olivat melko vähäiset, minulla ei Alhambran lisäksi ollut muita must-juttuja. Flamenco-esitykseen olisi ollut kiva mennä, mutta en suoraan sanoen jaksanut selvittää missä näkisi/kuulisi mahdollisimman autenttista flamencoa, joten se nyt jäi.

Lapset halusivat churroja, joten hain niitä yhtenä aamuna terveelliseksi aamupalaksi, kävellen tutustuimme kaupunkiin hieman ja kävimme vähän myös ”ostelemassa”.

Ajelimme yhtenä päivänä possujunalla ja sen reitin varrelle jäivät kaikki kaupungin tunnetuimat nähtävyydet. Possujunalla on ihan hauska mennä, mutta koska olimme jo Nerjassa tällaisella katselleet nähtävyyksiä, en ole varma olisimmeko Granadassa tätä testanneet jos liput eivät olisi kuuluneet Granada-korttiin.

Kävimme myös Granadan suuressa katedraalissa. Isot katedraalit ovat kyllä pysäyttäviä. Minun pieneen mieleen ei vain mahdu miten tämäkin monumentti on onnistuttu rakentamaan 1500-luvun välineillä.

Toisaalta, Granadan Katedraali on melko nuori näiden Espanjan katedraalien sarjassa, sillä sehän voitiin rakentaa vasta sen jälkeen kun Granadan muslimivalta oli kukistettu ja Granada oli uudelleen vallattu kristittyjen hallitsijoiden toimesta. Se ei siis ole alun alkaen ollut moskeija vaan se on rakennettu alusta pitäen kirkoksi esim. toisin kuin sen Sevillalainen ystävä (tai no, Sevillan katedraali on rakennettu kirkoksi, mutta vanhan moskeijan päälle ja sen kellotorni-La Giralda on alunperin viereisen moskeijan minareetti).

Yhtenä iltana söimme kaikkea mitä turistit syövät kuten paellaa ja erilaisia tapaksia kivassa kahvilassa Plaza Bib Ramblalla. Ja pari muutakin kertaa söimme ulkona, mutta ruuat eivät olleen mitenkään erityisiä. Paitsi, Nueva Plazan turistipaikassa syömäni rasvassa paistetut kalat olivat kyllä eri hyviä…

Espanjassakin ihmiset elävät arkeaan meidän turistien lomaillessa. Tästä nurjemmasta puolesta muistutti mielenosoitus, jonka keskelle pelmahdimme asunnollemme palatessamme. Selvitin mihin mielenosoitus liittyi ja selvisi, että ihmiset osoittivat mieltä liittyen tiettyyn raiskaustapaukseen, jossa viisi miestä olivat raiskanneet naisen ja saivat rikoksestaan vain parin vuoden tuomiot. Miehet olivat vapautuneet mielenosoituspäivänä ja tuomioiden lyhyys ei sopinut ihmisten oikeustajuun.

Lähtiessämme Granadasta kävimme paikallisessa tiedekeskuksessa (Parque de las Ciencias), joka oli meidän Heurekan, Sea Lifen ja pienen trooppisen eläintarhan sekoitus.

Paikan perusliput (se Heureka-osuus) kuului Granada-korttiin mutta lapsia kiinnostavimpana osuuteen eli trooppisen eläintarhaan, Bio Domoon jouduimme ostamaan liput. Mutta se kannatti.

Eläintarha esitteli trooppisen vyöhykkeen eläimistöä, alkaen kaloista. Kalaosuus oli lapsista ihan kiva, mutta erityisen kiva oli eläintarha, jossa osa eläimistä kulki vapaana.

Näin me saimme ihailla pikkuapinoita aivan kädenmitan päästä ja isonokkainen lintu seurasi touhujamme muutaman nokan pituuden päästä.

Lapset tykkäsivät myös siitä Heureka-osuudesta. Näyttely ihmiskehosta kiinnosti lapsia ja onneksi paikalla oli myös englannin kieliset kyltit.

Huomioita Granadasta

+melko paljon turisteja, mutta ei liikaa, oikea espanjanlainen kaupunki

+yksi flamencon tyyssija

+iso kasa perinteisiä nähtävyyksiä

-hirveen kuuma

Espanjaan -blogin Ailan (ja vähän Juhankin) postaus parin vuoden takaiselta Granadan reissulta, postauksessa kuljetaan osin samoilla jäljillä, kannattaa katsoa, jo upeiden kuvienkin vuoksi. Aila (ja Juha) olivat selvästikin reippaampia kuvaajia kuin minä 🙂

23 thoughts on “Granada, Maurien viimeinen linnake Espanjassa

Add yours

  1. Alhambra ja Granada on vielä näkemättä, vaikka Costa del Solilla useasti olen ollut. Mielenkiintoinen postaus tämäkin, tuonne on kyllä tehtävä oma ristiretki.

  2. Granadaa kyllä monet kehuvat yhtenä Espanjan ja Andalucian must -paikoista käydä. Eri reissaajille se tuntuu avautuvan ja näyttäytyvän kuitenkin aika erilaisena. Mutta kiehtovalta ja kauniilta vaikuttaa joka tapauksessa! Koskahan sitä pääsisi menettämään Espanja -neitsyytensä?? 😛

  3. Ihanan näköinen tuo teidän ”kotikatu”. Granadaan haluaisin joskus mennä mutta mietin just, että pitäisikö mies jättää kotiin, koska en tiedä miten kiinnostavana hän pitäisi esim. Alhambraa 😉 Kätevän kuuloinen tuo Granada-kortti.

  4. Oi Granada ja Alhambra! 😍 ihan mahtava kohde. Teidän majapaikka näyttäisi olleen aika lailla samoilla suunnilla kuin meillä vuonna 2014, kun siellä kävimme. Granadassa voisi käydä uudelleenkin, mutta tällä kertaa talvella eikä heinäkuun paahtavilla helteillä kuten meidän reissu oli.

    1. Granadassa riittää nautittavaa, ja kyllä, voisi käydä vaikka kevättä nauttimassa siinä maaliskuun paikkeilla, olisi varmasti ihanaa. Ja sitten samalla reissulla voisi käydä Sierra Nevadassa laskettelemassa 😊

  5. Oi, Granada on yksi suosikeistani Andalusiassa. Vaikkakin, jos yksi pitäisi valita, se olisi hankalaa kotikaupunkini Málagan, pääkaupunki Sevillan, taianomaisen Rondan ja merellisen Cadizin välillä.

    Suosittelen kuitenkin aina Suomesta tuleville vieraille juuri Granadaa. Sinne voi tehdä vaikka vain päiväretken Málagasta. Ehtii nähdä ainakin upean Alhambran, joka on minusta yksi Espanjan kärkinähtävyyksiä.

    1. Juu, nuo kaikki ovat hienoja. Kyllä Andalucía on hienoa aluetta, paljon nähtävää ja aitoa meininkiä. Ja tosiaan niin paljon erilaista nähtävää ja koettavaa ❤️🤩☀️

  6. Minä päädyin menemään Granadaan ilman lapsia 😀 Ajattelin, että siellä jos jossain valittaisivat koko ajan… Hah. Mutta voi harmi, että Alhambra jäi hieman kesken, Generalife varsinkin oli mielestäni todella kaunis – tosin kyllä se on vaikuttava vaikka ehtisi tutustua vain murto-osaan.

  7. Höhö, karkasi kommentti liian aikaisin. Eli Granada on yksi suosikkikohteistani Espanjan Andalusiassa. Joku runoilija onki sanonut: Granada, verinen maa. Maurien silmin sinusta uneksin hurjana ja suutelen tulipunaista suutasi. Granada, minun mehukas omenani. Maa, joka on täynnä härkiä, naisia, verta ja aurinkoa.

  8. Itselläni on 14- ja 16-vuotiaat pojat ja kuuntelin kaksi viikkoa heidän valitustaan Baltiassa ja saksassa tyyliin: ”siis mitä nähtävää, voidaaks jo lähteä pois ja johonkin syömään”. Joten voin hyvin samaistua tilanteeseesi, jossa nuoriso ei ole kovin kiinnostunut nähtävyyksistä 😀

    1. Joo, se on masentavaa.. ja kun suurin osa reissusta mentiin heidän ehdoillaan 😳 tulee vaan fiilis ettei mitään kohtuutta. No, aion jatkossakin sujauttaa ohjelmaan myös jotain mulle (ja puolisolle). Kaikille jotain!

  9. Kaupunki kuulostaa mielenkiintoiselta. Historiaa ja kauneutta kerrakseen. Ehkäpä otan teidän reissusta vaarin ja matkustan joskus, kun on vähemmän kuumaa! 🙂

    1. Suosittelen! Ehkä kevät olisi aika ihana aika matkustaa, luonto kukkii muttei ole vielä liian kuuma, tai ehkä sitten loskaa pakoon. Aina on hyvä syy matkustaa Espanjaan 😊

  10. Kiitos kivasta Alhambran ja Granadan jutusta. Tuossa nähtävyydessä ei todellakaan mene aika hukkaan, mutta ymmärrän kyllä nuorison asenteen, jos on kuuma päivä, eikä vielä kovin paljon elämänkokemusta 🙂 Me onnistuimme käymään paikassa marraskuussa. Suosittelen. Ei ole kuuma eikä ihan niin paljon turistejakaan. Oma majapaikkamme oli muutaman kadun päässä teidän paikastanne, jaan kokemuksesi parkkipaikkojen puutteesta. Me onnistuimme saamaan kadunvarsipaikan tullessamme ystävämme avulla, emmekä sitten käyttäneet autoa lähes kahteen viikkoon ollenkaan. Kyllä Granadassa riittää nähtävää kävellenkin. Yhden blogipostauksen olen ehtinyt tehdä tästä.

      1. Kiva, kun linkitit, arvostan sitä. Olimme Granadassa tänä keväänä kaksi viikkoa pääsiäisen aikaan, mutta tuon Alhambra-jutun kirjoitin edellisen vierailumme pohjalta (marraskuussa 2016), koska minusta syksykuvat olivat paljon ihanampia ja värikkäämpiä kuin keväiset. Jos mahdollista, itse suosittelen kokeilemaan muuhun aikaan kuin kesäkuumalla. Ei huhtikuukaan huono ollut.

Vastaa

Powered by WordPress.com.

Up ↑

%d