Purjehdus 1700-luvun tyyliin, oletko vakooja vai merisotilas?

Useinkaan eivät sääennustukset ole kiinnostaneet niin paljoin kuin viime päivinä. Kyttäsin lauantain ennusteita hyvästä syytä. Meille oli varattu paikat tykkisluuppi Dianan perhepurjehdukselle lauantaipäivälle.

tykkisluuppi Diana

Tykkisluuppi Diana, Viapori, Suomenlinna

Tykkisluuppi on 1700-luvun tyylin mukainen avovene, joten jos vettä tulisi niin matkanteko olisi kurjaa. Mutta ilokseni lauantain säät olivat kohdallaan. Aamu oli kaunis ja päiväksi luvattiin aurinkoa ja yli 20 astetta lämmintä. Ja hieman tuulta. No, otimme kuitenkin todesta järjestäjän kehotuksen varautua lämpimillä vaatteilla ja unohdin kokonaan aurinkorasvan…

Tykkisluupin lähtöpaikka on Tykistönlahti ja se risteilee Suomenlinnan vesillä, joten ennen risteilyn alkua meidän oli matkattava Suomenlinnaan. Onneksi HSL:n yhteyslautat ajavat Kauppatorin ja Suomenlinnan väliä noin kahdenkymmenen minuutin välein. Harmi vain että jo aamupäivästä lautta on täynnä meitä turisteja ja joudumme matkustamaan lautan kuumissa sisätiloissa..

En oikein tiennyt mitä odottaa, mutta ajattelin että eläytyminen 1700-luvun merenkulkuun voisi olla ihan mukavaa. Vähän mietitytti, että millaista puskateatteria ”esitys” olisi, mutta täytyy sanoa että amiraalin ja kapteenin keskinäinen sanailu ja meille mukana olleille suunnattu esitys ja aktiviteetit olivat viihdyttävää.

tykkisluuppi Diana

tykkisluuppi Diana, Chapman, 1700-luvun laiva, Arnkhil
Amiraali af Chapman ja kärä kapteeni Arnkhil

Kun lähdimme laiturista, toivotti amiraali af Chapman meidät tervetulleeksi, valitettavasti amiraali erehtyi pitämään joukkoamme Tukholmasta lähetettynä tarkastuslautakuntana, noh, ymmärrettävä erehdys, olihan kyseessä tykkisluupin neitsytmatka.

Kannen alta kömpinyt kapteeni Arnkhil oli jo astetta epäluuloisempi, sillä hän epäili, että joukossamme oli vakoojia. Onneksi kukaan ei paljastunut vakoojaksi, joten matka jatkui kaikkien osalta eikä kukaan joutunut jatkamaan matkaa kannen alla tai kokemaan jotain vielä pahempaa…

Kun kapteeni uskoi että emme ole vakoojia, hän oletti meidän olevan hänen uusien merisotilaitaan. Siihen liittyen saimme tehdä pieniä tehtäviä.

Ensimmäiseksi valittiin muonamestari. Valinta jäi symboliseksi, tällä kertaa. Vaikkakin ne hanhet matkan varrella olivatkin herkullisen näköisiä…

Ensimmäinen merisotilaan aktiviteetti oli solmujen harjoittelu. Ainakin merimiessolmu ja paalusolmu tuntuivat onnistuvan oikein hyvin niin kapteenilta kuin merisotilailta. Ja kapteeni jaksoi myös jakaa kannustavia sanoja harjoittelun tärkeydestä tiellä kohti onnistumista.

partiolaisen solmu, tykkisluuppi

”Saaristolaivastoon kuulunut tykkisluuppi oli matalakulkuinen ja vahvasti aseistettu alus, jota voitiin purjehtia ja soutaa. Tykkisluuppi Diana perustuu laiva-arkkitehti Fredrik Henrik af Chapmanin laatimiin piirustuksiin ja Ruotsin laivaston piirustuskonttorin vanhoihin asiakirjoihin. Alus rakennettiin Suomenlinnan telakalla.” (lähde www.tykkisluuppi.com)

Tämä meidän alla ollut tykkisluuppi rakennettiin vuosina 2010-2014. Soutamisen ja purjeiden lisäksi tätä venettä liikuttaa sähkö. Joten mihinkään täysin autenttiseen ei olla pyritty. Tässä yleisöpurjehduksia tekevässä laivassa on toki myös vessa ja pelastusveneet.

soutaminen, tykkisluuppi Diana, Suomenlinna

Lähdimme satamasta sähköllä, mutta päästyämme väljimmille vesille, airot laskettiin veteen ja pienet merisotilaat –ja vähän isommatkin- pääsivät opettelemaan soutamista ja huopaamista. Ei ihan helppot ehtävä noin 20 kiloa painavalla airolla. Ja molempien puolien pitäisi vielä soutaa samaan tahtiin. Ystävällinen amiraali kyllä näytti soutamiseen tahtia, mutta ehkä soutua pitää vielä harjoitella.

Ennen paluumatkaa kävimme vielä läpi lippusignaalit. Mitä opimme? Älä heiluta valkoista lippua ellet halua vaikuttaa pelkurilta (kapteenin sanoja), sillä valkoinen lippu merkitsee antautumista. Toki sitä voi näyttää huijausmielessä (amiraalin lisäys).

Sen sijaan heiluta sinistä lippua, jos haluat kertoa, että nyt mennään Täyttä vauhtia eteenpäin.

Paluumatkalla nostettiin purjeet ja me purjehdimme mukavalla tuulella kohti Suomenlinnaa ja Tykistönlahtea. Purjeiden nostamiseen ja laskemiseen osallistuivat tietysti myös pienet merisotilaat.

Suomenlinna, Sea fortress, Viapori, Sveaborg, tykkisluuppi

Oma 12-vuotias testiryhmäläinen oli lapsimatkustajista selvästi vanhin, mutta hänkin nautti risteilystä ja mm. solmujen harjoitteluista. Pois lähtiessäni kuulin pienen purjehtijan ilmoittavan että ”mukavinta täällä oli kaikki” ja ”miksi tämä jo loppuu”. Ja pari tuntia, jonka reissu kesti, meni nopeasti.

tykkisluuppi Diana, Suomenlinna, Itämeri, Helsinki, Tykistönlahti

Minun testiryhmäläinen siis tykkäsi risteilyn historiallisesta silauksesta. Myös itse pidin kovasti tavasta kertoa menneestä maailmasta kivalla ja kevyellä otteella. Amiraali tai kapteeni eivät juurikaan lasketelleet vuosilukuja tai nimiä, mutta kaikille jäi varmasti mieleen, että 1700-luvun lopun Ruotsin kuningas oli Kustaa III ja Ehrensvärd oli Suomenlinnan tai ruotsalaisittain Sveaborgin perustaja ja ensimmäinen komentaja.

Vesikko, Suomenlinna
Tähtäimessä Suomen ainoa sukellusvene Vesikko

Minua jäi harmittamaan, ettei aikataulumme antanut myöten poiketa Ehrensvärd-museossa. Olisi ollut mielenkiintoista jatkaa aikamatkaa linnoituksen perustajan nimeä kantavassa pienessä museossa, jossa esitellään 1700-luvun elämänmenoa, esillä on huonekaluja (museo sijaitsee entisessä linnoituksen komendantin asunnossa), pienoismalleja laivoista ja maalauksia. Toinen linnoitussaaren historiaa esittelevä museo Suomenlinnassa on Suomenlinna-museo, joka esittelee niin ruotsalaista, venäläistä kuin suomalaista aikaa saaressa.

p.s. Olen joskus aiemmin käynyt molemmissa yllämainituissa museoissa ja tuo Ehrensvärdin museo on pieni ja oikein hyvin sellainen, jonka lapsetkin jatksavat katsella.

Tiesitkö että: Tykkisluupeilla oli merkittävä panos vuosien 1788-1790 sodassa kun Ruotsi yritti palauttaa aiemmissa sodissa menettämäänsä suurvalta-asemaa. Sodan alussa sluuppeja oli viitisenkymmentä, mutta kun kuningas Kustaa III huomasi niiden tehokkuuden taisteluissa, niitä rakennettiin lisää ja sodan päättyessä laivastoon kuului jo lähes sata tykkisluuppia.

Kenelle tämä purjehdus sopii

Perhepurjehdus sopii hyvin lapsiperheille, purjehduksella viihtyvät niin lapset kuin aikuiset. Purjehdus sopii myös kaikille, joita kiinnostaa historia, purjehdus ja kauniit Helsingin maisemat ja meri. Vahva suositus!

Mitä pitää huomioida

Veneessä ollaan säiden armoilla, joten säänmukainen vaatetus, ihan pienet lapset eivät ehkä saa purjehduksesta irti kovin paljoa, mutta noin kolmesta – neljästä vuodesta ylöspäin tämä on kiva kokemus.

Nyt en ole tutkinut onko purjehduksia myös muilla kielillä, joten eniten tästä saa irti jos edes auttavasti ymmärtää suomea, toki voi osallistua vaikka ei ymmärtäisi sanaakaan suomea.

Kesän 2018 purjehdukset

Lasten meriseikkailu – perhepurjehdus ajalla 27.6.-4.8.2018:

Keskiviikkoisin, torstaisin ja lauantaisin kello 12.30

Lisäksi elokuun lauantaisin  11.8, 18.8 ja 25.8.2018 kello 12.30

Purjehdus 1700-luvun tyyliin – yleisöpurjehdus ajalla 27.6.-4.8.2018:

Keskiviikkoisin, torstaisin ja lauantaisin kello  15.30

Lisäksi elokuun lauantaisin  11.8, 18.8 ja 25.8.2018 kello 15.30

Lisätietoja lipuista, niiden ostamisesta ja hinnoista täältä.

*

Shortly in English

More than 200 years ago Viapori’s archipelago fleet sailed Suomenlinna’s waters. This summer, you can step aboard cannon sloop Diana, which has been built according to its 1700s role models, and sail the coastal waters of Suomenlinna. Set of on a memorable sea voyage to Suomenlinna’s coastal waters by sailing in a 1700s atmosphere.

6 thoughts on “Purjehdus 1700-luvun tyyliin, oletko vakooja vai merisotilas?

Add yours

  1. Tämähän on aivan huikea kokemus ja en ollut tällaisesta koskaan edes kuullut, vaikka seurailen Suomenlinnan juttuja aina silloin tällöin. Tänne haluaisin ehdottomasti viedä tyttäreni!

  2. Hienoissa maisemissa ja upealla veneellä olisi jo riittävä kokemus mutta tarina tuo vielä yhden kerroksen elämyksellisyyttä siihen lisää. Pitääpä tutustua paremmin. Tätä voisi lasten kanssa harkita ensi kesänä.

  3. Tämä olisi varmasti ihana elämys lapsille ja miksei sen varjolla myös itselle. Kunhan tosiaan säät suosii. Rankkasade voi vähän syödä tunnelmaa, mutta toisaalta sekin on asenne- ja pukeutumiskysymys.

    1. Jep, oli kiva kokemus sekä lapselle että äidille 😊 ja toki aurinkoisessa säässä kivempaa on kuin sateessa. Luulen että yleensä saman päivän risteilyihinkin saa ihan hyvin lippuja?

Vastaa

Powered by WordPress.com.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: