Keväässä on parasta se, että pienet kesäkaupungit heräävät Ruususen unestaan. Niin myös rakas kotikaupunkini Savonlinna.
Tai, no, enhän minä enää asua Savonlinnassa, itse asiassa olen asunut jo pidempään muualla kuin tässä piskuisessa kesäparatiisissa, mutta sydämessä on aina pieni pehmeä paikka Savonlinnalle.
Olen viettänyt täällä nyt muutaman toukokuisen päivän ja auringon paisteen ja hiirenkorvien myötä, kaupunki heräilee talviunesta ja näyttää parasta ja kauneinta puoltaan. Ja parasta just nyt on kaunis, uuteen kasvuun heräävä luonto ja kaupungin pienet ilot.
Maatyöläisen aamupala
Olemme täällä tällä kertaa mökkityöagendalla. Ennen mökki- eli peltotyöpäivää ihminen tarvitsee vahvistavaa aamupalaa. Hain meidän jengille parasta mitä Savonlinna tarjoaa. Ja parasta on Laurikaisen lihapiirakat. Oi <3
Ja parhaimmillaan piirakka on tietysti lämpimänä, tuoksuvana ja rapean herkullisena. Näitä ei vaan saa mistään muualta.
Muistan kun hain piirakoita ensimmäistä kertaa itse, en ollut käynyt leipomolla noin kymmeneen vuoteen enkä muistanut ihan tarkasti missä leipomo on niin suunnistin paikan päälle tuoksun perusteella… Oi, saisimpa liitettyä tänne tuoksun.
Ja huom! Nämä eivät todellakaan ole mitään lörtsyjä! Lörtsy on alunperin makea omenapiirakka, nykyään niitäkin on monenlaisilla täytteillä, mutta lörtsy ja lihapiirakka eivät ole sama asia!
Ainoa oikea lihapiirakka on Laurikaisen lihapiirakka.
Kaikki pulleat munkkitaikinaviritelmät ovat aivan jotain muuta lajia. Ja myös täällä muiden yritysten myymät litteät lihapirakat ovat pelkkiä jäljitelmiä.
Laurikaisia myy Savonlinnassa hyvin varustetut ruokakaupat, nakkarit ja kahvilat. Mutta mikään ei vedä vertoja suoraan leipomosta haetulle lihapiirakalle, jonka saa syödä niin kuumana, että se melkein polttaa suuta. Silloin lihapiirakassa on rapeus ja pehmeys oikeassa suhteessa. Ja lisäksi leipomossa on mukava asioida, mutta ilman ennakkotilausta ovelle on melko turha kolkutella.
Mökkielämää eli työsiirtolassa ollaan
Meillä on täällä Savonlinnan liepeillä pieni kesämökki. Valitettavasti en ole mökki-ihminen siinä määrin, että haluaisin viettää mökillä kaikki vapaa-aikani, joten tällä hetkellä mökillä käydään tekemässä pakolliset.
Toisaalta juuri nyt, näinä toukokuun aurinkoisina ja keväisinä, melkein kesäisinä päivinä mökillä puuhastelu on ihan mahtavaa. Mökillä on hiljaista, aurinko lämmittää. Haravoida ja puuhastella saa ihan rauhassa, koska pörriäiset (ikävät paarmat) ovat vielä talviunilla ja itikatkaan eivät ole uuteen kauteen syntyneet.
Parasta mökillä on kuitenkin se kun hikipäässä touhuamisen jälkeen voi kävellä rantaan ja istuutua laiturille. On aivan hiljaista. Mistään ei kuulu muita ääniä kuin lokin kirkaisu jossain vähän kauempaa, kuikan kuikaukset ja kalojen hyppimisestä kuuluva veden loiske (mikä lie soidin niilläkin menossa). Aaah! Ihan parasta just nyt!
Jäätelöö ja aurinkolippaa
Jokaisessa kaupungissa on Se paikka. Savonlinnassa se on Lippakioski. Muut kioskit, ravintolat, baarit ja kaupat tulevat ja menevät, mutta Lippakioski on ja pysyy.
Lipan alla on kaupungin paras terassi, josta avautuu yksi hienoimmista terassimaisemista, näkymä avautuu satamaan ja satamapuistoon.
Siinä juuri Lippakioskin edessä laiturissa köllivä sisävesilaiva on vielä nätissä talvipaketissa. Pikku hiljaa risteilykausi kuitenkin avautuu.
Nyt jo tehdään tilausristeily siellä ja toinen täällä, mutta varsinaisesti kausi avautuu vähän myöhemmin. Varhaisimpia aloittajia taitaa olla s/s Punkaharju, joka avaa kauden äitienpäiväviikonloppuna. Kokemus Saimaalla on ihan mahtava. Ja jokaiseen makuun löytyy kyllä sopiva laiva ja ristely; on parin tunnin maisemaristeilyjä sekä pidempiä reittimatkoja Punkaharjulle, Heinävedelle ja Kuopioon. Joten laivaelämää voi viettää ihan oman valinnan mukaan.
Lipalta saa kahvia ja pullaa, mutta se miksi me kioskille tiistai-iltana kömmimme mökkivermeissä ja hien raidoittamina on tietysti jäätelö. Peltotöissä rasitettu lapsi halusi kaksi jäätelöpalloa ja ne hän myös sai. Itse avasin kesäkauden pehmiksellä, tietysti. Voiko olla parempaa just nyt? Ilta-auringossa ja hyvässä seurassa kauniilla paikalla nautittu pehmis.
Rentoa pärskyntää
Savonlinna on rakennettu saarille, joten vettä löytyy joka puolelta. Ikävä kyllä vaikka aurinko paistaa lämpimästi ja vesi kimaltaa kutsuvasti, on vesi vielä pirun kylmää. Jäät ovat vasta lähteneet, joten jos veteen polskahtaisi, taitaisi kylmä kangistaa tällaisen tottumattoman.
Mutta onneksi uida voi sisätiloissakin. Ja muutaman päivän haravointisession jälkeen onkin ihan mahtavaa mennä kylpylöimään. Savonlinnan itäpuolella on Tanhuvaaran urheiluopisto, jossa on Sport Spa. Kylpyläksi sitä on ehkä vähän vaikea kutsua. Kokonaisuuteen kuuluu monipuolinen pääallas, jossa on 4×25 uimaradat, lastenalla ja kylmäallas ja tietysti se ns. terapia-allas. Terapia-allas on pieni, mutta näin arki-iltana kylpijöitä on kourallinen, joten saimme lapsen kanssa leikkiä delfiiniä ja norppaa ihan kaikessa rauhassa.
Poresuuttimien puskiessa vettä voimalla altaaseen, voi pyörteessä polskutella, kellutella ja leikkiä. Ihan parasta just nyt.
Luontokokemuksia
Savonlinnan ympärillä kimmeltää Saimaa. Ja Saimaan kuuluisin tyyppi on Saimaannorppa. Tähän ihanaan pulleroon on päässyt tutustumaan jo useana vuotena Norppaliven avulla. Norppaliveä voi toki seurata ihan mistä vain, mutta kun täällä nyt ollaan niin pitäähän sitä norppaliveä seurailla. Onko mitään meditatiivisempää kuin katsella norpan köllimistä aurinkoisella kivellä samalla kun aalto leppeästi liplattaa kiveä kohti? Norppaliven tähti on Pullervo, täytyy myöntää etten tunne norppia niin hyvin että voisin varmasti sanoa että kuka norppa livellä köllii, mutta norpat ovat paikkauskollisia. WWF:n sivuilta löytyy norppagalleria.
Jos norppia haluaa nähdä livenä luonnossa, voi nyt osallistua norppasafariin. En ole kokeillut enkä tällä visiitillä ennätä kokeilla, mutta voisin kuvitella että ihan mahtava tapa nähdä tätä upeaa vesistöä ja ehkä myös norppa.
Paras aika bongata tuo leppoisa köllöttelijä on juuri tämä kevät-kesä; toukokuu ja kesäkuun alkupuoli. Sen jälkeen norppa viettää enemmän aikaa vedessä, se jopa nukkuu vedessä.
Koska norpat ovat paikkauskollisia niin on melko helppoa oppia niiden paikat ja bongata niitä köllöttelyhommissa. Norppia saa ihailla muttei tietenkää häiritä!
Oravi on alueen norppakeskus, koska se sijaitsee norppa-alueen keskellä. Oravista pääsee myös kätevästi venetaksillaLinnansaaren kansallispuistoon. Meillä on Linnansaari on tämän kesän ämpärilistalla. Ja tietysti menemme sinne venetaksilla Oravista.
Tule ja nauti!
Jos et ole niin onnekas että sinulla on omasta takaa majapaikka Savonlinnassa tai tässä lähitienoolla niin kannattaa tulla ja yöpyä yhdessä niissä monista persoonallisista hotelleista, joita tällä alueella on. Ihan miettimättä voin suositella Savonlinnan keskustan (Olavinlinnan takapihalla) Lossiranta Lodgea, Punkaharjun vaaleanpunaista ylpeyttä Hotelli Punkaharjua sekä Rantasalmen uniikkia Järvisydäntä.
Vastaa