Istun täällä eikä täällä ole ketään. Missä niin? Istun Seinäjoen pääkirjaston hiljaisessa tilassa eikä täällä ole ketään. Kuulen ilmastointilaitteen hurinaa ja talon napsahduksia muutoin on aivan hiljaista.
Miksi tulin tänne?
Tämä kaunis kirjastovanhus on Alvar Aallon suunnittelema, osa Seinäjoen Aalto-keskusta.
Kirjasto on valmistunut vuonna 1965 ja se on todella kaunis. Pari vuotta sitten se restauroitiin alkuperäiseen asuunsa. Tällä hetkellä kaupungintalo on perusparannustöiden vuoksi osittain suljettu, mm. valtuustosali on suljettu ja valtuusto on evakossa.
Kirjastossa on kaikki kohdallaan, valo, tunnelma ja kirjojen saatavuus. Nytkin, pilvisenä talvipäivänä, luonnonvalo siivilöityy kauniisti kirjastosaliin. Voi vain kuvitella millainen valon juhla täälä nähdään aurinkoisella ilmalla.
Uskon myös että tämä kirjasto on vaikuttanut monien 60- ja 70-lukujen kirjastojen muotoon. Seinäjoen kirjasto ei kuitenkaan ollut Aallon ensimmäinen, jo 30-luvulla hän suunnitteli hienon kirjaston Wiipuriin. Jotain samaa sen kirjaston muotokielessä on, vaikka tuo 30-luvun teos on pelkistetympi ja kulmikkaampi, tässä Aalto-kirjastossa on kauniita, pehmeämpiä muotoja.
Tässä kiven heiton säteellä on lisäksi Aallon suunnittelemat kaupungintalo, valtionvirastotalo, kirkko ja teatteri. Aika ihanasti edustettuna kaikki mitä pieni ihminen tarvitsee: tietoa ja viihdettä, hallintoa eli demokratian toteutuminen, Jumalan sanaa ja vielä teatterin muodossa mahdollisuus kokea ja nähdä millaista elämä on toisen ihmisen silmin.
Ensin Aalto oli suunnitellut tänne uuden kirkon, Lakeuden ristin, mutta kaupungintalon suunnittelukilpailun jälkeen hän pääsi toteuttamaan ensin voittoisan kaupungintalon ja sen jälkeen jo tuohon suunnitelmaan luonnostelemansa kirjaston, teatterin ja valtion virastotalon. Viimeisenä valmistui teatteri. Muu osa Aalto-keskusta toteutettiin 60-luvulla, mutta teatteri toteutettiin vasta 1980-luvun lopulla.
Ehkä visuaalisesti vaikuttavin rakennus, jo kokonsakin puolesta, on Lakeuden risti, jonka kellotorni kohoaa karuna ristinä kohti taivaita. Tällä kertaa en päässyt tutustumaan kirkkosaliin, mutta se on paljon herkempi ja kauniimpi kuin mitä melko pelkistetty ulkoasu antaa ymmärtää.
Nämä Aallon talot ovat lähes kiinni toisissaan, ainoastaan kirkko ja seurakuntakeskus ovat tien toisella puolella, joten tämän kauniin yhtenäisyyden tavallaan rikkoo autotie.
Täällä kirjaston eteisessä on pieni Aalto-näyttely, jossa on esillä Aallon lasitöitä ja huonekaluja. Pohjanmaalla kun ollaan niin pieni näyttely mainostaa olevansa ”maailman laajin Aalto-lasinäyttely”.
Tästä vanhasta kirjastosta pääsee maan alitse uuteen kirjastoon, vuonna 2012 valmistuneeseen Apilaan. Wau! Nyt on kyllä jatkettu Aallon funktionalismia. ”Käytävä” on yksi uuden kirjaston hienoimmista paikoista ja tämä on paljon sanottu koska uusi kirjasto on erittäin toimiva ja hieno!
Käytävää ei ole tehty vain siirtymistä varteen vaan se on luonteva osa kirjastoa hyllyineen ja mikä vielä upeampaa, oleskelukoloineen.
Kävin testaamassa yhtä oleskelukoloa ja olisin voinut jäädä istuskelemaan piilokoloon ja nauttimaan kirjaston aina yhtä miellyttävästä tunnelmasta, mutta oli jouduttava.
Myös lastenosastolla on hauskoja kuutiokoloja, joissa voi pelailla tai lueskella tai muuten vain leikkiä.
No, ehkä tästä hehkutuksesta voi päätellä että suosikkikohteeni Seinäjoella on upea kirjasto Aalto-Apila. Hyvänä kakkosena tulee koko Aalto-keskus.
Harvassa kaupungissa on yhtä yhtenäistä arkkitehtuurista keskustaa.
Harva arkkitehti pääsee toteuttamaan visiotaan yhden kaupungin keskuksesta. Toki Engel on tehnyt saman vielä laajemmassa kuvassa Helsingissä ja myöhemmin muuallakin Suomessa, mutta sen jälkeen, kuka on päässyt tekemään vastaavaa?
Vastaa