Tällä kertaa työmatka vei pohjoiseen, aivan Ouluun asti. Ajattelin ensin autoilla Pohjanmaan perukoille, mutta Norwegianin noin 100 euron edestakaiset lennot tarjosivat melko lailla enemmän matkustusmukavuutta kuin kuuden tunnin edestakainen töröttäminen. Toinen tarina olisi ollut jos perhettä olisi lähtenyt mukaan..
Mitä tiedän Oulusta? Oulun Kärpät, terva, Hailuoto, Nokian pohjoinen koti ja yliopisto. Enpä siis juurikaan mitään. No, kaupunki yllätti jo heti lentokentällä. Ehkäpä sitten edesmenneen Nokian matkustavien insinöörien ansiota, että Oulussa on toimiva ja uuden oloinen lentokenttä, jossa kaikki näyttää nätiltä ja kompaktilta. Kiva kenttä.
Ehkä suuruuden hullua, mutta vuokrasin auton, eihän sitä koskaan tiedä jos jää aikaa vähän seikkailla.. Hotelille oli helppo huristella, vaikkakin autoilu vieraassa kaupungissa aina pikkuisen jännittää. Mutta kiitos insinöörit, puhelimen navigaattorilaite ohjasi mukavasti ja reitti Oulunsalon lentokentältä keskustan hotelliin oli helppo. Vastaisuudessa voisin kulkea lentsikkabussilla tai vaikkapa taksilla.
Olin varannut yöpymisen Radisson Blue Hotellissa (jälleen Booking.comista) ja olin varannut itselleni ison Business Class -huoneen, sillä kyllähän yksi keski-ikäinen nainen tarvitsee tilaa itselleen ja egolleen.
No, täytyy sanoa, että huoneen tilavuus, nojatuoli ja rahi sekä työpöytä ja työtuoli olivat erittäin hyvä juttu. Ulkonäöllisesti nojatuoli ja sohva ovat kyllä jo parhaat päivänsä nähneet, vink vink Radisson, mutta mukavuutta silti. Työpäivän jälkeen oli oikein mukavaa istuutua nojatuoliin, laittaa jalat rahille ja töljöttää hetki telkkua. Mutta parasta huoneessa oli ihana, valtava, upea sänky, ihan vain minulle! Ja lämmin, sitten kyllä liiankin lämmin, untuvapeitto.

Ja yleisesti vielä hotellista, aamupala oli hyvä, erityisesti tykkäsin letuista 🙂 joilla en normaalisti saa aamujani aloittaa. Kiva ekstra säväys oli munakaskokki, joka paistoi asiakkaan toiveiden mukaisia munakkaita. Muutenkin aamupalalla oli ihan hyvät valikoimat perushotellikamaa ja herkkuja.

Entäs ne työn puitteet
Kaksi päivää meni tekemäni rekrytoinnin hakijoiden kanssa ja puitteet hotellissa olivat oikein hyvät luottamukselliselle keskusteluille ja ehdokkaisiin tutustumiselle.

Tykkäsin työtilastani kovasti, huone oli toimiva, kivasti -vaikka vähän mummosti- sisustettu sekä tarpeeksi suuri ettei ilma loppunut. Ilmanvaihto on joskus pienten neukkareiden ongelma. Ja plussaa oli vielä se, että neuvotteluhuoneesta oli hienot näköalat Oulujoelle.
Pieni miinus oli kokoushuoneiden huonohko viitoitus / neuvonta. Osa haastatteluihin tulijoista löysi piilon takana olevaan työhuoneeseen ja osa odotti aulassa. Mutta eipä mitään, asiasta annettu palautetta ja kaikki meni kuitenkin ihan hyvin.
Koko elämä ei voi olla työtä..
Oulu on teollisuuskaupunki, asia jota en ollut oikeastaan ajatellut, mutta se näkyi mm. aivan perinteisinä savupiippuina kaupungin keskustassa. Pitkän sateen (no niinpä!!) jälkeen pilkahtanut aurinko ja sumuisen kostea ilma saivat aikaan melko utuisen näkymän ja tehdas pilkistää taivaanrannassa melkein epätodellisena.
Illalla työpäivän jälkeen tallasin muutama satametriä vielä keskustampaan ja nautin hiljaisista kaduista, kauniista taloista ja sateettomasta hetkestä. Oulussa on paljon hienoja, vanhoja taloja. Tykkäsin kovasti. Ja olin jälleen kerran yllättynyt kaupungin kerroksellisuudesta. Vähän sama kuin Kuopiossa.
Toinen upea juttu Oulussa on vesi. Oulujoesta risteilee pieniä purosia ja jokisia. Ehkä vanhoja uittorännejä ja vartavasten kaivettuja kaunistusuomia, mutta kertakaikkiaan viehättävää. Me like <3
Kaiken kaikkiaan Radisson Blue ja Oulu -ja oululaiset- tekivät positiivisen vaikutuksen. Lisää postauksia Oulusta tulossa piakkoin. Sillä kävin muutamassa paikassa nauttimassa ruokaa ja sielun ruokaa. Nam..
p.s. vielä muutama pikkukuva Oulusta; kelta-kultainen kirkko 1800-luvulta, upea kauppahalli ja se toripoliisi ja yksi tyypillinen puutalo
Mukava että viihdyit Oulussa! Mitä tarkoitetaan Pohjamaan perukoilla? Oulu sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla, läntisessä Suomessa Pohjanmaa. 1600-luvun alku/keskivaihella Oulu kuulunut Pohjanmaan lääniin, jota ei enään ole ollut olemassa.
Hei Tiia, kiitos kommentistasi. Täältä Mäntsälästä päin -ja minun huonolla alueen tuntemuksella- Oulu kuuluu laajaan Pohjanmaan alueeseen. Ehkä epätarkkuudet annetaan anteeksi sillä tämä kirjoitus on fiilistelyä, tarkoitus ei ollut loukata ketään.