Rauhalahti ja Kuopio: löytöjä työmatkalla

Joskus työmatkalle voi ottaa mukaan perhettä. Koska on kesä ja lapsilla oli vielä lomaa, otin Kuopioon suuntautuvalle työmatkalla mukaan lapseni ja äitini. Valitsin paikan, jossa voimme yöpyä ja jossa voin tehdä töitä. Nämä yhdistyivät matkailukeskus Rauhalahdessa.

Rauhalahti

Varasin matkailukeskuksen lomakylästä huvilamökin (Rauhalahti Holiday Centre Villas), koska niissä on mm. oma sauna ja se on mukava optio. Minulla ei valitettavasti ole kuvia alueelta tai edes mökistä, mutta varasin mökin Bookin.com -sivuston kautta ja ainakin siellä mökit on esitelty hyvin.

Mökki oli kuudelle hengelle, mutta meitä oli neljä ja neljälle mökki olikin ihan mukavan kokoinen. Kuudelle tilat olisivat ahtaat. Mökissä oli yhdistetyn ruokailu- ja oleskelutilan lisäksi kaksi makuuhuonetta sekä kylppäri ja sauna.

Keittiöseinämä oli ihan toimiva. Ensimmäisenä iltana teimme ruokaa ja tavalliseen kokkailuun keittiössä oli kaikki tarvittava.

Vietimme mökissä kaksi yötä. Harmi että ilmat olivat tälle kesälle tyypillisen sekavat. Vuoronperään satoi ja paistoi.

Jossain sateiden välissä paistoi sen verran että lapset pääsivät uimaan ja nauttimaan jäätelöä.

Lasten viihtyvyydessä uiminen ja jätski vievät jo pitkälle. Lomakylän sisääntulon vieressä oli pari laamaa, tai alpakkaa, mutta valitettavasti en ennättänyt käydä niitä karvakasoja katsomassa. Lapset kävivät, mutta laamat olivat välillä jossain piilossa, mikä oli harmi.

Tein koko perjantain töitä ja lapset viettivät laatuaikaa mummonsa kanssa. Mummo ei vihjailuistani huolimatta vienyt lapsia keilaamaan tai minigolfaamaan, mutta uimaan ja jätskille kylläkin. Lounaaksi löytyi pizzaa alueen ravintolasta ja iltapäivällä lomalaiset matkasivat laivakyydillä Kuopion keskustaan.

Rauhalahti on hyvin saavutettavissa myös muilla julkisilla välineillä kuin laivalla, alueen laitamille kulkee ainakin kaksi bussivuoroa.

Alue on siisti ja viihtyisä. Uimaranta on hiekkaisa ja aurinkoinen.

Voisin hyvin viettää aurinkoisella rannalla tunnin jos toisenkin.. se on vaan se aurinko ollut kortilla.

Lomakylän alueella on ihan mukavasti palveluita, rannalla on vesiurheiluvälineiden vuokrausta, pikku ravintolasta voisi ostaa aamiaista (ja pizzaa), kesäkaupassa oli kyllä heikot valikoimat. Viereisessä hotellissa on Spa ja esim. perjantai-illalle olisi ollut tanssit. Ja alueen kesäteatterissa olisi ollut esitys. Mutta me vietimme perjantai-illan Kuopiossa.

Kuopio

Vietimme torstaina pari tuntia Kuopiossa ja perjantai-iltana hain laivamatkalaiset kaupungista, mutta ennen mökille palaamista kävimme syömässä mukavassa ja hyvässä nepalilaisessa ravintolassa ihan torin lähellä. Mount Sherpaon tuttu jo aiemmilta työmatkoilta, olen käynyt paikassa noin viisi kertaa ja kertaakaan en ole pettynyt. Nyt myös äitini ja lapseni tykkäsivät valinnoistaan, paljon.

Torstai-iltapäivällä kahvittelimme torilla ja kiertelimme kauppahallissa. Torilla saimme hyvää kahvia, maittavaa munkkia ja herkullisia kevätkääryleitä. Hauskaa sinänsä, että Savon sydämessä torikahviloissa näyttää olevan etnovalta, lähes jokainen kahvikoju myy kevätkääryleitä, mutta kalakukkoja tms. ei juurikaan näytä olevan myynnissä.

Kauppahallista ostimme suklaata, ihan vähän vain, pienet maistelusuklaat. nmm mmm..

Kauppahalli on upea rakennus. En tiedä paljoakaan arkkitehtuurista, mutta koristeista päätellen kauppahalli edustaa jugend-tyyliä, ehkä.

Ja kiitos Google, tarkistin asian, Kauppahallin kotisivuilla kerrotaan näin:

”…Kauppahallin rakentaminen tuli ajankohtaiseksi vuonna 1897, jolloin kaunistuskomitea esitti valtuustolle kauppahallin rakentamista rumien ja epäsiistien kojujen tilalle. Kauppahallin suunnittelija Johan Victor Strömberg (1863 – 1932) oli syntyjään viipurilainen… Keskelle pientaloista muodostuvaa puutalokaupunkia noussut kauppahalli päätyjen torneineen ja kaarevine oviaukkoineen on tyyliltään jugendia ja sen tyylikkäimpiä edustajia Kuopiossa…”


No niin on. Tyylikäs. Kuopion keskustassa on kerroksellisuutta, jota en muistanut siellä olevan. Siellä on sulassa sovussa hienoja vanhoja rakennuksia ja sitten niitä karmeita laatikoita. Ehkä sellainen kaunistuskomitea voisi edelleenkin toimia kaupungissa jos toisessa.

Kolme vinkkiä Kuopion keskustaan:

  • Kuopion on parasta ottaa haltuun kävellen. Suuri osa keskustasta onkin kävelykatuja.
  • Torikahvilasta saa pientä aasialais-tyyppistä purtavaa, edullinen ja herkullinen pieni lounas.
  • Kauniiseen ja sopivan kokoiseen kauppahalliin kannattaa tutustua. Jos ostoksilla tulee tarvetta puuteroida nenää, löytyy naistenhuone (ja miesten) maanalta, viereisen -omituisen lasisen lisärakennuksen alta.

MAINOS: Käytän usein hotelli- ja mökkivarauksissa Booking.com-palvelua ja siksi uskallan sitä mainostaa. Tästä linkistä klikkaamalla saat varauksesta 15 euroa alennusta. Saman alennuksen saan myös minä. Palvelu on turvallinen ja erittäin kätevä. Kokeile seuraavaa majoitusta varatessasi.

One thought on “Rauhalahti ja Kuopio: löytöjä työmatkalla

Add yours

Vastaa

Powered by WordPress.com.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: