Visit Bengtskär

Meri pauhaa ja jyrisee. Aallot lyövät kallioille ja pisarat pärskähtelevät korkealle kohti taivasta. Aurinko porottaa.

Vihreät puupenkit on ladottu pienelle lämpimälle neliölle, joka sijaitsee majakan edessä. Majakan harmaat kiviseinät suojaavat muutaman neliön suuruista lämmintä länttiä tuulisella saarella. Läntillä voisi kasvattaa tomaatteja, tai ruusuja.

Bengtskär, majakka, Itämeri, Rosala, Hanko

Vai olisiko ruusutarha parempi maalata majakan seiniin niin kuin Muumimamma teki majakkasaarella, jonne Muumipappa oli tuonut perheen asumaan. Tuo muumien seikkailu yksinäisellä majakkasaarella tulee väistämättä mieleen seisoessa Bengtskärin kivisellä kallioryppäällä, jossa majakka kohoaa harmaana ja suurena kohti sinistä taivasta ja oikeastaan mitään muuta elollista ei ole näköpiirissä kuin muutama heinätuppo vihreiden penkkien alla ja alemmalla luodolla pieni lintuyhdyskunta, joka lämmittelee auringossa.

Bengtskär, majakka, meri, Hanko

Vihreät penkit majakan edessä, kuin katsomo. Näyttämönä meri, aina muuttuva, aina voimakas, ei koskaan tylsä eikä koskaan tyyni. Joskus vaarallinen.

Bengtskär

Bengtskär, majakka, meri, Rosala, Hanko

Bengtskär valmistui joulukuussa 1906 ja sen valomerkki nähtiin ensimmäisen kerran 19.12. Majakka sijaitsee Suomenlahden edustalla, 25 kilometriä Hangosta lounaaseen. Majakka sijaitsee Saaristomeren uloimmalla luodolla ja sieltä avautuu upea näkymä avomerelle.

Majakkasaari kuuluu Turunmaan saaristoon ja se on Suomen eteläisin asuttu paikka. Lähin saaristokylä Rosala sijaitsee Bengtskäristä noin 20 kilometriä pohjoiseen.

Majakkaa kaivattiin pitkään, sillä karikkoiset vedet olivat olleet monen laivan surma. Lopullisen sysäyksen majakan rakentamiseen antoi höyrylaiva Helsingforsin haaksirikko 1905, jonka jälkeen Keisarillinen senaatti myönsi varat komean kivimajakan rakentamiseen.

Vuonna 1906 Bengtskärin majakan rakennustöissä ahersi 120 työntekijää. Bengtskärin graniitti todettiin niin hyväksi, että kiviaines päätettiin louhia omalta luodolta. Östergårdin tiilitehdas Hangossa toimitti Bengtskäriin 448.000 tiiltä. Ensimmäiseksi muurattiin majakan asuinosa, jonka tiiliseinät päällystettiin luodolta louhituilla kivillä. Sen jälkeen rakennettiin pyöreä torni, jonka huipulle johtaa 252 betoniaskelmaa.

Bengtskär, kierreportaat, majakka

Bengtskärin majakka on pohjolan korkein, sen huippu yltää 52 metrin korkeuteen ja valon kantomatka on peräti 20 meripeninkulmaa.

1960-luvun lopulla Majakka automatisoitiin ja se aloitti Bengtskärin rappion vuodet. Majakka oli yli 20-vuotta autiona, kunnes 1990-luvulla sitä alettiin restauroida ja tänä päivänä se voi hyvin ja saarella käy vuosittain 15000 ihmistä nauttimassa uniikista ympäristöstä, tunnelmasta ja merenpärskeistä.

Bengtskär, Rosala, risteily, Loisto, meri

Saavuimme majakkasaarelle Rosalan kylästä. Matka kesti noin 45 minuuttia ja tuulta oli noin 10 metriä sekunnissa.

Saariston suojassa tuuli ei tuntunut oikein missään, mutta lähempänä majakkasaarta meno veneessä alkoi muistuttaa huvipuiston viikinkilaivaa.

Pieni matkustajavene keikkui laineilla ylös ja alas ja sivulle ja toiselle sivulle. Noin puolen tunnin matkan jälkeen saariston suoja loppui lähes kokonaan ja meno laineilla senkuin yltyi. Kun majakkasaari jo siinsi horisontissa toivoinkin, että kunpa pääsisimme perille nopeasti, ennen kuin Rosalassa nautittu lounas ponkaisisi ylös ja syliin.

Rosala, Bengtskär

Veneen ensimmäinen yritys Bengtskärin laituriin ei onnistunut ja saimme hyvän tilaisuuden ihailla majakkaa toiseltakin puolelta. Toisella kurvauksella kippari sai veneen laituriin.

Majakkasaaren laituri sijaitsee luonnonkivisen aallonmurtajan suojassa ja suojaa laituriin rantautuva vene tarvitseekin, sillä jo 10 metriä sekunissa tuottaa melko suuren aallokon. Olisi mielenkiintoista nähdä millainen aallokko on myrkyisinä päivinä.

Bengtskär

Majakka, Bengtskär, Rosala

Veneestä majakan kallioille kiipeäminen tuntui hyvältä, ja majakkaan sai hienon näkökulman alhaalta laiturista. Majakka on pian 111-vuotias, mutta edelleen upean jykevä.

Majakka näyttää siltä, ettei mikään mahti maailmassa voi sitä horjuttaa. Mutta majakan historiasta tiedämme, että majakkaa on murtanut II maailmansota ja hylkääminen, joka tapahtui 1968 kun majakka automatisoitiin ja majakanvartijat jättivät saaren. Seuraavat kaksi vuosikymmentä olivat surullista aikaa Bengtskärin majakalle.

Bengtskär, majakkasaari, majakka, meri, Rosala, Hanko

Bengtskär, meri, majakka, majakkasaari, Rosala

Majakkaan voi tutustua oppaan johdolla tai omin nokkineen ja sisällä olevassa kahvilassa voi nauttia kahvia ja teetä ja jotain pientä. Sortimentit majakan kahvilassa ovat suppeat ja hinnat ovat kalliit, kuppikahvia 3 euroa ja munkki 3 euroa. Kahvikupin hintaan sisältyy santsikuppi, mutta silti hinta on huima.

Toisaalta, koko visiitti majakkasaarelle on huima, joten yksi kuppi kallista kahvia ei tunnu missään.

Ja kuuluuhan hintaan mahtavat maisemat.

Bengtskär

Majakassa voisi myös yöpyä ja periaatteessa voisi käydä niin, että merenkäynti voimistuisi ja saareen pitäisikin jäädä yöksi. Yö majakkasaarella olisi varmasti upea kokemus, ja erityisesti myrskyävällä säällä olisi mahtavaa katsella majakan ikkunoista, kun talon korkuiset aallot iskisivät majakkaan ja vesi pärskyisi ikkunoihin. Voimakkaat myrskyt eivät kuulu vain syksyyn, myös kesäisin on myrskyjä, jotka estävät majakkasaareen rantautumisen.

Majakka on kiehtova ja saari, pieni kallioluotojen rypäs avomeren reunassa, on mielikuvitusta kutkuttava kokonaisuus. Olen onnellinen, että pääsin kylään näin upeaan paikkaan ja kiitollinen siitä, että on ollut ihmisiä, jotka ovat ottaneet majakan hoitaakseen ja jakaakseen sen meille kaikille. Sillä se on osa meidän historiaa ja kulttuuriperinnettä ja olisi sääli,

jos Bengtskär olisi kokenut joidenkin majakkatovereiden kohtalon ja tullut räjäytetyksi huonokuntoisena.

Bengtskär

Miten Bengtskäriin pääsee

Jos ei ole omaa venettä, voi tilausmatkoille osallistua Hangosta tai Kasnäsista. Meidän retkikunta tuli kyytiin Rosalasta, sillä sama perhekunta ylläpitää Rosalan viikinkikeskusta ja tekee Saariston Loistoreitti-risteilyjä majakkasaarelle.

Kasnäs, Hanko, Bengtskär, Rosala

Koko retken tilaaminen oli helppoa suoraan yrityksen palvelun kautta. Kaudella 2017 Bengtskäriin ja Rosalan viikinkikeskukseen pääsee Kasnäsistä päivittäin klo 11.30. Lähtö Rosalasta klo 13.45 ja matka kestää 45 minuuttia. Paluu majakkasaaresta klo 17.00. Tällaisen retken hinta on 59 euroa (4-14 vuotiaat 29,50). Hinta sisältää kuljetusten lisäksi lounaan Rosalan viikinkikeskuksen hienossa isännän hallissa sekä pääsymaksut ja opastukset Rosalassa ja Bengtskärissä.

Bengtskär, Rosala

26 thoughts on “Visit Bengtskär

Add yours

  1. Tämä on kyllä upean näköinen majakka. En ole tainnut monessa majakassa Suomessa käydä, mutta Kokkolassa Tankarin majakassa olen käynyt useamman kerran. Joskus olisi upeaa käydä myös täällä ja ihan vaikka yöpyäkin.

  2. Olen viettänyt kesiä Kemiössä kohta 10 vuotta ja aina tämä Bengtsär on ollut puheissa, mutta vielä en ole päässyt perille asti. Ehkäpä tänä kesänä.

  3. Ei vitsi, VIELÄKÄÄN en ole Bengtsäriin päässyt vaikka monta vuotta sitä olen suunnitellut. Utö on nähty, mutta muut majakat ovat vielä ämpärilistalla. Tämä kesä menee kiinteästi mökkihommissa, mutta ehkäpä syksymmällä..?

    1. Minulla se Utö vielä näkemättä. Tänne voi kyllä linkkailla omia majakkakertomuksia 😊 Nuo majakkasesongit on melko lyhyet.. Reittikyydit ovat voimassa ehkä juuri sen koulujen kesäloma-ajan. Mutta pääseehän jonnekin toki ympärivuoden

    2. .. jäi kommentti kesken, esim. Hailuodossa oleva Marjaniemen majakka on saavutettavissa ympärivuoden. Mutta sielläkin palvelut parhaimmillaan kesällä.

  4. Me tehtiin vuosia sitten reissu majakalle Hangosta. Todella upea paikka. Muistaakseni saarelle ei hirveän kovalla tuulella pääse, kai se niin on vieläkin? Olimme viime kesänä yötä Kylmäpihlajan majakalla Raumanmeren edustalla. Olisi upeaa yöpyä Bengstkärissäkin mutta hinta yölle taitaa olla melko suolainen.

    1. Joo, en muista ulkoa hintoja, löytyy sieltä sivuilta mutta kiva olisi yöpyä ja saisi saunoakin 😊 Mutta suolaisista hinnoista puheen ollen, veneretki Isokarin majakkaan maksaa 59€/aikuinen. Koko perheen retki tulisi aika kalliiksi kun toisaalta perheen yöpyminen johon kuuluu matkat ja muistaakseni joku ruoka maksaa pari sataa.. no, sesonki on lyhyt ja siinä yritetään tehdä talvenkin elanto joten usein nämä kesäriennot ovat melko kalliita. Mutta vielä toisaalta, voiko kaikelle laittaa hintalapun?

      1. Niinpä. Kylmäpihlajalla yö kahdelta aamiaisineen taisi olla 130 € ja kuljetukset siihen lisäksi sekä tietty ruoka. Ei niin hirveän paha hinta.

      2. Ainiin, kävin katsomassa sun jutun ja muistinkin että viime kesänä juuri tätäkin majakkaa katselin sillä silmällä. Kiva postaus ja ihania kuvia, varsinkin nuo ”yö” kuvat olivat ihanan tunnelmallisia vaikkei nyt ihan pimeä yö vielä ollutkaan.

      3. Sepä se, js haluaa kuvata majakan pimeällä kannattaa matkustaa vasta syksyllä. Me oltiin elokuun eka viikonloppu, enkä jaksanut odottaa pimeyttä.

  5. Suunnittelin itse, että olisin mennyt tuonne synttärireissulle, mutta ehkä joku toinen kerta! Olisi upeaa todellakin yöpyä saarella rentoutuen, merta katsellen ja hyvää kirjaa lukien. Olen pieni majakkafani, ja uskon tosiaan muumeilla olleen osuutta asiaan!

  6. Käytyäni Märketillä (ensimmäinen majakkakokemukseni) olen alkanut katsella majakoita uusin silmin. Siellä itse rakennus oli sisältä viehättävä, mutta jotenkin lumoavinta oli saaren karu kauneus, aava meri aika kaukana kaikesta. Bengtsärille pääseminen on sen verran helpompaa, että ehkä tuokin olisi kiva joskus nähdä.

    1. Missäs se Märket onkaan? Bengtsär on myös kaunis erittäin karulla tavalla, siellähän ei kasva mitään lukuunottamatta sitä pientä nurmikkoa majakan päädyssä.

  7. Mä just suunnittelin, että tänä vuonna pitää päästä majakkasaarelle ja Bengtsär oli yksi todella vahva vaihtoehto. Kiitos siis tästä esittelystä! Vahvisti vain, että tänne haluan mennä!

  8. Tämä on edelleen käymättä ja kokematta. Yöpyminen tuolla olisi varmasti elämys, matkan tosin toivoisin taittuvan tyynellä säällä tai tarpeeksi tukevalla paatilla, muuten saattaisi jäädä kurjemmat muistot 🙂 Pitääkin katsoa tarkemmin noita retkiä tuonne. Kiitos kuvista!

Vastaa

Powered by WordPress.com.

Up ↑

%d