Savonlinnalainen Liisi Valjus on tehnyt suurtyön valmistaessaan yli sadan Sissi-asun kokoelman.

IMG_2356

-Koko kokoelman valmistamiseen meni noin viisi vuotta, kertoo Liisi Valjus. Näyttelyssä on 105 Sissi-asua ja lisäksi muutama muu hahmo, mm. Keisari Frans Joosef I ja Sissin unkarilaisia ystäviä.

Keisarinna Sissi tai oikeastaan keisarinna Elisabet on historiallinen henkilö 1800-luvun Euroopasta. Sissi syntyi 24.12.1837. Hän meni 16-vuotiaana naimisiin serkkunsa, Itävallan keisarin Frans Joosef I kanssa ja nousi teini-ikäisenä keisarinnaksi.

Ensimmäisessä kuvassa on nuori Sissi kihlattunsa Frans Joosefin kanssa. Nuoren Sissin puku on ensimmäinen, jonka Liisi Valjus teki. Hän aloitti Sissin tarinan kuvittamisen alusta.

Sisin ympärille on luotu prinsessa-myytti, tyyliin kaunis ja onnellinen, mutta totuus on hieman toisenlainen. Sissi oli kasvanut melko vapaasti ja naimisiin meno muutti hänen elämänsä täydellisesti. Hänen oli vaikea sopeutua Itävallan hovin ankaraan etikettiin ja uuteen asemaansa. Häntä ei myöskään ollut valmennettu asemaansa, toisin kuin hänen vanhempaa sisartaan Helenaa, jonka alun perin oli tarkoitus naida Frans Joosef.

IMG_2360

Pukunäyttely on hieno tapa kertoa keisarinnan tarinaa, sillä Sissi oli aikansa julkkis, joka osasi hyödyntää kauneuttaan itsensä ja Itävallan hyödyksi. Hän käytti aikaa kauneuden hoitoon ja pukeutui näyttävästi. Hän myös vahti omaa julkikuvaansa eikä halunnut itsestään maalattavan muotokuvaa enää myöhemmällä iällä, viimeisen kerran hän oli mallina 1879. Keisarinna oli tuolloin kypsässä 42-vuoden iässä. Sissi ei siis suhtautunut vanhenemiseen kovin luontevasti.

On sanottu, että Sissi vahti sairalloisesti omaa painoaan ja että se olikin ainoa asia mihin hän saattoi itse vaikuttaa. Tuon ajan kuninkaallisten tapaan hän mm. jäi melko vieraaksi vanhempien lastensa kanssa, koska hänen anoppinsa otti lapset itselleen kasvatettavaksi. Ainoastaan nuorimman neljästä lapsestaan Sissi sai pitää itsellään.

Toisessa kuvassa on kuvattu Sissi sairaanhoitajan asussa, sillä Preussi-Itävallan sodan aikana Sissi avasi sairaalan ja työskenteli haavottuneiden parissa. Tämä vahvisti hänen hyvää imagoaan ja myyttiä enkeli-Sissistä.

Kolmannessa kuvassa näkyy useampia Sissin pukuja. Taustalla näkyy Sissi ratsastuspuvussa. Sissi oli intohimoinen ja taitava ratsastaja. Ratsastus oli yksi keino purkaa hovielämän aiheuttamia paineita sekä myös pitää yllä kuntoa ja pitää kurissa myös painoa.

Vaikka Sissllä ei ollut virallista poliittista asemaa, Sissi pystyi vaikuttamaan politiikkaan miehensä kautta ja on sanottu hänen vaikuttaneen Unkarin tasavertaiseen asemaan valtioiden unionissa (Itävalta-Unkari). Toisaalta se että Unkari sai tasavertaisen aseman uudessa valtiossa (kaksoismonarkia) johtui ehkä kuitenkin enemmän Itävallan keisarikunnan poliittisen vallan vähenemisestä Italian sekä myöhemmin Preussin kanssa käytyjen ja hävittyjen sotien seurauksena. Joka tapauksessa

keisarinnalle Unkari tuli olemaan tärkeä ja hän koki Unkarin kodikseen elämänsä myöhempinä vuosikymmeninä.

Ensimmäisessä kuvassa on kuvattu Sissin unkarilainen ystävätär Ida Ferertzy, toisessa kuvassa Sissi on kuvattu unkarilaisen kreivi Guyla Andrassyn kanssa, joka ajoi vahvasti Unkarin itsenäistä asemaa valtioliitossa. Viimeisessä kuvassa on kuvattu Sissi valtiollisessa edustusasussa.

Ensimmäisessä kuvassa on keisarinna ja keisari asuissa, joissa heidät kruunattiin Unkarin kuninkaaksi ja kuningattareksi.

Liisi Valjuksen tekemissä puvuissa on taidokkaita yksityiskohtia. Alemman kuvan puvussa on tehty käsin kirjailu ja kirjalillun jälkeen Liisi on vielä maalannut kankaaseen kukkakuvioita. Yhden puvun valmistamiseen menee noin viikko.

Keisarinnan elämä oli traagista ja erityisen synkin värein hänen elämänsä jatkui 1889 eteenpäin hänen poikansa, kruununprinssi Rudolfin itsemurhan jälkeen.

Ensimmäisessä kuvassa Sissi on surupuvussa poikansa kuoleman jälkeen. Poikansa kuoleman jälkeen keisarinna pukeutui vain mustaan. Hän pyrki karistamaan surun matkustelemalla paikasta toiseen. Toisessa kuvassa on kuvattu Sissin Unkarin 1000-vuotis juhla-asussa. Unkarin 1000-vuotisjuhlissa 1896 unkarilaiset näkivät kuningattarensa viimeisen kerran.

Sissin elämä päättyi väkivaltaisesti 10.9.1898 kun hän kuoli salamurhan uhrina 60-vuotiaana.

Frans Joosef I hallitsi kuolemaansa asti 1916. Vielä kaksi vuotta valtakunta pysyi koossa, kunne se hajosi I Maailmansodan aiheuttamissa melskeissä. Habsburgien lisäksi vallasta joutuivat Saksan Hohenzollernit, Venäjän Romanovit sekä Turkin Osmanit.

Liisi Valjus on käyttänyt Sissin elämästä löytyviä dokumentteja, kuten tauluja ja valokuvia, töidensä mallina. Sissin elämästä löytyy paljon tietoa ja kuvallisiakun dokumentteja, kiitos internetin.  Liisi Valjus on myös matkustanut Sissin jalanjäljissä pitkin keskistä Eurooppaa.

IMG_2388

Sissin tarinan kerrottuaan Liisi Valjuksella on jo selvillä seuraava projekti: länsimaisen vaatteen historia. No, siinä riittääkin töitä –ainakin- seuraavaksi viideksi vuodeksi. Sitä odotellessa täytynee minunkin tutustua Sissin elämään aidoilla tapahtumapaikoilla.

Keisarinna Sissi ja 1800-luku -näyttely – Pukujen historiaa pienoiskoossa on avoinna joka päivä 11.7.-7.8., klo. 10.00-18.00. Osoite on Possentornit, Olavinkatu 44, Savonlinna.

Mainokset