Tänä vuonna on kulunut 400-vuotta Shakespearen kuolemasta. Meistä jokainen on nähnyt jonkun hänen näytelmän, jos ei näyttämöllä niin sitten töllössä tai valkokankaalla.
Shakespearen näytelmistä on tehty lukemattomia sovituksia elokuviksi. Aina et tiedä katsovasi 400-vuotta sitten kuolleen englantilaisen kirjailijan kynästä lähtenyttä teosta kun katsot vaikkapa japanilaisen ohjaajan teosta Pahat nukkuvat hyvin (Akira Kurosawa, 1960) tai Disney elokuvaa Leijonakuningas. Molemmat versiot ovat mukaelmia Hamletista. Tässä onkin Shakespearen elinvoiman salaisuus; tarinat ovat universaaleja ja niihin voi eläytyä vuodesta ja sukupolvesta toiseen.
Usein näytelmät kertovat rakkaudesta, vallasta, vallanhimosta, himosta ja petoksesta. Asioista jotka edelleen pyörittävät maailmaa.
Jos haluat kulkea Shakespearen jalanjäljillä, niin luonteva paikka aloittaa on kirjailijan syntymäpaikasta Stratford-upon-Avonista, Warwickshirestä.
Kaupungissa on useampi Shakespearen elämään liittyvä kiintokohde, syntymäkodista puolison Anne Hathawayn kotiin ja puutarhaan sekä Shakespearen tyttären kotiin. Jokaisessa kohteessa voi tietysti tutustua kuuluisan kirjailijan elämän eri osiin, mutta myös 1500-1600-luvun maalaiselämään. Esittelyvideo

Kokeaksesi koko elisabethin aikaisen Shakespeare-tunnelman mitä kylällä on tarjottavana kannattaa ostaa yhteislippu, jolla voi tutustua Anne Hathawayn mökkiin ja puutarhaan, Hall’s Croftiin, Harvard Houseen, Mary Ardenin farmiin sekä Shakespearen synnyinkotiin. Kimppalippu on voimassa vuoden ja se maksaa aikuiselle 26,25 puntaa ja lapselle 17 puntaa. Perhelippu maksaa 69,50
Stratford-upon-Avoniin on noin parin tunnin ajomatka Lontoosta, mutta paikalle pääsee myös junalla Lontoon Marylebone-asemalta. Jos tulet junalla, on juna-asemalta noin kymmenen minuutin kävelymatka Shakespearen synnyinkotiin. Kaikki muut kohteen ovat kävellen tavoitettavissa (5-30 minuuttia) paitsi Ardenin farmille on hieman pidempi matka, mutta aivan farmin lähellä on Wilmcoten juna-asema.

Toinen must-kohde on Lontoossa oleva Globe-teatteri, joka esittää perinteisessä Shakespearen ajan teatterissa Shakespearen näytelmiä.
Alkuperäisen Globe-teatterin rakennutti vuonna 1599 Shakespearen teatteriseurue The Lord Chamberlain’s Men. Teatteri paloi vuonna 1613 ja se uudelleen rakennettiin heti seuraavana vuonna. Teatteri oli toiminnassa vielä Shakespearen kuoleman jälkeen vuoteen 1642. Nykyinen Globe on alkuperäisen teatterin rekonstruktio ja se avattiin 1997 parin sadan metrin päähän alkuperäisestä teatterista.
Nyt vuonna 2016 ohjelmistossa on mm. Kesäyön unelma, Kuinka äkäpussi kesytetään, Macbeth ja Venetsian kauppias.
Lippuja voi ostaa online ja nopealla vilkaisulla niitä kyllä saa esim. kesäkuun loppupuolen näytökseen Kesäyön unelmaan ja hinnat ovat 20-45 puntaa kappale.

Shakespearen elämästä ei tiedetä kovin paljoa mutta hänen ulkomuotonsa on meille tuttu muutamasta taideteoksesta. Lontoossa voi vielä käydä katsomassa National Potrait Galleryssä Shakespearesta olemassa olevia potretteja sekä esim. Macbethin innoittamaan Daniel Gardnerin maalausta Kolme Macbethin noitaa.
Galleriaan on ilmainen sisäänpääsy ja se on avoinna päivittäin 10-18, ja lisäksi torstaisin ja perjantaisin hieman pidempään.
Jos juuri nyt et pääse matkaamaan Englantiin fiilistelemään mestarin jäljille niin kaiva esiin hänen tuotantoa.
Tiesitkö, että näytelmistä on ilmestynyt uudet suomennukset (WSOY), mutta jos juuri nyt ei lukeminen nappaa niin elokuvaversioita voi aina vuokrata ja nauttia.
Yksi suosikeistani on tunnetuin Romeo ja Juliet sovitus, West Side Story. Ja ihana muisto vuosien takaa on Savonlinnan Oopperajuhlilla nähty Romeo ja Juliet -baletti. Pelkästään Sergei Prokofjevin musiikki tuo kylmät väreet iholle.
Oma lukunsa on kulkea Shakespearen jalanjäljillä oopperassa, baletissa tai näytelmien tapahtumapaikoilla kuten Veronassa tai Hamletin linnassa Elsinoressa, Tanskassa (Kronborgin linna). Kronborgin linnassa esitetään tänä kesänä Hamlet ja siellä on muutakin juhlavuoden ohjelmaa.

Ja aivan kotimaassakin voi shakespearaille. Savonlinnan Oopperajuhlilla esitetään tänä kesänä Otello, Macbeth ja Falstaff. Otello on oopperajuhlien tuotantoa ja kaksi jälkimmäistä ovat Ravenna Festivalin Shakespeare-tuotantoja. Lippuja täältä!
Hyvää Shakespeare juhlavuotta! Hip hip hurraa!
Pitkäksi viikonlopuksi kaupunkilomalle?
TravelBird.fi
Vastaa