Päivä Tukholmassa

Yksi päivä Tukholmassa koko perheen kanssa. Mitä voisi tehdä? Mennäänkö ABBA-museoon vai ihailemaan Wasa-laivaa?

Jaa-a, monta mielenkiintoista käyntikohdetta Tukholmassa olisikin ja moni niistä sijaitsee Djurgårdenissa.

Djurgården on kaunis ja merellinen. Rannat ovat täynnä purjelaivoja talviunilla.

Lunta ei juurikaan näy ja muutamien aurinkoisten päivien jälkeen saari kukoistaa kevättä. Mutta ei aivan vielä.

Pienehköllä saarella on useita museoita sekä gallerioita joissa voi talvellakin viettää aikaa. Tietysti tunnetuimpia kohteita saarella ovat Skansen ja Grönä Lund, huvipuisto on avoinna vain kesäisin, Skansenin ulkoilmamuseossa voi vierailla talvellakin.

Olen käynyt Wasa-museossa sekä Nordiska-museossa. Molemmat museot ovat mielenkiintoisia, mutta tunnen yleisöni, lapset eivät jaksa kulkea montaa tuntia katsellen vanhoja tavaroita, harmi.

Thielska Galleria kiinnostaisi. Galleria sijaitsee kauniissa huvilassa ja viettää tänä vuonna 100-vuotis juhlaa. Galleriassa on esillä klassista taidetta, kuten Carl Larssonin, Edvard Munchin, Henri Toulouse-Lautrec’n ja Auguste Rodinin. Jopa yksi Albert Edelfeldtin työ.

No mutta lasten kanssa suuntasimme Junibackeniin. Paikan päällä viimeistään tajusin että tänne olisi pitänyt tulla muutama vuosi sitten, nyt lapset ovat jo yli-ikäisiä.

Paitsi että paikan ykkösvetonaula; Satujuna kyllä on mahtava kaikille jotka ovat kuulleet Astrid Lindgrenin satuja.

Junibackenin Muumi-huone on hieno kunnianosoitus muumeille, mutta toteutus on ahdas ja sen mukaan ahdistava. Ja rakennusten mittakaava on sopiva noin 3-5-vuotiaille, joten aikuisena mukana kulkevalle paikka on kamala.

Minä liikutuin kyyneliin satujunassa Veljeni Leijonamielen parissa.. Ja samalla muistin ettei sitä ole vielä luettu lapsille, joten kirjastoon mennään kun kotiin päästään!

Satujunan vaunuun mahtuu hyvin kaksi ihmistä tai neljä pientä ihmistä. Vaunuun saa selostuksen useilla kielillä, myös suomeksi, joten esityksestä voi nauttia täysin rinnoin tarvitsematta pinnistellä kielen kanssa.

Ronja Ryövärintyttären satumaailma oli tuttu lapsillekin.

IMG_2902, Junibacken, Tukholma, ruotsin risteily
Juna vei meidät pikku peukaloisina Rotan kololle, iik

Satujunan jälkeen tullaan huoneeseen, jossa on Huvikumpu. Ikävä vaan että kun tulimme huoneeseen, oli siellä menossa jokin esitys, jota emme jääneet katsomaan.

Jatkoimme kahville. Junibackenissa on hauska Sirkustyylinen kahvila, jossa nautimme kahvia ja pullaa, niin sanotusti. Kyllä Ruotsissa osataan tehdä hyvää pullaa. Kahvilan jälkeen kävimme vielä paikan ihanassa kirjakaupassa, jossa on kirjojen lisäksi hahmoihin liittyviä leluja. Kuopusti löysi itselleen tuliaiseksi Pekka Töpöhäntä pehmokissa, vaikka emme kyllä Pekkaan törmänneet.

Ulkopuolella on Peppi-taulu, jossa jokainen voi olla hetken Peppi Pitkätossu tai joku muu Pepin kaveri.

Junibackenin jälkeen meillä oli vielä aikaa noin 1,5 tuntia ennen kuin yhteysaluksemme vie meidät takaisin Viking Linen terminaalille. Mitäs tehdään? Aika on liian lyhyt että lähtisimme kauas, miehen jalat ovat poikki ja lapsia ei innosta äidin museo ehdottelut.

Kävimme pienessä akvariumissa eli pienessä vesimuseossa nimeltään Aquaria Vattenmuseum.Akvaario ei vedä vertoja Linnanmäellä olevalle Sea Lifelle. Akvaariokierros alkaa sademetsähuoneella ja ulkoa tullessa lämmin ja kostea huone on melko rasittava ensi kohde.Akvaariohuoneessa on haitankki sekä muutama pieni tankki.

Ylivoimaisesti hypnoottisin kohde on meduusatankki.

Aivan mahtava! Siellä punaisessa värivalossa meduusat lilluttelevat sinne tänne.

Lyhyen kierroksen jälkeen akvaarion perällä on kahvila, jossa joimme toiset kahvit..niin tai osa meistä joi. Osa kirjoitti muutaman kortin, olen vanhanaikainen ja tykkään lähettää kortteja, joten kannustan lapsiakin lähettämään oikeaa postia ystäville ja sukulaisille. Kortti silloin tällöin ilahduttaa kummasti, vai mitä?

Niin, liikuimme yhteysaluksella terminaalilta Djurgårdenille. Viikkarin infosta sai vielä ohjeen tumpelolle, jossa kerrottiin reitti yhteysaluksen laituriin jonne oli noin seitsemän minuutin kävelymatka laivasta. Ohjeessa sanotaan että seuratkaa keltaista viivaa ja tällä ohjeella ei tosiaankaan voi eksyä. Alus oli myöhässä ja arkisin sen aikataulussa on typerä tauko, joten ainoat mahdolliset kulkuajat ovat 10.28 lähtö Masthamnesta Djurgårdeniin ja paluu takaisin 15.26

Tukholma päivä oli kiva, mutta seuraavalla kerralla haluan kokea jotain aikuiselle mielenkiintoisempaa, vaikkapa ABBA-elämyksen, valokuvataiteen museon Fotografiskan, Drottningholmin linnan tai Sven-Harrys Konstmuseumin. Tai jospa vaikka piknikille Hagan puistoon, kiikarit mukaan jos vaikka näkisi vilahduksen Viktoriasta.. Mutta se onkin jo toinen tarina

p.s. Tukholmasta löytyy tietoa vaikka mistä, netistä sivuilta Visit Sweden tai Visit Stockholm, blogeista jne. Itse tykkään opaskirjoista (juu, keski-ikäinen) ja olen joskus ostanut Otavan Tukholman  Kartta+Opas-kirjan, joka on pieni ja kätevä. Lisätietoja kohteista voi kaivella netistä, mutta oppaan avulla saa hyvän yleiskuvan tarjonnasta.

Parhaat matkatarjoukset löydät täältä!

Vastaa

Powered by WordPress.com.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: