Päivä Helsingissä tyttöjen kanssa. Noh, osa on toki entisiä tyttöjä, joten luontevasti meitä kiinnostavat erilaiset asiat, mutta, mikä ihaninta, meitä yhdistää halu viettää yhdessä Helsinki-päivä.
Mietimme aiemmin mitä voisimme tehdä yhdessä. Taidetta joukon nuorimmat eivät kovasti jaksa katsella, mutta eläimet kiinnostavat meitä kaikkia. Ja koska minun maalaislapseni eivät ole ikinä käyneet Luonnontieteellisessä keskusmuseossa, suuntasimme sinne katsomaan ilmastonmuutosnäyttelyä. Näyttelyn vetonaulana ovat mammutit ja mammutit meitäkin kiinnostavat.
Mammutti on ilmastomuutoksen poster-eläin.
Lajihan kuoli sukupuuttoon kun ilmasto viimeksi lämpeni. Viimeiset mammutit hävisivät noin 4000 vuotta sitten, samaan aikaan kun toisaalla rakennettiin pyramiideja. -Viimeiset mammutit elivät Pohjoisen jäämeren Wrangelinsaarella.
Näyttelyn mammutit eivät ole aitoja fossiileja, vaan näyttelyyn rakennettuja malleja. Valtavia karvaisia mammuttimalleja, jotka näyttävät oikein aidoilta eläimiltä. Esikoisen mielestä mammutit olivat koko museon hienointa antia.
Mammuttien vitriinin edessä on jurtta, jonka sisällä on pimeää ja keskellä lattiaa on keinotuli. Jurtassa soi mongolialainen kurkkulaulu, joka on erittäin rauhoittavaa. Kuopusti tykkäsi myös jurtan seinällä roikkuvista turkiksista, koska ne olivat niiin pehmeitä… (turkiksen viettelys koskettaa meitä kaikkia)
Näyttelyä varten on rakennuttu myös kuvaelma, jossa luolaleijona metsästää poroja. Näyttelyn luolaleijona on tuunattu Afrikan leijona. Afrikan leijonaa tutkiessa tutkijat ovat huomanneet, että leijonauroksen harjan näyttävyys on suorassa yhteydessä sen sosiaaliseen asemaan ja suosioon naaraiden parissa.
Luolaleijonauroksella ei ollut muhkeaa harjaa, ilmeisesti se ei ole tarvinnut harjaa naaraiden liehittelyyn, kuten nyky leijona.
Miten luolaleijonan sosiaalinen status sitten määräytyi? Minulla ei ole aavistustakaan, eikä museostakaan tähän saanut vastausta. Mutta se selvisi, että luolaleijonat kuolivat sukupuuttoon jo ennen mammutteja, noin 14 000 vuotta sitten. Tarkkoja syitä ei tiedetä, mutta sukupuutolla oli yhteys ilmaston lämpenemiseen ja kasvillisuuden muutokseen ja ehkä ihmisen leviämiseen.
Ihminen onkin nyky leijonan suurin uhka. Tiesitkö muuten, että vielä antiikin aikaan, Kreikassa eli leijonia ja 1900-luvun alussa lähi-idässä metsästettiin viimeiset leijonat. Kaiken kaikkiaa viimiset pari tuhatta vuotta, ja vielä jyrkemmin viimiset kuusikymmentä vuotta, ovat olleet leijonille tuhoisat. Arvioidaan, että 1950-luvulla Afrikassa eli noin 400 000 leijonaa, nyt maailmassa on noin 20 000 leijonaa.
Museon alakerrassa on suuri joukko luurankoja. Luurankoina monet eläimet on vaikea tunnistaa. Kuopustin kanssa katselimme pientä orangin luurankoa ja se näytti hyvin paljon ihmisen luurangolta.
Yhden luurankohuoneen nurkassa on laatikollinen luita, joita sai luvalla kosketella ja tutkia omasta kädestä. Tämä oli kuopustin mielestä museon parasta antia.
Museossa on myös pysyvä näyttely, jossa nähdään esim. isoja kissapetoja niiden omissa ympäristöissä.
Yksi vaikuttava paikka näyttelyssä on Afrikan yö, pieni musta huone, jossa on tähtitaivas, gepardi saaliin kanssa korkealla puussa ja virtahepo kita auki joessa. Taustalla kuuluu savannin öisiä ääniä.
Henkilökohtaisesti tykkäsin myös erittäin paljon apinoista…
Myös australian eläimet viehättivät. Ihan heti en usko pääseväni lähemmäs kengurua tai koalaa kuin lasivitriinissä olevia täytettyjä eläimiä katsellessani. En myöskään halua ajatella että nämä eläimet on metsästetty museota varten (kokoelman historiasta lisää)..
Kolmannessa kerroksessa esitellään elämän syntyä ja evoluutiota. Sieltä löytyy myös näyttelyn dinosaurukset.
Giganotosaurus oli petodinosaurus, jonka luita on löydetty Etelä-Amerikan länsiosista. Peto saattoi kasvaa jopa 14 metrin mittaiseksi. Giganotosaurus liikkui kahdella vahvalla jalalla ja saalisti sauropodeja.
Nautin rakennetuista ympäristöistä ja noin kahden tunnin visiitillä kävimme Afrikassa, Amazonilla, Austraaliassa ja esihistoriallisessa dinosaurusmaailmassa. Näin mammutin, jääkarhun ja ihania perhosia ja simpukoita, värikkäitä lintuja ja hienoja luurankoja. Museossa on erittäin paljon katseltavaa ja voisin hyvinkin visitoida museossa uudestaan.
Mutta näyttelyssä kiertelyssä tulee aina jano ja ehkä vähän jotain hiukopalaakin voisi nauttia, joten kahvilaan siis. Helsingissä on ihania kahviloita ja koska en ole asunut kaupungissa pitkään aikaan mun kahvila-listan ykkösiä ovat vanhat ja hyväksi havaitut, kuten Cafe Engel, Strindbergin kahvila, Fazerin kahvila, Cafe Ekberg ja Museokadullakin on muutamia hyviä (jos ne vielä ovat hengissä) ja tietysti Töölössä Tin Tin Tango. Ja sitten on tietysti Cafe Esplanad, tunnetaan myös pullataivaana. Kävelemme Cafe Esplanadin ovesta sisään ja paikka on täysi. Mutta mikä parasta, myös vitriini on täynnä!
Vitriini on täynnä pullaa; on tavallista voisilmäpullaa, kämmenen kokoisia korvapuusteja, viinermallista pullaa, mustikkapullaa ja pähkinäsuklaapullaa.
Lisäksi tietysti muutamaa kakkua ja pieniä vihreitä Macaron-pikkuleivoksia sekä leipiä ja vielä jotain joka näyttää jähmettyneeltä hattaralta (marenkia).
Kahvilassa tarjoillaan hyvää peruskahvia sekä erikoiskahveja. Mutta mä ja mun pieni kuopusti nautimme lämmintä kaakaota (kermalla). Lisäksi kuopusti söi karhun kämmenen kokoista mustikkapullaa (jaksoi noin puolet), esikoinen halusi Runebergin tortun ja vettä. Minä söin pähkinä-suklaapullan. Toinen entinen tyttö söi voisilmapullan ja teini nautiskeli pähkinä-suklaapullan.
Sanonpahan vaan, että kyllä pulla on hyvää.
Jos mun pitäisi valita että en ikinä enää saa joko pullaa tai kakkua niin ilman kakkua voisin elää, mutta ilman pullaa? Noh, en halua edes ajatella.
Pullataivaan jälkeen vaelsimme kirjataivaaseen eli Akateemiseen kirjakauppaan. Ah, ale ja satoja neliöitä kirjoja. I´m in heaven. Mun löytö on Alice Munron Hyvän naisen rakkaus (pokkarina noin kome euroa). Kirja on novellikokoelma ja tulee olemaan minun ensimmäinen Munro. Kuopusti löysi kirjan ”jota on aina halunnut” ja jota aloitti lukemaan heti autossa matkalla kotiin.
Kotimatka alkoi kauniin Esplanadin puiston läpi ja ihailin kovasti talvisia valoja ja lunta. Puisto on melko maagisen kaunis talvi-iltana. Suosittelen. Oi kuinka mä sua, Helsinki, kaipasin. Ei pidetä näin pitkää väliä, tavataan taas.
Tiesitkö että
-Helsinki on ihana